Just Sopivasti: 2008

Nain on nappylat.

Just sopivasti kotio ruuhkan keskelta. 1,5 miljuunaa ihmista oli joku toinen arvio. Paha sanoa. Ihmismassa kuitenkin vyoryi melko rauhallisesti kohti juna-asemaa, josta kulkija jos toinenkin paasi turvallisesti vaunukyydilla kotiin. Taikka kirkolle, jos niikseen. Melko jouhevasti kuitenkin, hataisimmillekin.

Ilotuliesitys oli parasta mita olen koskaan nahnyt aiemmin. Ison kylan malliin.

Ja pian naette itsekin miten ihmeellinen tulevaisuus onkaan...

Hyvaa vuodenvaihdetta sinne niin.

Vuosi 2008 on tullut sitten paatokseen ja on aika niputtaa yhteen olennainen. No, myohemmin ehka.

Suomen kamaralla ei tana vuonna tanhuttu lain, mutta Koreassa pistettiin jalalla koreasti sitten sitakin enemman. Kolme kertaa kavin japaniassa ja nyt vuosi paatetaan Sydneyssa.

Eikai siina sitten.

Hyvaa uutta vuotta rakkahat lukijat, ensi vuonna taas. Uusin kujein.

Kovin on kaunis kaupunki. Pirstaleinen rantaviiva, pienia saaria, iso silta ja valkoinen oopperatalo. Kiinakaupunki ja kultaseni. Ai niin, ja monorail. Kuten North Haverbrookissa.

Tieda vaikka olisi hyva paikka olla ja yrittaa.

Australiassa kaikki on toisin.

Pohjoiseen mentaessa tulee kuuma ja etelassa kylma.

Ainiin. Ja ihmiset pitavat jalassaan hattuja ja hampurilaiset syovat ihmisia. Joku varmaan muistanee tuon.

Jää hyvin, Adelaide.

Mieleen jäi Eddie Irvinen pienet kädet, ruutumainen kaupunkisuunnittelu sekä suomen kesää lähentelevä epävakainen sää.

Kohti uusia seikkailuja.

Mitä mieltä?

Voitteko kertoa

1) Millainen sää siellä on?
2) Maistuuko se?
3) Miksi/Miksi ei?
4) Millainen olisi parempi?

Luonto kiittää luonnonystävää. Kiitos.

Aamupala

Surfers Paradise

Adelaide

Barossa Valley

Loma tuli lusittua ja paluu kotoiseen Adelaideen sujui sateisissa merkeissä. Aurinkoa on odoteltu, mutta pätevät pilviverhot blokkaavat inkojen jumalan merkittävissä määrin.

Ens viikon jälkeen maisema vaihtuu Melbourneen jouluksi ja uusi vuosi vietetään sitten johnain aivan muualla.

Minä juon nyt kahvia.

Siina missa Kultarannikolla aurinko hohkasi taydella temmolla, Adelaidessa ropisi kuin esterista konsanaan.

Tanaan satoi koko paivan melkein. Eihan tallainen ole laitaa lain.

Mutta teilla on siella pikkujoulut nyt. Hauskaa pitakaa te.

Nyt kun on ollut hetken lomalla, niin oli hyva ottaa pieni irtaantuminen ja lahtea lomalle lomalta. Nyt kun loma on loppu, niin on aika palata takaisin lomalle. Mutta loma, kuten tiedamme, on yleensa raskas, niin tuntuu, etta olisi tilaus uudelle lomalle.

Puuh.

Suomen itsenäisyyttä juhlistin juomalla korealaista viinaa, saksalaista olutta, syömällä kiinalaista ruokaa. Australiassa.

Jottei juureet unhoottuusi.

Kasvatin parran. Taikka ihan itekseen se. Ei siinä apuja.

Ja sitten leikkasin sen poijes. Mentiin kuppilaan kahville ja myymälätäti kysys, että mitäs tytöille? Jajatkoipikapikaajotainmuuta. Keskeytin ja kysyin, että kysyitkö ihan oikeasti, että mitä tytöille. Helähti punakaksi, hyppäsi kaulaan ja pyyteli anteeksi.

Nauroin ja totesin maan tapaan: "No worries, mate"

Illalla vietin tovin peilin ääressä. Ja mietin.

Kirjasto meni rikki. Harhailin hetken kone kasissa ympariampari. Lopuksi koto lahella katukaytavalla langattoman loysin.

Sittemmin istahdin kahville laheiseen kiskaan ja hoisin internetin sielta kasin.

Rajoittua toimintaa latailujen suhteen. No hoh.

Kyllä, olen kiinnostunut oppimaan jiu jitsua.

Unista kertominen on vähän kuin (keksi tähän itse joku nokkela sutkautus).

Vaan kerrankos sitä. Oli sellainen Cloverfield tyylinen kaaos, höystettyä vedestä nousevilla ufoilla tyyliin Maailmojen sota. Lentävä ystäväni raahasi minut turvaan jonnekin, missä kuitenkin oli Usvasta tulleita mörköjä.

Vähän ennen loppua patistelin sirkuksen lihavan leidin keittämään kahvit, koska aavistelin, että pian saattaisi iso pommi jysähtää.

Ja sittenhän se tosiaan.

Itse tosin selviydyin suojaamalla kasvoni käsillä korkeassa polviasennossa. Ison mölyn jälkeen oli aavikkoista, mutta jo hetken kuluttua paukahti uusi pommi. Lähempänä.

Saa nähdä jatkuuko ensi yönä.

Luulin, että kesä. Ja ne kärpäset.

Vielä mitä, hyvä ettei pakkasta. Takit päälle, kengät jalkaan. Sormikkaitakin melkein eilen.

Vaan tänään paistaa täydeltä terältä. Näin totesi aamulenkki.

Mielenkiintoinen artikkeli, jonka löysin Mielenkiinnottomalta.

Ostin internetin. Sellainen samanlainen mokkula se kai, kuin siellä Suomessa. Täällä tosin maksetaan etukäteen könttä siirrettävästä datasta. No, olkoon. Meilit vaan äkkiä ja sitä rataa.

Vaan mitäs persettä? Ei toimi, mokoma. Takaisin pisteeseen ja asiakaspuhelimeen. Jännä, ääneksi kyselee mitä asiakas tahtoo ja avainsanoista sitten tunnistaa ja ohjaa oikeaan paikkaan. Ja lopuksi ihan oikeaan paikkaan perille.

Jossa sitten todetaan, että ei ompputietokoneille.

Huomenna toivottavasti myyn internetin takaisin samaan hintaan hälle keltä ostin.

Laskekaa ensin joltisenlainen budjetti. Sitten lisätkää siihen semmoinen +10-15 prosenttia. Varmuudeksi.

Sitten laskekaa, että kengät menee paskaksi, housut ratkeaa kriittisesti ja paidat värjäytyy pinkiksi. Majoituskin voi maksaa odotettua enemmän ja välillä voi olla nälkä.

Sitten voi olla melkein ehkä kutakuinkin jees. Liian helppoa ei saa olla.

Ei, ei just nyt kiitos.

Mutta niin vaan tämän päivän rantareissu siirtyi, koska pilvinen taivas. Sen sijaan tutustuin kaupunkiin köpötellen ympäriinsä. Korealaisiin serkkuihinsa nähden tässä kylässä ei ilmeisesti muuta olekaan kuin puistoja. Adelaidessa oli siis sedän sijainti.

Ja joki.

Älkääs nyt.

Siinä missä suomen surriaiset keskittyvät pörräämään kohteliaan etäällä ja tekemään täsmähyökkäyksiä kohteisiinsa, australian serkut lentävät täydellä voimalla silmiin, korviin, nenään ja suuhun. Saatana!

Kävely halki kaupungin ja majapaikkaan mars. Vajaa pari tuntia myöhemmin ja takaisin etsiskelemään asioita ja sen semmoisia. Poliisiauto samaisella kadulla. No, niitä kai aina.

Eilen kuulin, että ihan mies oli tapettu samaisella kadulla n. vartti myöhemmin, missä itse tepastelin.

Kotiinkin voi kuolla.

No tehän tiedätte, jotta kaupat sulkeuvat parhaaseen aikaan kotomaassa. Eli silloin just kun yöllä 23 aikaan pitäisi löytää sukkahousut, ostaa viinaa tai täydentää muonavarastoja, on marketit sulki. Koreassa kaupat näytti olevan melkein aina auki ja siihenkös ihminen tottui helposti.

Nyt taas Australiassa viina ostetaan eri ovenaukaisulla ja kaupat sulkeutuu niinkuin Suomessa. Itseasiassa aikaisemminkin. Hmph.

Vajaa vuorokausi syvää pohdintaa, huonoja elokuvia ja aivan liian vähän unta. Viimeinen stintti sopivasti myöhässä ja laskusta ei tullut lasta ei paskaa. Tuuli että milloin eestä ja milloin takaa. Mutta ansaitsipa kapu palkkansa loppuviimeksi.

Aikoinaan Koreassa ei kummasti jännitellyt, vaikka kukaan ei puhunut englantia eikä itse koreaa edes nimeksi. Täällä sitten vastaavasti kävin parissa kaupassa kurkkimassa varpaitani ja toivomassa, ettei kukaan vaan kysy mitään. Englantiahan se, mutta kun en vaan ota tolkkua siitä.

Australian englantia.

Täällä mennään nyt joku hetki sitten. Kyl tää tästä.

Ainakin melkein.

Sen verran aikaa on kulunut kun on viimeksi tallannut suomen kamaraa. Vaan aika aikaa kutakin ja matka jatkuu.

Huomenna istahdan koneeseen ja edessä vajaa vuorokausi istuskelua ja ihmettelyä.

Viikon verran ilman netkua. Oireitakin ilmeni. Mutta taas kerran ovelinta oli, etta ensin piti uskoa kaiken maailman selityksiä ja mahdollisuuksia. Sitten kun oli luvattu, niin jalka pysyi maassa ja kas, parin tunnin päästä rok-rok.

Eli linjoilla taas hetken verran ainakin. Sitten toisaalle. Loppuhan tässä on jo käsillä.

Ennen.

Nyt.

Metrolla matkustettaessa päivä liukui yöksi.

Outo olo pihalle noustessa.

Niin siinä sanotaan.

Mutta kun ei ole mitään sanottavaa.

