31.12.05

Apteekkipalvelua

Vielä loppuvuodelle yksi merkintä ja tietenkin helkkarin negatiivinen. Mutta ei auta, vääryys on kohdattava ja sitä vastaan tulee taisteleman kaikissa käytössä olevin keinoin.

Kärsin tuossa eilisestä lähtien päänsärystä joka ei suostunut edes yön aikana talttumaan. Huomasin kuitenkin, että ibuprofeiinilla tuo pahin jomotus talttuu joten eikun täydentämään varastoa jotta illalla liikkuminen olisi mahdollista.

Apteekin ovella tultaessa ovi pysyikin tiukasti kiinni. Sisältä vielä vilkuttelivat ja asiakaskin siellä vielä oli. Katsoin ovea ja sulkeutumisaika oli kello 15. Oman kellon otettua esille muuttoi aika juurikin samaiseksi. Kirosin tietenkin paskaa ajoitusta. Samantien kuitenkin tuo asiakas oli tulossa ulos ja apteekkari itse tuli saattamaan kun ovi aukesi niin tuskin ehdin tiedustella josko yhden paketillisen olisin vielä särkylääkettä saanut kun jäätävä ääni totesi että apteekki on nyt kiinni ja kassat on jo ajettu alas.

Selvä. Ihan just ajoit kun edellisen asiakkaan saattelit ovelle? Voi nyt vittu. Ymmärrän kyllä jos vaatekauppa tai mikä muu liekään naputtaa juhlapyhänä ovet kiinni ja toivottaa vitun hyvää uutta vuotta, mutta jumalauta apteekki joka panee ovet kiinni ennen aikojaan kun joku voisi oikeasti saatana tarvita helpotusta. Ei se nyt oikeasti olisi kova homma ollut edes kysyä, että mitä olisit halunnut ja sitten tehdä päätös että viekö liian kauan apteekkarin arvokasta aikaa. Turistin sanoin: Voi nyt isäkissan vittu. Oikein

Tämän loistavan palvelun teille tarjosi Helsinginkadun apteekki.

Uudelle vuodelle



Olkoon vuotesi kommelluksia täynnä!

Kiss Kiss Bang Bang

Kuinka ollakkaan, huomenna vanhaksi menevät liput koituivat kohtalokseni ja oli aika suunnistaa tennispalatsiin katsomaan kriitikoiden ylistämä, katsojien tykkääämä Tyttö, sinä olet tähti. Vaan niin oli päättänyt myös teatterillisen verran muuta väkeä joten suunnitelma uusiksi. Aikatauluihin sopiva ja jostain suosituksen muistaneeni Kiss Kiss Bang Bang meni naapurissa joten pikamarssi hitaasti lorvehtien ja taas pelissä mukana.

Elokuvassa on kertoja, pääosan esittäjä Robert Downey Jr. joka sikäli ei tuo mitään uutta. Pari hauskaa leikkausta alkuun antaa luvan odottaa muita jo nähtyjä kikkoja. Vaan eipä sorru tekele moiseen, vaan tuottaa mukavasti rokkaavan, pihdeissään pitävän mustalla huumorilla mässäilevän dekkarin. Oli hieman erilainen mitä odotin (mitä edes odotin?) ja suosittelen kuitenkin. Vaikka Robert D. Jr. omassa elämässään hölmöilee miten tahansa ja näytellessäänkin esittelee lähes aina omat maneerinsa, on työskentelyä jostain syystä silti ilo katsoa. Tässä pätkässä erityisesti.

Ja kun elokuvat kiinnostavat kuitenkin niin sopii lukea kalpeaa katsastajaa. Kaikenmoista elokuviin liittyen. Sanokaa terveisiä.

30.12.05

Voitin lotossa!!

Tämä kaveri ainakin tietää miltä tuntuu tarkistaa oikeat numerot omasta kupongista. Siinä kaikki.

Käytä mielikuvitustasi.

Joonas Hytönen aka Anas al Liby

Ongelmanratkaisuvuokaavio.

Viime vuonna mallorcalla. Sitten alkoi alakarppaus.

Noniin, rajoita jo saatana. Pian on uusi vuosikin ja kaikkea.

Asiaa blogeista - brunssi

ProCom järjestää hienon brunssin jossa pureudutaan bloggauksen ytimeen ja puhutaan ympäripyöreitä menneistä ja tulevista töitään pakeneville tai muuten vaan kiinnostuneille hintaan 350 euroa + alvit päälle. Jäsenet saavat kuunnella viisauksia hitusen verran edullisemmin.

Halvemmalla pääsee kun pistää Just Sopivasti pari kaljaa illan aikana kalliossa. Kerrataan menneet ja tulevat sekä lopuksi vähän omia sankaritarinoita, keksittyjäkin vaikka jos yleisö vaatii.

Ettekö te ole viihdytetyt? Miksette te ole? Olettehan te täällä?

Riita hevimusiikista

"Saatanan palvonnasta kiinnostuneen keravalaisen miehen.." Jos juttu alkaa näin niin sen on pakko olla hyvä.

Söpö merileijona. Huh.

Kesähessu hajotti nivebussin.

Wanhan ajan moloasu.

Erilaisia USB-muistitikkusia.

25 kiinnostavaa webcamia.

Englanninkielinen versio tunnustusten luolalle. Grouphug.us Lohduttomampi. Ei niin vitsikäs.