Eivai? Kerro vaikka kaikista niistä ihanista ihmisistä koreassa, jotka koittavat kusettaa kusettamasta päästyään. Kun ei oikein tahtoisi.

Jutustelin tuossa taannoin ystävän kanssa, joka ihmetteli, että miten vieläkin olen täällä, vaikka kaikki on niin paskaa. Ihmettelin, että eihän. Vaan hokasin, että se viestihän kaikesta viestinnästä välittyy. No, melkein kaikesta.

Onhan täällä toki paljon hyvääkin.

Juuri nyt ei vaan tule mitään mieleen.

Diesel XXX

Tuumasin irvailla tänään joutavia synttäreistä, iästä ja kuolemisesta.

Enpä taida kuitenkaan.

Ollaan hetki hiljaa. Mietitään sitten.

Viime viikolla sitten tuli vuosi täyteen Korean niemimaalla.

Olo on jotenkin hämmentynyt. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Eihän sen tarvitsisi olla, mutta luulen, että pitäisi.

Seuraava seikkailu lienee jo kulman takana.

Eräs toinenkin merkkipäivä lähestyy. Kiitos kiitos. Nuoriahan tässä.

I am not who you think I am,
I am not who I think I am,
I am who I think you think I am.

Nokkelasti kuutioitu.

Leikin hyvää vaimoa ja siivoilin kevyesti. löysin omituisia vaatekappaleita, jotka myöhemmin tunnistin "sukiksi".

En ole pitänyt moisia jaloissani sitten toukokuun.

Ei vainenkaan, nyt valehtelen kuin korealainen koulun omistaja. Lenkillä tietty on ollut kengissä.

Tiedättekö? Vuosi on kutakuinkin täynnä.

Ei sen kunniaksi, mutta muuten vaan, testattiin amerikkalaisaustralialaissuomalainen yhteistyö vuokraamalla auto ja korelainen GPS. Ensin tielle osui iso-pieni kaupunki, Po hang, jonka ranta oli huonompi kopio kotokaupungin Busanin vastaavasta.

Aamulla, tahi päivällä tarkoitus jatkaa pohjoisempaan, mutta tielle osui pieni kylä nimeltä Kang Gu ja maaginen rapusaari. Ystävällinen ravintolan omistaja ajeli kolmikon tuttavansa luo, josta heltisi vene vuokralle edulliseen hintaan. Pari tuntia kalastusta ulapalla ja takaisin tyhjin käsin. Seuraavaksi motellin metsästys ja paluu ystävälliseen ravintolaan. Tai lähinnä tarkoitus. Vaan setä olikin laittanut kiskan kiinni. Harmillista, koska rapuillallinen olisi syötävä, ja mielellään sen rahan olisi pistänyt "tuttavan" putiikkiin. 120.000 wonia kuitenkin meni toiseen paikkaa, jolla 3 miestä söi rapuja ja raakaa kalaa. Ehkä tyyristä, mutta maittavaa. Tämän jälkeen ruokalepo, eli tepastelua seuraavaan paikkaan, jossa korealaista riisiviinaa makkolia ja dong dong juuta. Pöydässä myös pokeria sekä arvioivien silmäysten kohteena olemista. Myöhemmin illalla pieni episodi, jonka jälkeen takaisin motellille, revanssi pokerissa sekä pari tuntia unta.

Maanantaina illaksi kotiin.

Sairastaa?

Hampaat ovat kivat suussa ja ehjina.

Vaan siina mina olin, kahvia horppimassa Wittgensteinista keskustellen, kun havahduin, jotta miksi kahvissani on sokeria, jota en ole sinne pistanyt. Tarkempi tutkiskelu osoitti, etta sehan on pala hammasta. Ja viela tarkempi tutkaaminen, etta sehan on omasta suusta.

Peili paljasti seksikkaan kolon hampaassa, mutta paatin jattaa moisen hydyntamatta ja suuntasin seuraavana paivana hammaslaakariin. Kun niita vakuutuksia ei vielakaan ole, niin kateisella kompensoin herran ajan ja vaivan. Nyt hymy on kuin vanha ja maksoi kokonaista 70.000 wonia. Suomeksi se on n. 50 ekua ja sen verran taitaa laakarit velottaa jos kehtaa edes ajatella varaavansa aikaa puoskarille.

Kun ei nyt muutakaan juolahda.

Kavin parturissa, ei sanaakaan englantia. Kuvaa osoitin, istuin penkkiin ja kas, vain olikin hyva tukka paassa tyon jalkeen.

Shaggy oli mallin nimi.

Minä: Ette ikinä arvaa mitä just pistin seinälle?!

Te: No Ameriikan kartan.

Minä: Hmph.

Mistä tiesitte? Ja miksi?

Siinä minä olin, mietteissäni salin perällä kun eräskin kyseli, että onko opettaja surullinen? Havahduin ja totesin, että eihän tässä ehdi, kun miettiä pitää asioita. Poika heitti pallon ja sanoi, että hyvä!

Viisi minuuttia aiemmin olin puhelimessa kuunnellut asiaa huomisesta. Että telkkariin pitäisi. Koitin selittää, että onkohan asia nyt loppuun asti ajateltu? Että kun viisumit ja kaikki uupuu? Meneekö perille? Onko ajateltu? Ei mene. Ei ole.

Onneksi itsellä on suunnitelma.

Alkutunnelmat meni sekavasti. Torstina pari lomaolutta sekä kastautuminen sadekuurossa, rumimpia kivitellen. Perjantaina saari jäi haaveeksi paattien ollessa täynnä sekä vaihtoehtoranta autovuokraamon ollessa tyhjää täynnä. Eipä muutakuin kattobileet vanhassa kotikaupungissa sekä siunausta parin tunnin jälkeen kun taivas löi liekkiä.

Lauantaina kielellinen väärinkäsitys, joten isompi saari jätettiin väliin ja paluu kotitantereelle. Jossa sitten väärinkäsitysten selvittely ja ärräpäiden sadattelu. Vaan mitäs pienistä kun eivät nekään. Illallista ja sukkulointia. Sunnuntaina pitsaa. Tänään selvitellään jatkoja ja sitten katsotaan onko meikäläisestä Soul-mieheksi.

Ei siina mitaan, etta kaks viikkoa vaihtui yhdeksi ja palkkaa odotellaan taas.

Loma kuitenkin alkaa nyt parin tunnin paasta ja hyva niin. Mahdollista telttailua, rantaa ja suurkaupunkia tiedossa. Tai sitten useita gintonicceja. Mahdollisesti molempia.

Nautitaan nyt hetken pienen verran. Joku kusahtaa kuitenkin silla aikaa.

Lapset asialla ja sit rataa.

Kympiksi nayttaytymaan kersoille. Sitten tiettari, omaa treenia, lounas, paikkarit. Pari opetustuntia ja sitten kotio.

Helppoa? Sinansa. Tehokasta? Tuskin.

Reilun viikon verran polski heilui paikallisen matkassa. Orientointiaika, kuulin myöhemmin. Eilen otin matkaani tunneille, pistin illallisen ja opastin asioissa. Sanoi sitten saaneensa parissa tunnissa enemmän ja parempaa infoa kuin reilussa viikossa aiemmin.

Oriental orientation. Ei vakuuta meikäläistä.

Hassuahan tämä.

Aikansa sitä itkeskeli kotosuomessa maailman pahuutta, eikä tajunnut, että sitähän voi itkeä ihan muuallakin päin maailmaa.

Gintonicin äärellä. Peiton alla. Ilmastointi päällä.

Perusmaanantai.

Pienet oharit johti muutamaan uuteen tuttavuuteen. Myöhemmin illalla internetti oli palautunut.

Hyvä sinänsä.

Taannoin tuumin, etta josko ei kampilla olisikaan netkua. Etta parjaisiko? Ja niinkuin jokainen itseaan pettava kansalainen, niin minakin luulin.

Nyt meni netti katki, kun joku ei hoitanut hommaansa ajoissa. Ja mina, saatana-pieni, karsin.

Jostain syysta paadyin viettamaan osan vapaapaivasta vesipuistossa valvoskellen vallattomia vekaroita.

"Aiti, katso!Karhu on pukeutunut uimahousuihin!!"

Tuossa joku hetki sitten utelin lukijoilta, että tietääkö uusi/vanha lukija, missä jouko ja kosti mennä viilettää.

Asemapaikkana on siis Etelä-Korea ja tänne saavuin viime vuoden syyskuussa opettamaan paikallisille taekwon-doa englanniksi. Tällä erää pidän pesää Busanissa, mutta olen ehtinyt asustella tätä ennen parissa muussa, pienemmässä paikassa. Ehdin myös alun alkajaan opettamaan englantia eräässä englanninkielisessä koulussa.

Reissu on sikäli kahtiajakoinen, että pidän monesta asiasta täällä. Toisaalta taas ne perusasiat, joiden voisi olettaa olevan automaattisesti kunnossa, eivät sitä tosiaan ole. Näihin kuuluvat, palkat, asumukset, vakuutukset sun muut. Osan ongelmista ymmärrän, osaa en niinkään. Juurikaan mitään en varsinaisesti hyväksy.

Zen vaan.

Täällä kun meno on toisinaan kovinkin hilpeää, niin hyviä neuvoja satelee ku rakehia. Että kulttuurieroja ovat. Ja että pitää ymmärtää.

Niin ovat ja niin pitää. Mutta ei se nyt jumalauta anna oikeutta loputtomalle perseilylle. Sillä voi ratsastaa hetken ja sillä selvä. Seuraavaksi kyse onkin ihan vaan ihmisistä. Niinkuin sinä ja minä. Me. He.

Elämän tekee kyllä jännäksi se, että suurinpiirtein kaikki mikä on kontrahtiin kirjoitettu, voidaan muuttaa lennosta. Palkat, työtunnit ja mitä nyt sopivaksi sattuu.

Sanoin, että kotomaassa tuollainen ei kävisi päinsä. Pohjanmaalla vedetähän puukko tupesta, jos alkaa kirjootettua sanaa muuttelemahan!

Edellisenä iltana sovitaan, jotta treenaaminen tapahtuu siellä ja siellä, alkaen kello 14-15 välisenä aikana. Varmistukseksi vielä, laitan tekstiviestin kyseisenä päivänä, sovittuna aikana, että tulossa ollaan.