29.12.05

Uhkailu ja kiristys

Ainakin lapsille yleensä opetetaan, että uhkailuilla, kiukuttelulla ja kiristämisellä ei saa tahtoa läpi. Samaa toteutetaan myös terroristeihin. Tarkoitus on osoittaa, että viekkaudelle tahi vääryydelle ei kunnian kukko laula.

Vaan kun toimitaan asiakkaiden kanssa, kuluttaja tai yritys, niin jo on toinen ääni kellossa. Vaikka virhe ja siitä johtuvat kustannukset olisivat puhtaasti asiakkaan itsensä tekemät niin jo palvelua antava yritys kumartaa syvään ja pahoittelee. Anteeksi, anteeksi.

"En tiedä nyt missä tää vika on tullu, mutta jos te ette tätä nyt korjaa heti niin viedään meidän asiakkuus tuonne muualle. Kyllä palveluntarjoajia riittää katos. Ja sieltä on joku luvannut sitä ja tätä ja vielä kuun taivaalta"

Vie saatana! Vie perkele niin kauas, ettei ikinä enää! Joojoo, on luvattu persettäkin vielä kaupanpäälle.

Saatanan maksavat asiakkaat.

Kolmas käsky

Älä riko kolmatta käskyä!

Jätä siivoojat rauhaan.

Standardeista.

Jotenkin tutunnäköinen..

Amerikan blogimiitti

Kuvia taannoisesta amerikan blogimiitistä. Ihan kivaa oli. Pojatkin tykkäsivät tästä postauksesta.

Sorge, nyt maate taas.

28.12.05

Musikaali-Jeesus

Jesus Christ, musical

Tykkääköhän se Ricky Martin olla päällä vai alla?

Jääkarhuhyökkäys.

27.12.05

Switch ja jotain sen sellaista

Tuossa joskus syssymmällä mietin ja tuumasin ja sitten lopulta "vaihdoin" vanhan pc-pöntön semmoiseen pieneen valkoiseen omenaan. Pienen totuttelun jälkeen aloinkin tulla toimeen koko ajan paremmin tuon kannettavan kanssa ja pc sitten ajautui vähitellen nurkkaan josse se aikansa hurisi kunnes sen sitten sammutin enkä enää käynnistänyt kun ei oikein ollut tarvettakaan.

Nyt sitten heräsi ajatus, että kyllähän sillekkin hyötykäyttöä keksitään, mutta ehkäpä se pitäisi sitten asennella uusiksi kun aikoinaan jäi sitten vähän heikkoon happeen. Ja voisi sitten laittaa kunnon tulivallit ja sellaiset tutkat että heikkohermoisempaa hirvittäisi. Vähän kokeilla että mitä se raskas sarja tässä maailmassa sitten oikein on.

Tuossa kun iltasella aloitti ja käyttöjärjestelmän jälkeen on ajettu pari korjaussarjaa, virustorjuntaa, palomuuria ja ties mitä niin kappas, w32.Sober onkin jo ehtinyt koneella. Aikaa tänne asti on jo mennyt useita tunteja, mutta kun koneen plugasi nettiin niin tuo suolistomato tuonne ehti alta 3 min. Upiaa.

Koko ajan muistuu paremmin mieleen miksi alunperin vaihtoon ryhdyin. Vittusaatana.

2005's 10 Sexiest Geek

2005's 10 Sexiest Geek

Löytyykö jostain edullinen didgeridoo? Naapurille..

Korean LAN party

Morning musume vs. Bob Sapp. Vain japanissa..

"En ymmärrä kysymystänne..?" (.wmv)

naiskuskit ja mallit

World's Worst Women Drivers!

Miksei kannata juoda liikaa?

Joku unelmoi valkoisesta joulusta.

Tästä ei vikoja puutu!

Ja sitten taas yksi netissä pyörivä mallitoimisto. Ja tyttöset ovat innoissaan kun pääsevät tituleeraamaan itseään malliksi.

Kuvaan paljon erilaisia kuvauksia.Etsin nimenomaan malleja jotka ovat ensikertalaisia tai omaavat vain jonkin verran kokemusta, eli ns. ammattimalleja en juurikaan kuvaa. Minulla ei ole juurikaan ulkönäkörajoitteita kunhan olet avoinmielinen ja yhteistyöhaluinen niin se on jo paljon plussaa! ota yhteyttä sähköpostilla niin jutellaan tarkemmiin, tämä on helppo ja hyvä tapa ansaita paljonkin rahaa lyhyessä ajassa!!


Ehanaa! Toimitus näyttää kieltä tuollaisille. Söpö.

ps. Kana jota söit viimeksi kiinalaisessa.

26.12.05

Joulu on peruttu

-Joulu on peruttu, tokaisin lakonisesti lukiessani lehteä.
-Häh? Mitäs sä nyt horiset? Jouluhan oli jo. Nyt on tapaninpäivä. Ja miks sulla on toi lehti väärinpäin?

No niinpäs olikin. Ja niinpäs olikin. Vilkaisin alaspäin ja huomasin vatsaani muodustuneen pinkeän kummun. Se saattoi johtua ylensyönnistä viime päivien aikana. Tai sitten..
-Olen raskaana. Pakko. Ei ole muuta selitystä. Onkohan se tyttö vai poika? Mikähän sen nimi on?
-No miten ois Melkein Sopivasti?
-Bueno.