Paikan päällä sitten ei ole ketään sovittuna kellonlyömänä. Odotellaan hetki ja kappas, ilmestyy tekstiviesti. Konglishkäännös menee kutakuinkin näin, tänä viikonloppuna sali ei auki koska typooni ja omitaja ei halua.

Että ihan tässä vaiheessa ilmoittelet moisia. Eikä ole ensimmäinen kerta kun tälläistä perseilyä joutuu todistamaan.

Kaveri todisti seuraavaksi käämitehtaan tulipalon.

Katsoin viime yönä shutterin. Siitä hyvästä pieni japanilainen kauhu-haiku.

Mustatukkainen
hitaasti kääntää päätä.
Kuolet huutaen.

Sopii moneen vastaavaan.

Jos koskaan, niin kuumahan on ollut joskus aiemminkin. Vaan yleensä lomalla, joten eipä paljon haittaa kuumat ja kosteat kelit. Jossei maistu, niin painuu rannalle, syömään, juomaan tai na

kuttamaan tietokonetta.

Vaan täällä ihminen menee töihin. Fyysiseen kekkulointiin, kun ilmankosteus huitelee taivaissa ja lämpötilakin on yli hellerajan.

Siesta tekisi eetvarttia tälle maalle.

Siis tuota? Mitä siellä euroopassa oikein tapahtuu?

Dogging? Voi elämän kevät.

Linkin toimitti mullen.

Pikaisesti pieni tutustuminen uuteen saliin. Joskin hieman ongelmallinen, kuka ja koska? Työpäivät kun on täynnänsä jo. Aika näyttää, pitkää nenää, jossei muuta.

Korean nikosaarela saapui myöhässä ja vaati päästä saman kuvaan, thänjuu thänjuu ja sehän otettiin, pariin otteeseen. Kohteliaisuus suomelaisesta näyttelijästä ei ehkä mennyt ihan perille.

Lopuksi iltainen raakaa kalaa. Sehän se vasta herkkua. Niljaisia siivuja jotain dipattavaa tuliseen soosiin. Ja kyselyistä huolimatta, ei, ei edelleenkään ole liian tulista. Sori.

Vaan viimeiseksi lautaneen liikkuvaa lonkeroa. Siinä kohtaa jääkarhu nielaisi. Nimittäin ison palan ja pureskeli autuaasti. Nekin, jotka yrittävät tuskissaan tarttua kitalakeen.

Kuolevat tentaakkelit, kohtasitte voittajan. Namsks! Narsks!

Otinpa sitten pienet tirsat rannalla sunnuntaina. Myöhemmin olkapäät muistuttivat aiheesta punaisina. Ilokseni vielä maanantai oli kuumin koskaan. Vaan työasu hiersi, joten alle vähän paitaa suojaamaan.

Siitä hyvästi hikoilin viikonlopun pois. Tuplasti.

Voisin kuvitella, jotta kun kulttuurit kohtaavat, taikka toisinaan jopa törmäävät, että oltaisiin erityisen huolellisia.

Jos tulee joku toisenmaalainen töihin, niin selitetään, että mitä halutaan ja kuinka. Sitten katsotaan ja tarpeen vaatiessa ohjeistetaan uusiksi. Ja mahdollisesti vielä kerran. Jossei millään mene perille, niin ehkä jossain kohtaa toivotetaan onnea uusien haasteiden parissa.

Ei niin, että kuukauden ajan hoetaan että hyväätyötähyväätyötälapsettykkää. Ja sitten reippaan kuukauden jälkeen ilmoitetaan toisen henkilön kautta, että ei tartte tulla enää koska opetustyyli oli huono ja kaveri joustamaton.

Vittu mitä paskaa. Paskaa!

Ei, ei tapahtunut minulle. Kaverille.

Kyl tää täst.

Eilen iltaa ihmetellessä sitten ajauduin pelaamaan tuttavan kanssa biljardia. Tasoeroa selvitettäessä hänellä oli takana 10 vuotta ja itsellä jotkut satunnaiset pelit tuopin säestyksellä. Lämmittelypeliksi ensin kasipallo, jonka tuttava aasialaiseen, kohteliaaseen tapaan hävisi kahdesti. Seuraavaksi kolme peliä ysipalloa, jossa aasialaiseen, kohteliaaseen tapaan allekirjoittanut hävisi kaksi peliä. Näiden vauhdikkaiden pelien jälkeen sitten päästiinkin itse asiaan, eli nelipalloon.

Siinä tuttava, aasialaiseen, kohteliaaseen tapaan antoi totaalisen selkäsaunan.

Muurahaiset ja torakat meillä oli jo, pikkukärpäset saapuivat eilen. Tervetuloa!

Muuten. Tietääkö lukijat, missä kirjoittaja pitää majaansa ja mitä ylipäätään on täällä puuhailemassa?

Vanhat tuttavuudet varmaankin, mutta että uudet? Vai onko uusia lukijoita edes?

Koreassa pidän myös siitä, että ihmiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä.

Pienten lapsosten kanssa tehdään muutakin kuin potkitaan ja lyödään. Toisinaan tunnin lopuksi arvuutellaan sanoja.

ope: Viimeinen vihje. Siitä tehdään piirakkaa.
oppilaat: ???
ope: Alkaa kirjaimella p.
oppilas 1: ummmm.. pineapple?
ope: Ei. Mikä muu se voisi olla?
oppilas 2: ummm.. penis?

Opettajan naurukohtauksen jälkeen opetellaan ääntämään pähkinät oikein. Ja lopuksi joku arvaa oikein. Pumpkin.

Yksi käsi pesee toisen, raavi minun selkää, niin annan sulle selkään..

Pyyntöihin on kiva suostua, toisinaan. Voin tulla vähän aiemmin ja hoitaa ylimääräisen luokan, asian, aiheen tai mitä lie. Jossain kohtaa toivoo luonnollisesti, että se olisi vähän vuorovaikutteisempaa, että huolehdittaisiin palkat ajoissa maksuun, vakuutukset kuntoon ja muutkin asiat niinkuin on aiemmin sovittu.

Eikä tarvitse alkaa marttyyriksi, kun jossain kohtaa vastaukseksi tuleekin ei.

Aiheesta jo aiemmminkin.

Sanotaan nyt vielä kerran, vihaan tuota saatanan rakkinetta enemmän KUIN ITSE ELÄMÄÄ!

Kun on tottunut siihen, että kerran viikossa uhraa pari tuntia ja jo on puhdasta päälle, niin ei maita viettää useita iltoja runkkaamassa pyykkien kanssa joista hädin tuskin tulee puhtaita.

Pian lentää. Ikkunasta. Kone ulos.

Eikai muutama pikkutatska haittaa?

Eikai sitä nyt kaikkea voi muistaa.

Unohdin itsekin totaalisesti mitä piti kirjoittaa tänään. Jotta näin tällä erää.

Mutta... hehän vain tanssivat?

Eikä se sen kummempi täällä. Vesisateessa grillaamaan terassille. Myöhemmin useampi cocktail toisella.

Aamuksi kotiin.

Bluffauksen mestari?

Voiko herkku tästä enää parantua?

Yllätyshyökkäys.

Suu auki.

Ootko kotona?

Soita vaikka ensin. Höh.

Urut puuttuu.

Majakoita?

Rakkaus rulettaa.

Naapureille tiedoksi.

Eilen kuulin jotta.

"Sadekausi" ois alkanna. Että nyt mennään pari kuukautta epävakaalla. Sataa, pilvistä ja kuulemma välillä voi paistaa aurinkokin. Ehkä.

Vaikka sade ei sinänsä ole kylmää, niin ei silti oikein maita. Liian kosteaa. Ja väärässä paikassa. Mutta eikai tässä auta, pakko pysyä kovana.

Työt on tehtävä.

Tuosta noin vaan yhtäkkiä. Ei viime, kun sitä edellisenä viikonloppuna.

Kun ei mitään sen kummempaa, niin kävinpä joutessani juomassa kupillisen kahvia Kiotossa. Lisäksi kävin kurkkaamassa mahdollista uutta kesämökkiä.

Otin pari kuvaa tuomaille.

Voipi olla vanhakin, mutta törmäsin tälläiseen palveluun, jonka avulla voi ladata youtubesta kappaleita omalle koneelle. Vinhaa.

Hetken temmoin tämän tyyppisillä, mutta ei se oikein toiminut.

Japanista löysin tutumman oloiset ja matka jatkuu taas.

Muistelen kuulleeni, että rakkautta ei ole katsoa toisiaan, vaan yhdessä samaan suuntaan.

Paskan marjat! Rakkautta on varmistaa toisen selusta ja tähystää eri ilmansuuntiin. Ettei ruojakkeet pääse yllättämään.

Ottaisitko tämän miehen kyytiisi?

Itsensä kanssa elämisessä on se kiinnostava puoli, että valmista ei tule koskaan. Kun luulee saaneensa yhden asian valmiiksi, niin jo natisee toisaalla. Ja kun tuo kohta on ruuvattu tiukemmalle, niin vuotaa toisaalla. Kun vuoto on tilkitty, niin eiköhän se ensimmäinen natina kuulu taas.

Ihminen on itselleen vanha kesämökki.

Herasin bussista toistamiseen ja ihmettelin, etta miksi ihmeessa taalla on niin paljon japanilaisia.

Sitten muistin, etta olen Japanissa.

Polvea kivisti.

Namskis.

Että miten aikaisin on hyvä ilmoittaa. Vai ilmoittaako laisinkaan?

Eilen kustannuspaikalle, kuten aina ennenkin, hyvissä ajoin sopivasti. Sitten englanti-korea-käsipyöritysliikkeillä selvitys, että päivä alkaa tänään tunnin myöhässä. Childrrren study veli hald.

Samapa tuo. Kostoksi pistin parit etunojat.

Ajoissa olemisesta alan taipua ns. korean malliin. Tapaaminen sovitaan vaikkapa kello 14. Niin paikalle voipi tulla n. 10 min myöhässä, eikä kukaan ole milläänsäkään. Iso kaupunki ja isot ruuhkat. Ei tässä nyt minuutin päälle olla. Suomessa tuo tietty menee toisin. Jos kahdelta sovitaan tapaaminen, niin tulo ajoitetaan mieluummin ennakkoon ja sitten odotellaan. Ja auta armias, jos toinen silloin on myöhässä.

Perjantaina ei sitten ole töitä. Vaan lauttamatka naapurimaahan.

Tosin jos ei, niin homma menisi näin. Torstaina tulisi puhelu 22-23 aikaan.

-Miten voit
-Mitäs tässä
-Mitä suunnitelmia huomiseksi.
-No varmaan sinne töihin niinkuin aina perjantaisin.
-Huomenna ei ole töitä. Se on sinun vapaapäiväsi. Voit tehdä vaikka reissun jonnekin.
-No niinpäs voinkin. Kiva että jo näin aikaisin ilmoitit. Onko tämä joku yllättävä vapaa?
-Tämä on julkinen vapaa joka vuosi.
-No sitä isompi kiitos sitten. Hyvää yötä.

-Mun viisumi menee umpeen talla viikolla.
-Talla viikolla? Mikset oo sanonu mitaan?
-No just sanoin. Tama on ihan teilta opittu tapa.

Todellisuudessa olen infonnut asiast 3, 2 ja kuukausi ennen tapahtumaa. Don't worry on ollut yleensa vastaus. Ja mitas mina, veitikka nuori.

Etta ens viikonloppuna taas japaniaan. Rentoudun hukuttautumalla kylpyyn paivaksi ja sitten yliannostus sushia.

Ota jo se kuva.

Onnittelut ja pahoittelut.

Äidin kanssa rannalla.

Jaappani.

Wattaaaah!

Jos ostaisi pelikonsolin, niin minkä?

Blogilista otti ja uudistui. Pienten kommellusten jälkeen kaiken pitäisi olla kunnossa. Hyvä niin. Siinä sivussa tilaajia on lähtenyt reilu sata ja lukijoita viikossa n. 350.

Mutta toisenkin tilaston mukaan päivittäisiä kävijöitä on se sata kaikonnut.

Moikka!

Normaalisti unihöpinät jätämmä omaan arvoonsa, tänne sellasia todellakaan.

Vaan poikkeus säännön ja sitä rataa. Nimittäin. Ritari Ässästä tehtiin elokuvaa ja arvatkaapa kuka valittiin pääosan esittäjäksi? Juu, en ymmärrä minäkään. Kyseessä oli tälläinen mitä-tapahtui-ennen-kuin tyyppinen ratkaisu, kuten viimeisin Bond-leffa. Silti oli melko häiritsevää.

Ehkä meissä jokaisessa asuu pieni David Hasselpähkinä?

Vaikka kuinka olisi, niin ei vaan voinut. Jäädä köllimään päiväksi. Perheellisen on pakko yrittää ja sitä rataa.

Ensiksi talsin pienet ja suuret lätököt halkipoikki metrolle. Siellä epähuomioissa sitten pujahdin väärälle puolelle. Tuskaisin ilmein joku ratatyöntekijä jouti päästämään kahdesta portista sinne oikealle puolelle. Kiitoksia vain. Siellä sitten napit korvilla mietinnöissä monenlaisissa ja että jokos se pysäkki pian on. Kappas, sehän menikin jo tuossa. Eipä auta, pari stoppia lisää ja vaihto toiselle puolen, ootellaan.

Sateesta johtuen sitten luokat puolityhjiä ja suunnitelmat uusiksi. Siinä kohtaa sitten päätin, että vittu, no. Muutetaas kurssi NYT! Pistin luokille sellaiset setit, ettei paremmasta väliä. Hymyssä huulin tehtiin puolin ja toisin, hassuteltiinkin vähän. Hyvä treeni, parempi mieli.

Kostoksi maailmankaikkeudelle, työn jälkeen ahkeroin kauppaan ostoksille, pesin pyykkiä ja tiskasin astiat. Ja muuten vaan vähän siivoilin.

Kyl tää tästä.

Kun illalla säätiedoke esittää myrskyä ja aamulla sade hakkaa ikkunoita, ei ihan just hotsita nousta. Ihan just ei.

Hetken päästä. Ehkä jo huomenna.

Normisti kun kuulokkeet joutaa uusia, on johto ulkopäin edelleen eheä, mutta sisältä paskana ja eihän se ääni sitten enää korvaan asti ehdi. IPod-vastaavat kyllä toimittaa ääntä ripeään, mutta ulkopäin ovat aika nussitun näköiset. Nyt kun nappikin viimein levisi, niin päätin ostaa uudet.

Hifistit ihmettelee sitten jotta, että onko ja äänenlaatu ja mikä ja kuuluuko homobassot diibadaaba. En tiiä, ostin päheet punaiset ja nää on vitun makeet!

Moni kertoilu kuulumisia ja osa kyselikin. Kiitoksia kiitoksia.

Mitäs mätäs?

Viikot maanantaista lauantaihin kuluu melkolailla töitä paiskiessa. Kuusi eri dojangia, 25 eri luokkaa ja sitä rataa. Oppilaiden määrää en vielä uskalla laskea.

Viime viikonloppuna kävin nuokkumassa akupunktiossa ja myöhemmin illalla huhkittiin oman treenin parissa muutama tunti. Illalla voimajuomaa korkeasta lasista ja unta toimiston lattialla. Sunnuntai kului lepostellen rannalla ja illallinen sekavassa seurakunnossa. (seurakunnAssa!!)

Nyt taas viikko edessä ja eikai siinä sitten. Vähän vätystää.

Pakollinen kommentti muutamalla sanalla raapustettuna.

Mitäs sullen kuuluupi, lukija-hyvä?

Slowpoke. Iiihihih.

Tarkastajien tarkastusmaksu.

Ajamisen iloa.

Young cute ass.

Pakko se on kai myöntää, mutta vikkeläjalkaiset, tunnistamattomat mönkijät eivät miellytä meikäläistä.

Siinä minä olin, yöpuulla, tietokoneen näytön valon kajastuksessa puolihorroksessa, kun satuin näkökentän vasemmassa laidassa havaitsemaan liikettä toistaiseksi tunnistamattoman mustan mötkylän toimesta. Sekunnin murto-osassa kajautin ilmoille sotahuudon, hyppäsin sängystä ylös ja käänsin valot päälle.

Ja kappas vaan, serkkuhan se oli siinä saapunut visiitille. Taisi tietää olevansa väärässä paikassa ja niin kaikkosi pöydän taakse piiloon, ulottumattomiin.

Tällä kertaa tämä meni näin.

Jätkällä on muutakin hyvää, mutta tottumuksen vuoksi linkkaan videoon.

It's like that!

Pleikkari 3 mainos.

-Niin, jotta otatteko meriruokakanaa vai tulista grillikanaa?
-No me otetaan nyt vaikka sitä meriruokakanajuttua.
-Ymmärrän.

-Nythän on niin, että kokki ei halua tehdä sitä teille. Otatteko tuota tulista grillikanaa kuitenkin?
-Jaahas, vai niin on asiat. No, kai me sitten otetaan.
-Ymmärrän. Kiitos.

Välillä näissä kohdin mietin, että katoaako käännöksessä jotain vai tapahtuuko monasti asioita ihan vaan fiilispohjalta?

Alan olla sita mielta, etta kyse ei ole enaa kulttuurieroista.

Kun toistakymmenta kertaa saa selvittaa, etta kylla, illaksi on jo menoa. Viikonlopuksi on jo menoa. Ja en nyt ollut treenaamassa, koska olen kuultesi jo yskinyt pari paivaa keuhkoja raastavaa yskaa, niin kyse ei ole kulttuurieroista.

Vaan pyhasta yksinkertaisuudesta.

Siinä minä olin, kahvit rinnuksilla, miettimässä mistä kirjoittaa tämän päivän merkintä. Samalla sitten puhelin soi, ja entisen paikan mestari ilmoitti, että nyt meinaa olla vähän kiire, jotta ota taksi ja sitten tuonne salille. Kyselin, että onko jotain tapahtunut vai että miksi näin. Eikun normipäivä, vähän kiireinen ja sillee.

Et varmaan meinannut edes soittaa minulle vaan sille nykyiselle opettajalle, joka siellä salilla opettaa.

Isot naurut ja myöntö päälle, että eipäs niin ja mites voit ja hyvä hyvä kiitos nyt pitääkin mennä.

Heittele tiiliä, saat kanakorin.

Anteeksi, ihan oikeasti?

Naiselliset drinkit.

Pätkivän nettiradion kautta sitten tuli kuunneltua kuolonkamppailu suomi-usa. Hienosti möhlitty johto ja vielä hienommin napattu voitto.

Jokin kuitenkin uupuu. Nimittäin kuva ja Antsu.

Näitä katsoessa melkein tekisi mieli ostaa joku vanhempi tietämiskone.

Voi olla, etten vaan ymmärrä. Mutta tuntuu, että tuolla palkalla saisi jo tarpeeksi suolaista hilloa leivän päälle ylähuulen seuraksi.

Yhtä kaikki, vittumainen hommahan tuo, mutta jonkun sekin on tehtävä. Ja kestäähän tuo koulutuskin Finnairilla parikin vuotta. Että hyvä sinänsä.

Matti ja Mikko.

Kyllä me suomalaiset osataan. Pannaan vaan rattaat pyörimään.

Mun jutut on mun juttuja. Vai onko?

Innoissani sitten, eilen koneen saatuani viimein, pesin pyykkia. Vaan helvettilainen, jatti vedet sissaan. Raivoissani nostin koneen ilman, kaansin perseelleen ja valutin vedet ulos.

Noh, kone oli sellainen pikkuinen, muovinen rakkine. Munakello rummulla varustettuna. Ei silla puhdasta kylla tule. Ei voi.

Entisen top-10 bloggaajan, Just Sopivan renttumainen olemus on alkanut häiritsemään blogivaikuttajia.

Turistia, Schizo-Jannea sekä Norpattia ei Just Sopivan huolimaton olemus miellytä.

"Ehkä nuorempana meni polvet veteläksi, mutta näin vanhempana ja viisaampana tuollainen lähinnä puistattaa. Menisi parturiin, hippi saatana!" kommentoi Turisti kyökin puolelta.

Janne jatkaa samoilla linjoilla:"Täysin käsittämätöntä! Hän ei taida tajuta olevansa monen lapsen ja lapsenmielisen sankari. Hiukset kampaamatta ja parta ajamatta!"

"Ehkä tämä on hinta, joka sananvapaudesta täytyy maksaa", pohtii Janne filosofisesti.