Mutta totuus siis oli, että joulu oli nyt juhlittu ja syömiset syöty. Nyt alkaisia kivulias takaisinmaksu urheilun muodossa. Päätinkin samantien lähteä paikkaan jonne kaikki syntiset ylensyöneet nöyrästi tallustavat joulun jälkeen. Punttisalille (nykyisin tunnettu myös kuntosalina).

Ja katso, joukku taivaallista bloggaajaväkeä oli ilmeisesti tullut samoihin ajatuksiin. Salin etuosassa oli menossa kilvanajo kuntopyörillä visukintun ja kari haakanan välillä. En tiedä minne asti pojat olivat ajatelleet polkea, mutta toistaiseksi eivät olleet vielä kauas päässeet. Moikkasin poikia viileästi ja pojat moikkasivat takaisin. Ilmeisesti suuri virhe koska molemmat kaatuivat moikkauksen jälkeen kuntopyörineen. Tsot tsot.

Takanurkan olikin vallannut itselleen kaikkien alfa-urosten isä, mitvit, joka oli varannut jalkaprässin itselleen ja söi siinä jugurttia.
-Mitäs mestari?
-Ugh, murahti mitvit ja litki jugurttia kuten.. kuten nyt jugurttia litkitään jalkaprässilaitteessa.
Ilmeisesti olin keskeyttänyt jonkinlaisen riitin joten poistuin hitaasti peruuttaen kunnes törmäsin oudon näköiseen ihmisrakennelmaan. Sehän olikin PA joka oli tekemässä jonkinlaista joogaavaa aurinkotervehdystä. Ja samalla todisti vääräksi sanonnan sinne minne aurinko ei paista.
-Yo, totesin trendikkäästi notkealla bloggaajalle.
-Shhhh! sihisi PA ja vilkutti vasemman jalan pikkuvarpaalla.
Taas ilmeisesti olin oikeassa paikassa väärään aikaan.

-Nyt olisi kyllä ruosteiselle moralle käyttöä, totesin hieman hermostuneena.
-Mit..mitä tarkoitat? Vieressä laitteessa pyöräilevä punapäinen marinadi kysyi hieman pelokas ilme kasvoillaan
-No tuossahan on tuommoinen teroitin. Samalla reissulla olisi voinut teroittaa moran kun lähden partioleirille ensi vuoden alussa. Katsos, pitää olla aina valmiina, sanoin osoittaen nurkassa lojuvaa käyttämätöntä hankoa.

Jahka olin polkenut kokonaista 12 minuuttia huomasin outokummun kadonneen vyötäröltä joten totesin kuntoilun tuottaneen tulosta riittävästi sen lopettamiseksi. Naureskelin sisäisti mielestäni hauskaa lausetta ja kävelin saunaan. Pian jo huomasinkin siellä istuessani että sauna olikin paljon pienempi kuin muistin. Ja kylmempi. Ja täynnä siivoustarvikkeita.

24.12.05

Lapsuuden jouluja

Hämäriä muistikuvia jouluista sieltä täältä. Mummo leipoo karjalanpiirakoita ja sämpylöitä, istun pöydän alla ruskean tyynyn kanssa ja haistelen ruuan tuoksua. Välillä mummo pyytää tuomaan vispilää, sokeria ja mitä ikinä. Tähtihetki koittaa kun saa sekoittaa munavoita. Kynttilät palavat joka paikassa, tunnelma on lämmin ja hämärä.

Yö nukutaan keittiön tuntumassa lähellä uunia. Aamulla herään pullan tuoksuun. Aikuiset juovat kahvia.

23.12.05

Vuoden kuvia

Melko hyviä. Moni.

Pissismi

Kaikille pissiksille, pissiksistä kiinnostuneille ja pissimielisille.

Pissismi.info

22.12.05

Uusi helvetti

Joskus pienenä luulin, että helvetti olisi iso halli missä joutuisi koko ajan ompelemaan huonokuntoisilla ompelukoneilla mahdottomia tuotoksia.

Nyt tiedän toisin.

Helvetti on kahvihuone tahi muu työpaikan tila jossa idioottimaiset työkaverit toistavat vuorollaan huonoimpia mahdollisia telkkarimainoksia sekä tuovat muutenkin vääriä mielipiteitään julki.

-Hyvä mainos on niinku se sm-liigan mainos missä se isä kuvaa. "Pompi ny ni isä kuvaa"
Porukka naurahtaa kuivasti joten ajattelen, että kaikki kyllä ymmärsivät jo missä mennään. Sitten toinen kaveri osallistuu.
-Emmää jaksa.
-Pompi ny ni saadaan tää purkkiin.

Ja sitten se jatkuu. Loppuun asti.

Täällä odotellaan.

Nää polttaa rasvaa tosi tehokkaasti

Kuuntelin kahvihuoneessa kun pulleahko tyttölapsi selitti työkaverilleen
-Nää uudet pillerit polttaa rasvaa tosi tehokkaasti. Oon aiemminki käyttäny jotai, mut nyt mun tuttu joka treenaa ihan sikana niin se vissii käyttää näitä. Se ainaki on tosi hyväs kunnos.
-Oho, vaikka se treenaaki?

Niinpä.

21.12.05

Chuck and Boogeyman

When the Boogeyman goes to sleep every night he checks his closet for Chuck Norris.

Iskä opettaa ajamaan.(.wmv)

Visko pukkia.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta T:Nalle

Tyttöystävälle lahjaksi jolla on jo kaikkea.