"En piirrä! Mistä sä sait tän numeron? Kuka on Just Sopiva? Ei mulla oo aikaa tälläiseen.." kommentoi Norpatti puhelimeen ennenkuin paiskaa luurin korvaan.

Eri linjoilla aiheesta jatkoi kuitenkin Marinadi, Just Sopivan pitkäaikainen naapuri, tuttu ja kahvinkeittäjä. "Jos tuo pullukka on onnistunut aikoinaan olemaan suosittu blogaaja, on hän esimerkillään osoittanut, että kuka tahansa voi siinä onnistua. Ja tarkoitan aivan kuka tahansa." toteaa Marinadi auringonton lomasta takapihaltaan.

Blogilistaa hallinnoima Sanoma Digital ei kommentoinut asiaa.

Ihan vähän innoitti.

Aamu/päiväkahvin lisäksi on piristeellistä lukea liberaalia aatosta.

Pääjohtaja ei voi kuvitella, että ihmiset ostaisivat viinejä korikaupalla maitokaupoista.

"Henkilökohtaisesti voisin olla tässä vähän liberaali, mutta en ole aktiivisesti miettinyt asiaa", Heikkilä sanoo lehdessä.

Hän haluaisi pitää myös keskioluet maitokaupoissa.

Heikkilä sanoo myös pitävänsä alkoholin hintaa Suomessa liian korkeana. Hintatasoa tulisi hänen mielestään suhteuttaa alkoholin hintoihin muissa maissa.

Johtavassa asemassa ja näin sanoo hän. Holhousyhteiskuntako murenee viimein?

Tänään aamutuimaan metrossa hupaisaa. Koko vastakkainen penkkirivi lepuutti silmiään yhtäaikaisesti ja pitkään.

Nukkuivatko? En sano, en kiellä.

Kuin kaksi marjaa.

Kun kerran kaikki muutkin. Minä kahdesti.

Blogilista.fi näyttää nyt uudistuneen oikein urakalla. Muutoshan olisi voinut mennä melkolailla ohi, ellen olisi eilen joutunut hieman tutkailemaan, miksei Kulutusjuhla-blogimme ole päivittynyt. Tosin ehkäpä asian olisi huomannut nyt, kun kaikki aiheesta kerran narisevat.

Blogilistaa kun ei aktiiviseen seuraamiseen ole tullut käytettyä enää aikoihin. Aluksi muistan vain kokeilleeni lukuohjelmaa (google-reader) ja hyviä puolia havaittuani, no, siitä se sitten lähti. Myöhemmin kirjauduin yhä harvemmin listalle kunnes näemmä nyt olin jo unhoittanut vallan.

Sen lisäksi, että listalta oli aikoinaan kätevä seurata blogeja, oli myös mahdollisuus nähdä oman ja toisten blogien sijoitus eri listauksissa. Top-lista (montako tilaajaa), Luetuimmat (montako lukijaa listan kautta viikossa) sekä Kuuma lista (salaisen kaavan mukaan laskettu höpöhöpö-kuumuus).

Tämäkin tekele taisi joskus ollu sekä tilatuissa, että luetuissa top-kympissä. Kuumaksi tämä blogi ei koskaan ole päässyt, koska kirjoittaja on liian viileä siihen. Örf. Tosin sijoitukset tippuivat sekä neuleblogien listoittumisen myötä, että.. No, en minä tiedä. Jos tietäisin, niin olisin tehnyt. Jotain. Ehkä.

En tiedä kuinka buginen tämä uudistus on, kuinka oikeellisia listat sun muut tiedot ovat, mutta avainsanat tälle blogille tällä hetkellä näyttäisivät oleman ruoka, ruokablogi ja ruokaohjeet. Bon appetit!

Tätä kirjoittaessa näyttävät tilaajamäärät sun muut nousevan rajusti. Taitaa tekniikan pojilla olla näppinsä pelissä.

Täytyypä tutustua hetkisen ajan tuotteeseen ja kirjoitella sitten lisää aiheesta.

Että ihan omaelämänkerta.

Vai puutarhanhoito-opas?

Jos tuo nyt kustannetaan ja sit erehdytään ostamaan joku mielekäs määrä, niin allekirjoittanut jäädyttää maailmanvalloitusaikeensa hetkeksi, menee läpi harmaan kiven ja kirjoittaa myös kirjan. Jostain.

Ei jumalauta, nyt saatana.

Ensin täytyy napahuttaa lämppäri päälle, jos aikoo suihkia lämmintä vettä päälleen. Odotusaika n. 15 minuuttia parahultaisesti.

Vaan eihän tottumaton muista. Ja silloin kun pitäisi mennä jo, niin muistaa ettei pannut. Lämpöä päälle.

Enemmän kyllä virkistää. Scorcho. Brrr.

Älkääpä ymmärtäkö väärin. Pidän työstäni, erittäin paljon. Jopa siinä määrin, että siedän tätä hallinnollista hurlumheitä vieläkin.

Vaikka ajan saatossa olenkin jo oppinut ymmärtämään, edes hieman, miten asiat toimivat, osaavat paikalliset sankarit yllättää yhä uudelleen.

Jos joku lupaa täällä jotain, niin se tarkoittaa, että hän yrittää parhaansa. Mikä tarkoittaa, että luvattu asia toteutuu myöhemmin. Hyvin paljon myöhemmin. Tai sitten ei ollenkaan.

Onneksi tunnen Zenin. Se jätkä hoitaa hommansa.

Tilannehan on nyt se, että jääkiekon MM-kisat alkavat huomenna. Ja tänä vuonna karkelot pidetään kiekon kotimaassa, Kanadassa. Tarkemmin ottaen Halifaxissa.

No ei siinä vielä mitään, mutta mitens ihmeessä pystyn katsomaan ensimmäistäkään ottelua täältä käsin?

Tietäneekö joku, että verkossa olisi mahdollisuus katsoa kisoja?

Olisko eri kätevä jos vois.

En sitten ennakkoon joutanut tarkistelemaan, että vietelläänkö täällä työväenjuhlaa vaiko ei. Oletin, jotta ehkä ei. Illalla kuitenkin soi puhelin ja osa-päällikkö kyseli kummallisia. Ilmoitti sitten, että huomenna ei töitä. "Labour day here, no class"

Ei siinä, etteikö vapaapäivä maita. Mutta että olisiko aikaisemmin voinut? Ei varmaan. Ei täällä.

Ei ollut kummempia suunnitelmia. Hyvä kun edes muisti. Päädyttiin toisen suomalaisen kanssa ravitsemusliikkeeseen syömään perussuomalaista ruokaa eli australilaista pihviä. Päätteeksi vielä kunnon suomalaisen työmiehen olutta, Guinnesia sekä pari erää biljardia, joka tunnetusti on suomen kansallispeli.

Jokseenkin epätodelliseksi olo meni siinä vaiheessa, kun kajareista paukkasi ilmoille pikku-geen "Me ollaan".

Ollaanko?

Joitain, kerrassaan mainioita otoksia.

No ei sentään.

Mutta pientä tuntumaa aiheeseen, kun samaan metroon paukkaa koululastillinen teinityttöjä.

Kuvia kuvien perään.

Silmä meinasi nyrjähtää eilen, kun tunnille oli pölähtänyt kiharapäinen vaaleaverikkö, sinisilmäinen nelivuotias, joka juoksi ympäriinsä kuin tuuli.

Länsimaisia ihmislapsia kun ei olekaan aikoihin nähnyt.

Siinä minä sitten olin, sängyllä lopen voipuneena päivän koettelemuksista. Rauhaani eivät ole kunnioittaneet muurahaisyhdyskunta, joka ilmeisesti elää lattiani alla. Toistaiseksi ollaan ja eletään rinnan, melko harmittomia kuitenkin.

Vaan haukankatseeni havaitsi seinälle eksyneen isohkon torakan.

Kahden sekunnin päästä kaipaamaan jäivät sisko ja sen veli. Ruumin torppasin parvekkeelle varoitukseksi toisille.

Ensin satuin vaunuun, jossa jokainen seisoskelija oli allekirjoittanutta vähintään pään verran lyhyempi. Kelpo otoksen olisi saanut vaunun toiselta laidalta, kun pinkkiin pukeutunut vaalehtava olisi kohonnut hieman muita korkeammalle.

Myöhemmin soi puhelin ja soitin-kuulokkeet tipahtivat lattialle. Omatoimisesti puhelun aikana noukin piuhaa pitkin ulokkeet ylös. Kääntyessäni vanhat herrat olivat kolmissa tuumin takapuoli pystyssä noukkimassa vielä kuulokkeista irronnutta suojaa. Kiitos kiitos kovasti kiitos. Taisi olla hauskaa myös herrojen mielestä.

Ja lopuksi vastapäinen kaveri alkoi hieroa raivokkaasti suupieltään, koska olin ajatuksissani katsonut häneen päin samalla hieraisten omaa poskea. Tämäkin selvisi sitten lopulta.

Peruskyssärihän se.

Ai että mitä kuuntelen kotona vai että mitä kuulee koko ajan ulkosalla?

Tell me ja One more time soi vallan kilvan koko ajan.

Ei kuitenkaan kotona

Lego-taidetta.

Alkuperäisiä otoksia:
kuva 2
kuva 4
kuva 5
kuva 6

Hämyinen räkälä jossain päin Koreaa ja todennäköisyys sille, että kyseisessä paikassa törmää toiseen samannimiseen suomalaiseen.

Finlandiaa pöytään ja lotot vetämään.

Normaalisti ei ole tapana pahoitella päivitysten viipymistä. Eikä tämäkään kerta ole poikkeus. Silti vähän painaa tuolla jossain, että höh.

Jokatapauksessa, oma asemapaikka vaihtui pikkukylästä maan toisiksi suurimpaan. Siinä sivussa näytettiin maat ja mannut uudelle kaverille ja vähän tutustettiin paikallisiin ja toisiin pitkäaikaisiin turisteihin. En usko, että tuo olisi enää paljon paremmin voinut mennä.

Vaan kiirettä on pitänyt, uutta paikkaa ja ihmistä pökkää vastaan joka päivä ja sekös vie energiaa loppupeleissä aikalailla. Alkuviikosta kävin myös heittämässä pienen työreissun toiseen kirkonkylään, joka ei nyt ainakaan auttanut voimien keruussa.