Vuoden 2005 haut.

Ensi vuonna vältät ruuhkat tällä.

20.12.05

Junassa

No on se nyt saatana kun nyky-yhteiskunnassa ei pääse vastuuta ja arviota pakoon enää missään. Sitä luulisi että lyhyen pyrähdyksen kun paikallisjunassa matkustaa niin voisi vaan olla ja möllöttää. Ei voi. Asema kun alkaa lähestyä ja juna hidastaa vauhtia niin on suuri vaara, että oven vieressä seisoessa joutuu sitten ottamaan vastuuta ja painaa ovenavausnamiskaa juuri oikeaan aikaan. Ennakkoon ei parane painella kun silloin tulee tuomituksi kanssaihmisten toimesta paniikkihäiriöiseksi tai mahdollisesti kiireiseksi. Toisaalta jos odottaa junan pysähtymiseen asti niin tuomio on, että hidasälyinenhän tuo (mutta komea).

Hienoin tilannehan olisi jos nappulassa olisi joku kosketushäiriö niin että kun itse painaisi niin mitään ei tapahtuisi. Sitten sitä vaivaantuisi ja punastuisi, ehkä koittaisi selittää jotain. Viereinen vanhempi herrasmies sitten painaisi sitä kerran ja sesam aukene. Ei varmaan koskaan menisi enää oven viereen odottamaan. Niin kiire ei olisi.

Tanjalle lahjaksi

Osui ja upposi.

Vitseissä kuitenkin samaan aikaan hauskinta ja ongelmallisinta on, että ne pitää tajuta.

Täs ois nää ohjeet

Kesällä iso pyörä pyörähti ja uusittiin erilaisia toimintatapoja ja käytäntöjä tehokkaammaksi ja mielekkäimmiksi. Nyt oli poissaoloni aikana vielä jotain muutakin pientä uusittu. Koitin sitten kysellä, että voisiko joku tuon jutun näyttää niin homma kyllä hoituu.

-Voisit tulla ihan alusta asti noihin koulutuksiin niin tulee sitten selkeemmin tää koko systeemi.
-Mä muuten oon kirjoittanu noi sun pitämät koulutukset. Ja suunnitellut tän systeemin.

Ja muutenkin.

18.12.05

Juoksujalkaa

Mitvit..? Joku oli käynyt yön aikana vaihtamassa setelit kolikoiksi lompakosta joten nyt ollaan sitten pa.

Ai niin, pikkujoulut..

Nehän oli riemukkaat kekkerit. Paljon sieviä ihmisiä sekä ihan vähän liikaa olutta. Toisaalta kohtuudella juominen ja hyvät jutut eivät vain sovi allekirjoittaneelle. Eräs tuttu joskus sanoikin, että mieluummin överit kuin vajarit. Ja se tuttu oli niin vihainen mies, että se vihasi jopa natseja.

Voitko olla viljelemättä epäolennaisuuksia tällä kertaa?

Voin.

Jokatapauksessa, kiitoksia osallistuneille. Seuraavaan kertaan. Koska se on?
Setä lähtee nyt pitsalle ja kokkolalle.

17.12.05

Pikkujoulu

Huhu kertoo, että Just Sopivasti olisi osallistumassa b.piirin jouluseminaariin elikkäs pikkujouluihin.

Eilen oli pikkujoulu. Tänään on pikkujoulu. Joka päivä on näemmä yks vitun joulu.

15.12.05

Kukaan ei puhu meistä kun olemme kuolleet

Tuon niminen elokuva oli joskus. Ei kovin erikoinen, taitaa löytyä itseltä vhs-pinosta. Muistatteko? Sellaiset isot kasetit, huono kuva, huono ääni.

Tulin ajatelleeksi, että täällä meidän ihanassa lintukodossa, internetissä, olemme enemmän tai vähemmän toistemme kanssa tekemisissä blogien, kommentointien jne kautta. Osa blogeista kuitenkin lakkaa toisinaan päivittämästä. Syy voi olla kovinkin arkinen, ei jaksa/huvita, mutta ei myöskään jaksa tehdä numeroa lopettamisesta tai edes poistaa blogiaan. Se vain loppuu. Mitäs jos syy päivitysten loppumiseen onkin se, että kirjoittaja kuoli?

Muistokirjoitus lukee sitten kommenteissa

Linkkejä, perkele!

Oletteko miettineet?

It's a wonderful internet

Itsawonderfulinternet.com

Digiboksitekstitys.

Hyvä naiset ja herrat, Miami Vice. Elokuvana.

Tuleva sith-lordi harjoittelee.

Huikea uutuus samsungilta. (.wmv)

Naistappajan muotokuva

Naistappajan muotokuva.

Minea ja sportcoupé

Chuck Norris Karate Jeans.

14.12.05

Vain raaka voima

Vain raaka voima tehoaa piraatteihin.

Suosikkinne, P. Hilton ja hame.

Bruno in Alamaba, most gay part of America.

OMG-101. Ai mitä tää tarkoittaa?

Mistä tietää, että joulu on lähellä? Aleksilla ryöstetään kultakauppa.

Lisäksi Just Sopivasti on noussut blogimaailman jamesdeanin, marginaalin kermaisimpaan sisäpiiriin. Siellä sivussa on se.

Oikeasti luulin, että kirjoittelisin enemmän jotain jubinoita tänne, mutta nähtävästi olen tyytynyt taas linkittämään suureksi osaksi.

Paris Hiltonin monet kasvot

Löytyvät täältä. Muuntautumiskykyinen?

The Adventures of Man With No Penis.

Mahtava AGRONOX.

Miksi en uskalla juoda Heinekeniä?

13.12.05

King Kong

Ihan pakko. No, ainakin muutama nauratti.

Lisäksi typerä curry-n-rice girl video.

Mitä varten on ystäviä?

Pieni vaatimaton video siitä, mihin ystäviä tarvitaan.

Jokaisen nörttipojan uusi unelma, Kari Byron. Maistuisi myös vähemmän nörteille.

Bruce Lee demonstroi silloin joskus ennen.

Rap-starat eivät kiinnostuneet "Tookie" Williamsin teloituksesta. Paitsi Snoop.

Onko äitis nyt tyytyväinen?

Naimisiin-lapsia

Toisella suunnalla on pamautettu naimisiin ja toisella suunnalla ollaan hankkimassa perheenlisäystä. Lisää.

Itse tässä ihan vaan.

12.12.05

Million dollar homepage

Olikos tämä jo kuinka vanha?

Kuulin puhuttavan joskus, mutta nyt ensimmäisen kerran vasta törmäsin itse sivuun. Eli kaveri hommannut ovelan domainin ja myy yhden pikselin yhden dollarin hinnalla mainostilaa sivulta. Minimimäärä oli kaiketi 100 pikseliä. Tutustuos, sinä uteliaisuuden tonava.

Pitääpä paneutua oikein sitten

"Joo, pitää tuo tutkia sitten ajan kanssa tarkemmin."

Ai mikä? Tuo äskeinen pieni uutisointi jossa on 3 riviä tekstiä ja koskee nimitystä? Ei sitä tutkita ajan kanssa, ei siihen jumalauta saa edes menemään aikaa. Tuo on uutisoinnin pieni suklaarusina joka hotkaistaan äkkiä sen kummemmin miettimättä.

Opetellaan saatana erottamaan ne olennaiset asiat informaatiotulvasta. Ei kaikkea voi eikä pidä tutkia ajan kanssa.

Montako tuhatta on miljoona?

Jännät paikat.

Kalenteri ensi vuodelle.

Hämähäkkimies kallioilla.

Lisäksi Kerman pään sekoittanut Herra Lihas on onnistunut poistamaan tänne johtavan linkin sieltä blogista. Toimitus onnittelee.

9.12.05

Voimahali

Muistelin, että voimahali olisi ollut jostai elokuvasta, mutta se onkin foorumi. Tosin kai se silti voi olla jostain elokuvasta.

Eikö työt maistu? Hypi motskarilla. 292,2

Mieheltä miehelle, hyvää joulua.

Ja lopuksi vielä hyvin paljon itseni kaltainen ääni/videobloggaus. (Sori PA, taas näitä google-videoita)

8.12.05

Hyvää Joulua

Maailma on paha ja epäoikeudenmukainen.

Ihmiset ovat ahneita ja laiskoja.

Joulu on hiljentymisen aikaa.

Miesten kirjoittamat neuvot

If men wrote advice columns

Kokaiinijuustoa.

Tulkku on aloittanut oman blogin. Kuulemma vaikuttanut useilla foorumeilla ennen.

Sellisti(?) breikkaa LA:ssa.

7.12.05

Toisen eteen

Tussua toisen eteen!
Huusi parittaja prostitoiduille aamulenkillä.

Sori PA. Ei lähelläkään, mutta silti vähän sinnepäin.

Terva suositteli, setä kävi katsomassa. Pidin itsekkin. Ei tosin brown-brown kohtaus mielestäni nyt niin erikoinen ollut. Ihan ok.

Aamuradiot

Jokaisella asemalla alkaa olla joku helkkarin AAMUSHOW jossa on MENOA JA MEININKIÄ jossa soi PARHAAT HITIT nyt ja ennen ja HAUSKAT TOIMITTAJAT heittävät hyvää läppää asiasta ja asian vierestä.

Lopettakaa. Kiitos. Saatana! Lopettakaa heti!

Soittakaa leppoisaa musiikkia millä on mukava aloittaa aamu ja jopa herätä siihen. Välillä voi olla vähän rokkiakin. Lukekaa uutisia sopivin väliajoin. Pitäkäää omat väärät mielipiteet itsellänne. Jos joskus haluaa kommentoida jotain niin ok, en pahastu. Älkää vääntäkö tikusta asiaa kuitenkaan. Ei kiinnosta.

Toisaalta jos joku asema etsii vahviketta niin allekirjoittanut on heti valmis. Voin heittää hyvää LÄPÄNDERIÄ ja mulla on kiva ÄÄNI. Samaan aikaan tietokone muodostaa soittolistan. Tunnin aikana soi Madonna kolme kertaa. Hung up!

Polkupyörä-tekijänoikeus

Jos aiot tänä vuonna lukea vain yhden pitkän blogimerkinnän, lue yhden kakkupalan miehen polkupyöräsuojaus.

Marsupilami löydetty

Uusi laji löydetty Borneon sademetsistä.

Eläimellä on tummanpunainen turkki ja pitkä tuuhea häntä.

Sehän on marsupilami uusissa väreissä?

6.12.05

Punainen tiikeribalsami

Menivät muuttelemaan mobilatia miedompaan suuntaan ja nyt ei enää löydy mistään tiikeribalsamin punaista versiota.