Vaan viikko alkaa olla päätöksessään ja hengissä ollaan toistaiseksi. Viikonloppu ja ensi viikon alku on vielä yksi suuri mysteeri, vaan eipä tässä ennenkään ole tulevaisuutta osattu ennustaa.

Vaalit tuli ja meni.

Uusi jantteri saapui pari päivää etuajassa, yllättäen ja pyytämättä niinkuin muuan faksit aikoinaan. Eipä siinä, nyt siirretään seitsemän kuukauden nouhau parissa päivässä miehelle avuksi, niin johan kelpaa pärskiä menemään.

Itse siirryn uuteen paikkaan ihmettelemään menoa ja/tai meininkiä.

Tänään täällä sitten äänestellään. Isse en valitettavasti ehtinyt asettua ehdolle, vaikka fb:ssä niin ehdittiin ehdottaakin taannoin. Vaan täytyypi katsastaa josko esko pääsisi läpi.

Äänestyksen vuoksi osa kouluista ja paikoista on kiinni tänään, joten koitti ylimääräinen vapaa keskelle viikkoa. Se on hienoa.

Suunnittelin vuoren uudelleenvalloitusta, yleistä patikointia ja ulkoista lounasta/päivällistä. Mutta nyt sitten myräköi oikein urakalla. Se on huonoa.

Ehkä juuri siksi.

Kuuleimmat videot kautta aikojen.

Let's mennään!

Viikko sitten mossahti kesken kaiken.

Tällä viikolla seurasin tarkasti kuskin toimia päivän ajan ja ihan en vakuuttunut vieläkään, että se kaikki kännykän näprääminen, ylinopeus sun muu häslääminen olisi hyvästä. Tänään kuitenkaan ei meille tapahtunut mitään.

Sitä vastoin ykköspari oli tussauttanut keula-perä pusun, jota sitten oli poliisimiehet ihan selvittämässä.

Kakkospari oli ikävämpi. Bussiterminaalin välittömässä läheisyydessä oli kylky rutussa ja ambulanssi saapui juuri paikalla. Ohimennessä huomasin mummun olevan tuskissaan siellä kylkiauton takapenkillä.

Nyt voisi riittää tätä lajia mun puolesta.

Ruisleipää, edam-juustoa, joku rehu päälle ja vaikka siivu metukkaa. Kupillinen kunnon kahvia ja lautasellinen kaurapuuroa raejuustolla säestettynä.

Voi että ku tekis mieli!

Aika ajoin tivataan, että mitenkäs se paikallinen murre on hallussa. No, onhan se.

Allekirjoittaneen korea kuulostanee vähän samalta kuin tämän neidin englanti.

"Tulibu dibu douchoo"

No sitä on kyselty, että millainen meininki.

Tässä on paikallisen yökerhon vakipumppu vetämässä.

Mielestäni rumpali vetää kohtuullisen tunteella. Vai eikö?

Ehkä tähän ajankuvaan sopii vanha viisaus kuin nenä naamaan.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ruuna on sitten mennyt tuulettelemaan.

Taannoisella aamulenkkikävelyllä törmäsin risteyssambaan, jossa joku meuhkasi lava-autossa ja oransseihin paitoihin pukeutuneet kannattajat huutelivat jotain leppoisasti tanssahdellen. Punavaloissa ootellessa kampanjaihminen tuli harjoittelemaan englantia ulkomaanelävään ja mikäs siinä. Todettiin, että viikingit eivät ole suomesta ja että kyllä, opetan tuota maastanne lähtöisin olevaa taistelulajia. Setä kiitteli ja antoi sitten kampanjalappusen, jonka jälkeen totesin, että sehän on vaalikalu itse. Paikallinen eskoaho naureskeli, että harmin paikka kun et voi äänestää, kun kaikki äänet tietty ovat tarpeen. Tokihan minua äänestäisit?

Tietty.

Ota suojaksenne, Shazzang!

Eilinen Zelda.

Nam?

Alas sieltä!

Vaikka päivä sattuikin sopivasti aprilliksi, niin tämä merkintä ei sitä ole.

Eilen sattui se, mitä nyt olen odottanut jo viimeiset hetket pelonsekaisin tuntein. Kapeat tiet, liian lujaa ajavat autot, kännykällä kikkailu ajaessa, etäisyyksien arviointi väärin ja liian suuri usko omiin ajotaitoihin.

Pelkurin paikalla nostin katsetta ja juuri sekunnin murto-osaa ennen totesin mielessäni, että nyt lässähtää.

Onni kuitenkin onnettomuudessa. Molemmista autoista lähtivät sivupeilit vaihtoon, eikä muita, varsinkaan henkilövahinkoja tapahtunut.

Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen. Läheltä on pitänyt liian monta kertaa.

Kumppani ei kysy lupia mennä jonnekin, vaan ilmoittaa että menee, kun tietenkin ensin on mielessään miettinyt ja harkinnut menemisen tarpeellisuuden. Isoista asioista, pidemmistä matkoista jne. neuvotellaan - silloinkaan ei kysytä lupaa, jos ei tarvita toiselta rahaa.

Via.

Miten on, parisuhteelliset? Ilmoitatteko vai neuvotteletteko?

Eilinen huhkiminen näkyi ja kuului aamulla. Yskänkohtauksen jälkeen oli helpohko päätös jättää aamuharjoittelu sikseen. Sen sijaan päätin kälppiä hieman auringossa ja hakeutua kahville.

Jos eilen sedän köhiessä lapset olivat hieman normaalia fiksummin, ei tänään tuosta herttaisesta mielikuvasta ollut mitään jäljellä.

Onneksi on kasapäin miekkoja paimentamiseen.

Läps.

Antaa kuulkaa uuden perspektiivin opettamiseen, kun ei ääntä lähde miehestä nimeksikään.

Kraak, kraak.

Pulautin tälläisen huviksein.

Vielä kun keksisi, mitä sillä tekee.

Via.

Mä täs vaan moi!

Sitä vaan, että kyllähän te tiedätte kun verkkareissa on se nauha, mikä sidotaan jottei pöksyt tipu kesken tiimellyksen. Ja sitten joskus se nauha livahtaa sinne vyötärönauhan sisään. Ja sitä ei saatana saa kirveelläkään sieltä pois.

Että mitäkö oon tänään tehny?

Kun on kovin kylmä, niin kahvi-kaakao yhdistelmä viskillä maustettuna lämmittää.

Mutta että aamulla?

Uskokaa tai älkää, mutta viimeiset pitkät hetket on täällä päässä juopoteltu pikakahvilla. Siis korealaisilla pienillä pussukoilla, joissa on maitojauhe valmiina. Ajan saatossa sitten ihminen unhoitti, että eihän se kahvi tältä kuulu maistua.

Japanissa käväisin joutessani Starbucksissa ja kun kerran ulkomailla oltiin, niin repäisin tilaamalla oikein latte-kahvin.

Myös täällä pikkusaarella on Starbucks. Valitettavasti se on väärässä kylässä. Tänään(kin) menen sinne.

Olemme oppineet läksymme. Emme missään tapauksessa tekisi tätä uudelleen, hän painottaa

Iltis.

No voi vitun iso kyynel. Siellä on nyt sitten ollut muropaketti lattialla ja hapankorppupakkaus vähän rutussa. Ei taida ihmisillä enää muita murheita ollakaan.

Lisää dominoita. Käskyttämään.

Eilinen päivä sitten hurahti 14 tuntiin matkoineen päivineen. Pitkä päivä kuorrutettiin vielä väärinkäsityksillä, epäselvyyksillä, kiireellä ja syömättömyydellä.

Ei kiitos.

"Ladies and gentleman, here in Panmunjom, we truly are in front of them all."

Ja eikun matkaan. Kyseessä oli siis DMZ-tour, joka suoritettiin varhain viime lauantaina. Koska kustannuspaikka kuitenkin sijaitsee turvallisesti niemimaan eteläkärjessä, lähti ryhmä rämä matkaan yöbussilla. Huonosti nukuttu yö, aamukahvi Itaewonin mäkkärissä ja vaatteiden vaihto metron vessassa ei latistanut tunnelmaa, kun viimein bussi starttasi matkaan kohti Panmunjonia.

Tiukan powerpoint esityksen jälkeen joukkio vietiin rakennuksiin, jotka sijaitsevat molemmin puolin rajaa. Rakennuksen sisällä nokkelimmat pokkelimmat kävivät epävirallisella vierailulla pohjoisen puolella. Pohjoisen puolen oven avaaminen oli kuitenkin liian hankalaa, joten annettiin mokoman olla. Alla oleva setä olisi todennäköisesti ollut erimieltä.

Rakennukset ulkopuolelta käsin.

Tämän jälkeen ryhmä vietiin ostoksille, josta mukaan tarttui t-paita sekä pullollinen pohjoisen puolen sojua. Myöhemmin illalla tuo aine todettiin bensiinin makuiseksi, mutta aamulla selvisi, että oli mausta huolimatta tehnyt kauppansa.

Lounaan jälkeen vieralussa tarkkailupiste, josta erittäin selkeät näkymät pohjoisen puolelle. Kuvaaminen luonnollisesti oli kiellettyä, joten se siitä. Tarkkailupisteessa maksullisia kiikareita joiden avulla kirkkaat näkymät pohjoisen propaganda kylään, tehtaisiin ym.

Lopuksi tutustuttiin kolmanteen tunneliin, joka oli aikoinaan pohjoisen rakentama, tarkoituksena hyökätä etelään.

Jyrkkä lasku meni lauleskellen 73 metrin syvyyteen. Morlokkikävelyä sitten jokunen matka kunnes täyskäännös takaisin. Ja kas, samainen lasku olikin muuttunut jyrkäksi nousuksi. Kunnon sotilaiden tavoin nousu suoritettiin juoksumarssia.

Bussilla takaisin Seouliin ja metsästämään kohtuuhintaista motellia.

No jopas nyt. Viikonlopun jälkeen melkoisen uupunna, parit yöbussit, huonosti nukutut yöt ja tutustuminen Seoulin yöelämään. Maanantain työpäivä ja viimein myöhään kotiin.

Ja seuraavana aamuna paikallisen pikkuvuoren valloitus. Melkein huipulla taukopaikka, jossa erinäisiä jumppavälineitä. Martial-osaajat lepäsivät reporankana kun mummut jumppasivat hiessä ennen huippua.