Tietääkö joku onko valkoisella ja punaisella vastaavalla paljonkin eroa? Taikka mistä sitä punaista balsamia enää voisi löytää?

Silloin ennen kaikki oli paremmin.

EDIT: Kyllä kyseessä lienee jonkinlainen salajuoni. Kukaan ei tiedä miksei punaista tiikeribalsamia enää löydy mistään taikka sitten pyöritellään päätä ettei sellaista kai ole olemassakaan. Mistä tässä on kyse? Mitä te salaatte?!

5.12.05

Fergie pissii

Fergie, käsittääkseni nykyään tuolle asialle voidaan tehdä jotain. Tee.

Otteita koiran ja kissan päiväkirjoista.

Russian parkour. Melkoisen näyttävän näköistä. Ja vaarallista. Mikä on parkour?

Heli Roiha ja hetimiten

Miksi Heli Roiha (hetimiten) on niin..

1. Ei tykkää romanttisista komedioista
Heli katselee mieluummin kunnon actionia ja huikeita tehosteita kuin le romantiqueta. Koska tahansa veisin Helin elokuviin katsomaan terminator 5 tai conan the librariania.

2. Katselee naisten rintoja
Yhteinen harrastus laatuajan lisäämiseksi, rintojen katselu. Maistuu kyllä.

3. Seksiä unilääkkeeksi
Ei mitään temppuilua vaan nopea toimitus ja sitten nukkumaan. More action, less talk, more sleep.

Listan ulkopuolelta oli vielä rakkaus ruokaan ja varmaan jotain muutakin käheetä mitä en muista.

Stan! Kun luet tämän niin sano Helille että lähtee mun kans elokuviin.

Heli! Lähe mun kans elokuviin. Tai katselemaan naisten rintoja. Tai.

4.12.05

Kiekkomiehille pukinkonttiin

Lukutaitoisille kiekkomiehille suositellaan sekä Summasen Meidän Päivää että Risto Pakarisen Joukkue vailla vertaa. Lisää tietoa Pakarisen kirjasta täältä.

3.12.05

Burger King ja Sith sense

Haasta Lord Vader

2.12.05

3 kuukautta

Satuin eilen katselemaan, tai sanotaan että telkkari sattui olemaan päällä kun neloselta tuli Tuomaan (ainakin silloin ennen kun kaikki oli paremmin tavattiin sanoa Tuomaan, eikä Tuomaksen. Nykyisin kai tämäkin asia on muutettu. Aina kaikki pitää muuttaa.) ja Juuson talkshow. Jossain kohtaa vieraana oli juuri levyn julkaissut näyttelijä, malli, valokuvaaja jne Laura Malmivaara. Haastattelussa kysyttiin, että ehtikö Laura oikeasti oppia jalkapallomaalivahdin otteita uutta elokuvaa varten. Lauran mukaan aikaa oli kolme kuukautta ja siinä ajassa sitten piti oppia kaikki mitä mahdollista oli.

Tuo jäi mieleeni. Jossain kohtaa tuli vielä vahvistus kun neiti Malmivaara kertoi opetelleensa Italiaa kolmen kuukauden ajan erästä projektia varten.

Kolme kuukautta. Jos päättäisi opetella jotain asiaa, niin riittäisikö kolme kuukautta? Ei tietenkään suvereeniksi ehdi kehittyä, mutta ehkä enemmän kuin alkeet, jos omistautuu kolmen kuukauden ajan tälle opetettavalle asialle. Kitaransoitto? Koodauskieli? Vieras kieli? Itsepuolustus? Valokuvaus? Opiskelu? Jotain muuta, mitä?

Entäs jos opetteleekin neljä kuukautta, mutta kahta asiaa? Onnistuuko? Onko joku kokeillut omistautua jollekkin asialle ja saanut "nopeassa" ajassa tuloksia aikaan?

Osittain mielenkiinnon herätti Malmivaaran monipuolisuus. Valokuvaaja, näyttelijä, laulaja jne. Ja onpa teologiaakin ehditty lukea jossain kohtaa. Onko monen asian hallinnan salaisuus asialle omistautuminen yksi kerrallaan?

Ehkä kyseessä on vain pirun lahjakas yksilö. Tai sitten sekä että?

1.12.05

Kiekko-ottelu

"Ok, ottakaa jokainen pari ja halukkaat voivat vähän sitten painia tai nyrkkeillä. Luistelkaa te muut ympäriinsä."

Video.

30.11.05

Maksatoukka

Kellä on liian vilkas mielikuvitus, niin jättäköön tämän lukematta.

Hyi saatana, en silitä enää ikiniä pieniä suloisia luppakorvia.

29.11.05

Hesarin uusi kamppis

Kertokaapa, nokkelat, että mikäs se on tuossa uudessa Hesarin kamppiksessa jokaisessa kuvassa esiintyvä kirjainyhdistelmä IG? Kyseessä siis tuo kaupunginosakampanja joka koristaa esim. metrotunnelin seiniä. Kamppis löytyy täältä, mutta varoituksen sana! Flässiä joka avaa ompputietokoneeseen helposti homosateenvarjon käytettäessä firefoxia. Eli saattaapi olla raskas.

28.11.05

Äidinkielemme kukkasia

Nyt ne kaikki hauska sähköpostit alkavat löytää tietään tännekin..

Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan sekä katon että savupiipun.

Arkkitehdille sattui vahinko; oli käytävä vessassa.

Mitä teit puolityhjälle pullolleni? - Vein vajaan.

Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.

Ette tulleet kutsuntoihin? - Minulla oli oma syyni.

Huomenna kylvetään sanoi likainen maanviljelijä.

Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa.

Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi.

Kiropraktikot vetävät lonkkaa.

Tietokonehakkereita ei voitu syyttää, koska näyttöä ei löytynyt.

Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita.

Mielisairaalassa ottamani valokuvat olivat pääosin onnistuneita, vaikka joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin.

Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli koko ajan pelti kiinni.

Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja.

Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.

Kumpi on parempi, hevonen vai auto? - Koneista ei ole mihinkään.

Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen kun pummia väisti.

Se Hartwallin pepsi

Hartwall lopettaa pepsikisan.

Hienointa näissä kisoissa on se, että järjestävät voi muuttaa sääntöjä kesken kaiken tai vaikka lopettaa koko kisan kuten nyt kävi.

Vähän niinkuin hiekkalaatikon isot pojat jotka pelaavat niin kauan kunnes ovat häviöllä jolloin ensin muutetaan sääntöjä ja jos se ei auta niin lopettavat pelaamisen syöttävät hiekkaa sille pienemmällä pelaajalle joka nöyrästi sitten syö hiekan. Tai juo pepsin.

Ihan niinkuin oikeassa elämässä.

27.11.05

Minä oon hyvä kommentoimaan merkintöjä!

Sun äitis säikähti kun PA kirjoitti, että kaikki eivät ole hyviä missään. Että kyseessä olisi arvo kysymys koskien ihmistä.

Koska olen kuten perinteinen toimittaja, en jaksa lukea juttuja uudestaan tarkemmin, enkä varsinkaan tarkistaa faktoja. Julkaisen oikaisun sitten myöhemmin jos jaksan jos muistan jos joku meni toisin kuin piti.

Asiaan. Eli käsittääkseni kyseessä oli vain vaiettu totuus, että jotkut eivät ole hyviä missään. Minä ainakin olen näitä joitain nähnyt elämäni aikana. Hyvää sakkia osa, ei siinä mitään.

Ei kaikkien tarvitse olla hyviä jossain. Siis missään. Voihan sitä vaan olla. Kyllä se karavaani kulkee ihan samalla tavalla ja koirat haukkuu.

Äippä ihmettelee vielä, että jos joku onkin hyvä asiassa jotai ei koskaan välttämättä pääse kokeilemaan ja siksi tämä hyve jää huomaamatta. Tuokin voi pitää paikkaansa. Itse uskon vahvasti, että olisin eräs tämän vuosituhannen johtavia hevospoolon pelaajia mikäli asuisin Englannissa ja pelaisin tuota lähes yhtä jaloa kuninkaallisten peliä kuin keilaus. Emmä varmaan koskaan saa tietää..

Mutta! Kaikki eivät ole hyviä missään, eikä se silti haittaa.

Lunta sataa

Lunta sataa, ihanaa.

Räntää ja paskaa,
kuka tätä jaksaa?

Päivää kun ei erota yöstä,
jo pelkkä herääminen käy työstä.

Kylmä iskee ytimiin ja luihin,
ollapa lämpimässä ja joku ottais.

Lunta sataa, ihanaa.

25.11.05

Mr. Miyagi

Jokaisen wannabe-karatekan henkinen oppi-isä on poistunut vehreämmille metsästysmaille.

Daniel Larusso: Hey, wouldn't a flyswatter be quicker?
Miyagi: Man who catch fly with chopsticks accomplish anything.


EDIT: Tänään just sopivasti neloselta 17:55 Karate Kidd saa seuraajan. Oi niitä aikoja, oi niitä suomennoksia.

Vanhaan menoja

Näyttäisi että vanhaan osoitteeseen päädytään suurimmaksi osaksi hakukoneen kautta. Hakusanoina mm. parempaa suuseksiä, joululahjavinkkejä, seoikea, nettitreffit. Olen ymmälläni. Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa?

Lisäksi muutamia yksittäisiä vierailijoita ohjaavat 3kympin kriisi, turisti, kasa, eisehaita, aivovamma, falmawen, sun äitis, ytyset Sopii tutustua.

Yksittäiset merkinnät kaiketi pysyvät toistaiseksi paikoillaan. Etusivu sen sijaan poistuu pian. Jatkossa elämääkin suuremmat merkinnät löytyvät siis täältä. Eikö olekkin hienoa? Tosi on. Ihqdaa!!11

24.11.05

Eduline bt-palika

Edullinen bluetooth-palikka Virosta.

Saa kysyä luonnonsuojelusta.

Iloinen rantakuva kavereiden kesken ja... aargh.

Hyvää yötä!

Päiväni mielipidevaikuttajana

Tänään oli päivä jollain karsittiin jyväset akanoista, pojat miehistä, miehet naisista ja niin edelleen. Oli aika katsoa kuka on todellinen mielipidevaikuttaja tässä kaupungissa. Kenen toimilla ja tekemisillä on todellinen vaikutus. (nytkun PA on vieraalla maalla)

Astelin Varsapuistikon läheisyydessä olevaan valoristeykseen tuotapikaa valojen vaihduttua punaiseksi. Ihan muina miehinä, viaton ilme kasvoilla katselin ympärilleni kuin kuka tahansa kadunmies joka pienen hetken tässä kosmisessa ikuisuudessa kuluttaa valoissa seisoskeluun. Vaan eivätpä raukat tietäisi, etten ollut mikä tahansa mies, vaan heidän tuleva mielipidevaikuttajansa! Hiiret! Lampaat! Mietin kovaan ääneen mielessäni ja hymy nousi kasvoilleni.