Alaspäin menteässä ihmettelin, että miksi pitää juosta.

"No running, natural motion"

Ja sinne katosi.

Muisto menneisyydesta.

Taisin joskus tuoda tyopaikalle kannykan laturin, jotta puhelimesta ei paasisi akku lopahtamaan. Iltapaivalla pomo kaski huoneeseensa ja sanoi, etta tasta ovat nyt muut pahoittaneet mielensa, kun yksi saa kayttaa tyopaikan sahkoa omiin asioihinsa.

Kyllahan te taman jo tiedatte.

Mutta silloin juuri, kun kiire on kamalin, niin iskee hullut ruuhkat, rullaportaissa on 300 kiloa mummoja edessa, kahvi loppuu pannusta, tietokone jumittaa, bussit on myohassa, avaimet on hukassa, passi on kadoksissa ja taksikuljettaja ajaa harhaan.

Ei mitaan uutta auringon alla.

Ensin lukaisin suomalaisten kiihotuksesta.

Ja myöhemmin löytyi tuo videokin.

Tiukka kysymys heti kärkeen. Miksi?

Johanna Tukiainen seksielokuvan kuvauksissa. Katso ja kuuntele.

Sama typy siskonsa kanssa RMJ:lla.

Ja perhe on raivoissaan.

Mieheni ovat aina olleet minua vanhempia. Ei Kanervassakaan mitään vikaa ole; hän on charmantti ja tyylikäs mies. Jos Ilkka ja minä olisimme molemmat vapaita, en tiedä, mitä tapahtuisi, kaunotar sanoo ja hymyilee salaperäisesti.

Eikä hymyile vittu mitään. Ja miksi tuo yks tyrkky on taas paikalla kun sattuu ja tapahtuu?

Vai olisko kyseessä pieni tempaus?

Eli vielä kerran, miksi? Ihan on ollut sellainen käsitys, että Ilkkakin on tuota hyvää saanut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Että varmaan joku käsitys voisi olla, kenen kanssa vehtaa? Että kun jo yksi "tekstarikohu" tuossa hiljattain oli takana.

Voi että.

Männä viikolla vierailin pikaisesti Fukuokassa. Joka naisten kauneudesta päätellen lienee Japanin Turku.

Aamulla keskiviikkona aivan liian aikaisin ylös ja taksia metsästämään Okpon aamuisilta kaduilta. Sitten kumijalalla pika-pikaa läheiseen satamaan josta lautalla Busaniin. Oma muisti jälki oli sitä luokkaa, että kansallinen ja kansainvälinen terminaali sijaitsisi vieri vieressä, mutta niin vain vastaanottotiski oli toista mieltä. Ei muutakuin perillä toinen pirssi alle ja menoksi. Kuski kun ei kiireessä ymmärtänyt, että terminaaliin, niin keksin sanoa, että japani. Ilme kirkastui ja nappi lautaan. Ja niin kurvattiin kulman taakse kansainväliselle terminaalille. Kyllä tuon olisi kävellenkin ehtinyt...

Lippuluukulla seuralaiset jo odottivatkin joten homma sitä myöden selvä. Liput lunastukseen ja eikun odottelemaan. Meriajelu hurahti nukkuessa ja kolmen tunnin päästä perillä Fukuokassa. Keskustan bussia odotellessa vanhempi herrasmies ehti ojentamaan vapaalipun bussiin kyseiseksi päiväksi ja seurue luonnollisesti otti lahjan vastaan ja kiitti. Satunnaisessa paikassa ulostautuminen bussista ja harhailua hetkinen ympäri kaupunkia.

Nälän yllättäessä pikaruokalaan, jossa tarjolla herkkuja japanin malliin pikkurahalla. Osto lippu automaatista, jossa tarjolla jos jonkinmoista särvintä. Anna lippu tarjoilijalle, odota minuutti ja maittava ateria on valmis. Riisiä, lihasta, merieläinkeitto. Maukasta ja edullista.

Naiselle evoin kapselihotelli oli kiinni, joten suositus tuli paikalliseen guest houseen. Muistin maininnan myös internetissä, joten sinne siis. Ystävällinen palvelu ja edulliset hinnat vakuuttivat jäämään ensimmäiseksi yöksi Khaosan Fukuokaan.

Seuraavana aamuna osajoukko jatkoi matkaa kohti entistä pääkaupunkia Kiotoa allekirjoittaneen jäädessä jälkeen. Päivä meni sitten käveleskellessä ympäri kaupunkia asioita ihmetellen. Linnan raunioita, puistoa, Hawks-townia ym. Reilut viitisen tuntia kävelyä kaiken kaikkiaan tuotti kepeän väsyn joten toivoin majoituksen onnistuvan helposti. Päätin sitten itse kokeilla tuota kapseli meininkiä ja löysinkin hyvältä sijainnilta suositellun hotellin. Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua ihoon naulattu kuva taannoisilta vuosilta, joita ei hyvällä moisissa paikoissa katsota. Vaan suomalainen myynnin rautakoura kun on asialla, niin kaikki järjestyy ja niin pääsi setä nukkumaan pieneen koirankoppiiin. Hotellin hintaan sisältyi myös kylpylä, jossa lepäilin tovin ennen hierontaa.

Vaikka hotellissa oli myös pieni ravintola, päätin seikkailla vielä hetken ulkosalla ruuan suhteen. Päivän päätteeksi olo oli kuitenkin suhteellisen naatti, joten keitot naamariin ja takaisin hotellille. Kapselista löytyi vielä telkkarikin, jonka avattuani sitten ymmärsin miksi tämä oli vain miehille.

Mitäs mätäs?

Nenä vuotaa hieman. Lienee kuuma/tulinen keitto, jonka pistelin poskeeni hetki sitten. Tämä päivä ahkeroidaan vielä, kuten ennenkin ja sitten huomenissa paatilla kohti muinaista japaniaa. Kohteena vanha pääkaupunki ja jotain muutakin.

Viikonloppu pantiin leväten. Lauantaina Okpon esittelyä ameriikan serkuille.

Tylsää?

Ei mutta, sehän on perjantai JA palkkapäivä.

Jee. Nyt voi onnellisesti tehdä ensin pitkän päivän ja sitten mennä nukkumaan. Vaikka.

Hehän ovat kuin sisko ja sen veli.

Ylinopeutta?

Garfield minus Garfield.

Unohtakaa nyt jo viimein lapsipornot ja sananvapaudet. Ilmaston lämpeäminen on tulevaisuutta! Ja nyt siihenkin on löydetty syy.

Muu laillinen toiminta.

Miksi uusi MacBook Air?

Tom Cruise kills Oprah!

Why you should play or even have a guitar?

Ai kun juoksin ulos vessasta pöntön tulviessa?

Ehkä ennen olisin juossut suoraan ulos ovesta, nyt tyydyin olemaan pahoillani useampaan otteeseen. Nolona olisin ollut jos olisin tukkinut kyseisen alttarin erinäisillä paperi ym. muilla tarvikkeilla, mutta koska kyseessä oli ns. perussetti, niin en oikein osannut ottaa syytä niskoilleni. Taikka lahkeille tässä tapauksessa.

Maanantai menikin sitten jo työpaikalla köhiessä. Ja kun viimein ennen yötä ehdin kotiin, niin olo oli kerrassaan surkea. Tänään sitten arvoin, että kestääkö ääni eli ei. Ei se.

Ei mennyt ihan putkeen.

Torstaina ensin lounasleikkeen kanssa unohtuivat syömävälineet. Päivälliseksi toimitettiin selkeästi vain väärä annos. Kolmansissa harjoituksissa pikkupoika rupsutteli siihen malliin, että ensin meni pokka harkkakavereilta ja sitten opettajalta.

Punnertakaa siinä hetki, kun ope käy nauramassa tuolla nurkan takana.

Pröt.

Siitä suivaantuneena torstai-ilta oli toivoa täynnä ja erilaista särvintä oluella höystettynä. Liika on liikaa ja siitäkös perjantaiaamu antoi muistutuksen. Vessaan, pstu!

-Pystyksä sanomaan mitään selitystä näille toimilles?
-No siis ihan rehellisesti en! Viimeisin mitä muistan, niin kiskasin pullollisen absinttia siinä marketin pihassa ja sitten se olikin siinä.

-Osaaks kiinaa? Mitä tos kyltis lukee?
-Öö.. Reitti jotain-jotain.. korjattu.. kunnossa? Kai?
-Hmm. No kai se ois isommalla jossei ois kunnossa?
-Kai se ois.

Ja kunnossahan se oli.

Tälläinen turmiomatka olisi sitten kyseessä. Anyone?

Jos nyt aivan totta puhutaan, niin näen unia juuri tuollaisista nousuista/laskuista. Niitä sanotaan painajaisiksi.

Pari asiaa nopeasti telkkusarjoista.

-Alkutekstit. Ei jassa enää. Lost teksti pyörähtää ruutuun ja mystinen musa 5 s. Kiitos. Riittää. Ei mielellään enää beverly-friends-place-tyyppistä "hauskaa" pällistelyä kameraan geneerisen tv-sarjatunnarin soidessa taustalla.

-Välimusa-nopeat leikkaukset kaupunkikuvasti. Voi luoja! Miksi? Miksi!?

Ja nämähän häiritsee vain ja ainoastaan, jos sarjaa muuten tykkää katsoa.

Ennen miehet oli rautaa ja webbisivut puuta! Eli internet silloin joskus.

Onko PA aloittanut uuden bisneksen?

Herkullinen aamiaisleipä.

-Nyt lähetään mummulaan.
-Ei muuten lähetä!

Tärkein ero Vistan ja XP:n välillä.

Langaton otto.

Muusikoiden suosikkipaikka, näemmä.

Tässä jo joutessani hieman ihmettelin, että onko kevät saapunut rintaan, kun ei enää kylmetä. Ilmasto on muuttunut siis jonnin verran lämpöisemmäksi. Tiedustelin täällä sitten, että joko on kevät ja lähdetään hakaniemen rantaan?

Ei ole eikä lähdetä. Nyt on kuulemma kolme päivää lämmintä ja sitten taas kylmenee.

No höh.

Mutta ensi kuussa sitten kuulemma on kevät.

Seilasin pari päivää tuolla isommilla vesillä, Busanissa. Ja vaikka olen autuaan tietämätön asioista (ylipäätään), niin osaan jo käyttää lippuautomaattia ja on pieni selvyys, missä vaihdellaan metroja ja mihin suuntaan ne menevät. Mutta silmissäni kaikki paikalliset ovat näiden asioiden vankkumattomia ammattilaisia.

Eivätpä olekaan. Niin sieltäkin löytyy ne ensikertalaiset, maalaisserkut jotka ovat pallohukassa, että mitenkäs sinne Kontulaan taikka Sasangiin nyt mentiinkään? Hupaisaa tietty oli se, että lännenmiehenä pääsin opastamaan heitä. Että tosta lippu tuonne ja tuoltapäin löytyy se paikka.

Kakkoslinjan päätepysäkit ovat Jangsan ja Yangsan. Siihen ääntämiset vielä päälle, niin avot!

Mutta kaikkiaan ison kaupungin (4 miljoonaa asukasta) meno miellytti kummasti. Varsinkin kun suurin osa ajasta on vietetty pikkukylässä ja vielä pienemmässä.

Täältä minä löysin tämän.

En nyt sitten oikein tiedä.

Onko vika minussa vai onko kaikki nykyään vain ahdistavaa paskaa?

Mitä te ihmiset oikein haluatte? Konkreettisesti?

On aika kurkistaa ukin ullakolle ja napata muutama klassikot katseltavaksi.

Norris on kovis, mut Caruso on cool.

Nyyh, sain auton vääränä päivänä! Elämä on pilalla. VIHAAN SUA!

Pitsa puolella juustolla.

Viheltää?

Olette voittaneet kilpailussa!

Jonkun mukaan 50 kuuminta naisurheilijaa. Eipä siinä. Luulen, että Lemurkin katsoo näitä. Mutta parempi pitää varansa, jottei käy köpelösti.

Vaikeuksia iMacin kanssa.

Nire, Pama, Abcids...

Madam Korhola, minun mielestäni meidän pitäisi viettää yö yhdessä, kertoo Korhola nettisivuillaan kollegansa sanoneen.

Korhola kieltäytyi sanoen olleensa aivan liian naimisissa tehdäkseen mitään sellaista.

- No mutta minähän olen vielä enemmän naimisissa, mies oli vastannut.

Korholan mukaan aiheeseen ei koskaan palattu, eikä hän koskaan tuntenut oloaan kiusaantuneeksi valiokunnassa miehen nähdessään.

Vonkaamista? Ahdistelua?

Mitäs sitten, jos kaikki lakkaavat kysymästä?

Taitaisi loppua ahdistumisen lisäksi moni muukin.

Tilaisuudessa esiintyneistä artisteista puhuttavin oli uuden levynsä julkaisua odottava Marita Taavitsainen, joka esiintyi kutsuvieraille hyvin paljastavassa asussa. Tyylikkään mekon silmiinpistävä piirre oli nimittäin sen syvä kaula-aukko. IS.

Christina Aguileran vartalo on raskauden jäljiltä todella kurvikkaassa kunnossa - ainakin rintojen kohdalta. IS.

Johonkin se katsekin on pantava, jos samaan hissiin hyppää naisedustaja tai avustaja rinnat törröllään ja kolme ylintä nappia auki, Kummola lataa blogissaan. IS.

Tissit.

Tuossa jokunen yö sitten, heräsin puoliksi kun kuulin kolistelua täällä kotona, jota muut myös harjoittelupaikaksi kutsuvat. Ihmettelin hetken, että miksi omistaja tähän aikaan täällä ja jatkoin unia. Seuraavan päivän juttutuokio sitten paljasti, että eipä ole hän täällä ollunna.

Ei sillä, että nyt niin huolissani olisin, mutta nappasinpa varmuudeksi katanan tuohon sängyn viereen odottamaan seuraavaa visiittiä.

Jota toivottavasti ei tule.

Hän oli erittäin kiltti ja helppo lapsi, hänelle ei tullut murrosikääkään missään vaiheessa - mitään kriisejä ei ollut. Jos ristiriitatilanteita tuli, hän ymmärsi yhdellä sanomisella ja toimi neuvojen mukaan. Satu oli sosiaalinen lapsi, joka tuli kaikkien kanssa hyvin toimeen, Raimo suitsuttaa.

Hieman konservatiivisena ihmisenä olin sitä vastaan, ja missikisoissa se oli hieman miinusta. Ei minulla tietenkään ollut sen ottamiseen mitään sanottavaa, mutta kyllä hieman kritisoin sitä. Se oli Sadun oma idea, Raimo paljastaa.

Aika hellantelttunen, näemmä.

Koko juttu.

Miksei tälläisiä huippuja enää tehdä? Suspenso!!!

Vihaatko kaikkea?

Simpsonien historian siirtyessä 80-luvulta 90-luvulle, oli kuvioissa myös kaikkien aikojen paras grunge-bändi, Sadgasm.

Marvin-serkku on soitellut myös Family Guyssa.

Tiedättekö tämän? Jos ette, niin hakekaa 2 girl 1 cup.

Laihian pulkkamäki.

Kuin kissat ja koirat.

Oikea vastaus on?

Urhea pikkutipu.

Uusi hotelli?

Tykkäilee.

Kaverukset.

Tutkimus?

Jopas kolisee.

Sermitoimistopila.

Viime yönä ystäväni, lämmityslaite lopetti toimintansa. Pysyvästi? Ainakaan ystävällinen taputtelu ei uskollista herättänyt.

Aamun suihkureissu karaisi entistä terävämmin.

Kannattaa olla muutakin tekemistä elämässä...

Ihanko totta?

Tajusin juuri, että lasten kanssa työskentely on raskasta, mutta palkitsevaa. Kerran kuussa. Palkkapäivänä.

Esimerkiksi erilaiset kivat pelit.

Kaikki hauskuudet.

You have my word.

Raivoistui?

Ostivat langattoman tänne kotiintöihin. Mukana iso nippu ohjeita, parit levyt ja jos jonkinlaista härpäkettä. Aattelin, jotta pannaan piuhat kiinni ja katotaan mitä tapahtuu. Luetaan ohjeet sitten vasta.

Kaikki toimi automaagisesti samoin tein. Tosin sitten piti selittää kymmenisen minuuttia mestarille, että miksi kaikki meni niin helposti. Kun on macintoshkin ja seinä langattoman aseman ja tiettarin välissä.

Kerrankin näinpäin.

Kuveja, tällä kertaa lähemmältä idästä.

Juteltiin taannoin männä viikolla hankittavista asioista. Mielestäni puhuimme langattomasta netistä, mutta asia ei ollut ihan selvä, joten paikallinen naputteli tekstiä tulkkauslaitteeseensa, tarkisti vastauksen ja anoi katsottavaksi.

Disaster caused by tigers.

Jossei netti toimi, niin tietääpä mistä kiikastaa.

Nykyisessä paikassa aamusuihkuun tulee valmistautua samalla vakavuudella kuin avaruuskävelyyn. Saippua - on, pyyhe - on, tossukkeet - on, kaikki - on. Pari isä meidän rukousta, ristin merkki rintaan ja sitten juoksuksi. Lämpimästä huoneesta toimiston kautta isoon saliin josta kolme tiukkaa vasenta ja ikuisen kylmyyden käytävää pitkin vessaan. Suihku välittömästä kuumalle, riisuntaan aikaan kolme sekuntia jonka jälkeen heti suihkun alle.

Koko operaatioon saa kulua aikaa korkeintaan 3 minuuttia. Muutoin hypotermian mahdollisuus kasvaa äärelliseksi. Tai hypokondrian.

Ilta-asusteena tänään:

Ruudulliset tohvelit, melkein polviin asi ulottuvat villasukat, shortsit, huppari ja kirkkaansininen hockey-pipo.

Naiset, missä olette?!

Old fishing village.

Kuinka väärin tuonkin nyt voi lukea.

Pervot.

Pyykkiähän on pesty itsenäisesti jo siihen aikaan kun isoisä olkihattulampun osti. Vaan eilenpä onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään vedestä viiniä. Punaista. Häivähdys.

Olkoot.

Kun päivät pitkät elelee ja olelee alueella, jossa kieli ei taivu suuntaan tai toiseen, mitä se tekee loppujen lopuksi kommunikoinnille. Ja sitä myöten ajatukselle?

En ymmärrä.

Kaikkihan sen tietää, isoin ja komein vonkale olisi ollut se.

Vähän sama asia niiden merkintöjen kanssa, joita ei kirjoita. Välillä mielessä ties mitä, mutta eipä tänne asti ehdi välittymään, kun jo unhoittuu moiset tarinat. Harmi.

No, mites muuten menee?

Sanokaa vanhanaikaiseksi, mutta olen kuvitellut että kihlaus on avioliittolupaus. Ja että avioliittoon ei pitäisi ehkä sännätä suinpäin. Ehkä ei seurustelemaankaan?

Vähän yllätti tämä maajussi-fitnes vuosisadan rakkaustarina. Että kihlat ja kaikki.

Yllätys jäi lyhyeksi.

Tosin pian on ehkä annettu anteeksi ja palattu yhteen, ehkäpä yksinoikeudella jossain lehdessä.

Matti ja Mervi, paikkanne on täytetty.

31.12.08

30.12.08

27.12.08

21.12.08

18.12.08

16.12.08

14.12.08

12.12.08

11.12.08

7.12.08

4.12.08

27.11.08

25.11.08

24.11.08

23.11.08

21.11.08

20.11.08

19.11.08

18.11.08

17.11.08

15.11.08

14.11.08

12.11.08

10.11.08

6.11.08

28.10.08

9.10.08

2.10.08

26.9.08

24.9.08

23.9.08

22.9.08

16.9.08

12.9.08

6.9.08

4.9.08

1.9.08

26.8.08

18.8.08

14.8.08

13.8.08

12.8.08

11.8.08

30.7.08

29.7.08

24.7.08

22.7.08

21.7.08

17.7.08

16.7.08

14.7.08

10.7.08

8.7.08

4.7.08

2.7.08

1.7.08

30.6.08

27.6.08

26.6.08

25.6.08

24.6.08

23.6.08

20.6.08

19.6.08

18.6.08

17.6.08

13.6.08

11.6.08

10.6.08

8.6.08

6.6.08