Aika oli tullut! Vaikka punainen valo paloi lähdin pontevasti ylittämään katua. Tarkoitus oli siis katsoa kuinka nuo tahdottomat lampaat lähtisivät perässä seuraten ylittämään katua tai vastavuoroisesti tien toiselta puolelta hmm.. myös ylittämään katua. Toisen askeleen kohdalla sydämeni löi kaksi kertaa tyhjää ja aamiaiselta muistuttava epämääräinen muodostuma nousi kurkkuuni, tien toisella puolella kukaan ei ollut vielä tehnyt elettäkään! Eikö minusta sittenkään olisi mielipidevaikuttajaksi? Olisi! Pakko! Kolmannen askeleen kohdalla säädin päätäni kääntymään hieman vasempaan jolloin näkökenttääni ilmestyi takanani olevat kadun ylittäjät. Kyse lienee sekunnin osista, mutta kummatkin tienylittäjät lähtivät samanaikaisesti ylittämään katua - MINUN PERÄSSÄNI! Naurahdin hieman ääneen ja mietin kuinka helppoa ihmismassojen hallinta olikaan. Samaan aikaan myös tien toisella puolella olevat kulkijat lähtivät ylittämään katua. Näin se menee ihmiset, näin se menee. Toistakaa perässä! Mi-nä seu-raan si-nu-a. Koska minua tarkempaa havainnoitsijaa saa etsiä, huomasin myös valojen vaihtuneen jo vihreäksi. Missä vaiheessa ne olivat vaihtuneet, sitä en tiedä. Niin tarkka en ole. Olisiko niin, että ihmiset lähtivät ylittämään katua syystä, että valot olivat muuttuneet.. vihreiksi? Ehkä! Luulen, että moni asia vaikutti tähän tapahtumaan. Ja olisi vääryys väheksyä omaa vaikuttamistani. Luulen, että se oli jopa kahdeksasosa! Ja joidenkin kohdalla vielä enemän, kymmenesosa.

Tälläinen oli minun päiväni mielipidevaikuttajana. Hieno päivä oli se.

23.11.05

Uuden median blog

Onko maailma uuden median silmin tosiaan näin tapahtumaköyhää, ettei kahdeksan miehen voimin päivitettävää synny tämän useammin?

Voi olla.

Tenttiin lukiessa

Tentttiin lukiessa kummasti ehtii tehdä monenlaista toimintaa

-pestä lattiat, ikkunat, hella ja jopa vessa
-vaihtaa lakanat, tuulettaa ja vielä vaihtaa huvin vuoksi uudestaan
-järjestää työpöytä, sotkea työpöytä, järjestää työpöytä uudestaan
-organisoida vuoden 1982 SM-liigan keräilykortit joukkueittain
-käydä kävelyllä
-järjestää laatikot ja ihmetellä kaiken ylimääräisen tavaran paljoutta
-järjestää vaatekaappi ja ihmetellä kaiken ylimääräisen rievun paljoutta
-pestä pyykkiä
-vaihtaa huonekalujen sijaintia

EDIT:
-kirjoittaa merkintö blogiin.

Ja vielä vaikka mitä muuta. Mutta miten helvetissä sitä ehtii siihen tenttiin lukea kun on niin paljon muuta tärkeää tekemistä?!

22.11.05

Hyve

Ensin opit nöyryyttä, että hyväksyt sen mitä eteesi tulee. Opit kääntämään poskea kerta toisensa jälkeen kun sinua lyödään etkä kättäsi koskaan nosta toista vastaan. Annat anteeksi kaiken vääryyden mikä sinua kohtaan tehdään ja kaiken päälle vielä ymmärrät niitä ketkä väärin tekevät. Pyydät heille kaikkea hyvää.

Olet armelias. On nimittäin helpompi uskoa omaan hyvyyteen kuin uhmata toisia vastaan oikeuksiesi puolesta. Kuuntelet helposti loukkauksia etkä nouse koskaan taistelemaan oikeuksiesi puolesta. "Ei se mitään, ei se haittaa", toteat usein päivän aikana.

Ehkä olet oikeasti hyvä ihminen. Ehkä olet pelkuri.

21.11.05

Lämmitys päälle

Joku lienee kääntänyt lämppärin pois päältä tästä talosta. On nimittäin ihan helvetin kylmä. Hyvä ettei puhe huurustu. Ei sentään, eihän täällä yksikseeen viitsi rupatella.

Setä-Merten on loukannut jalkansa. Itseoppinut jokaisen vamman asiantuntija ohjastaa hoitamaan syömällä aluksi kunnon kuurin ibuprofeiinia. 2*400 kolme kertaa päivässä n. viikon ajan. Loppuu tulehdukset alkuunsa ja tuolla määrällä vie vähän kipuakin (jos tosimiehet sellaista edes tuntee). Ja sitten 3-4 päivän päästä kevyesti venyttelemään ja rasittamaan jalkaa. Alkaa korjaantumaan paikat oikeaan suuntaan. Pitkät tauot mitään tekemättä ovat myrkkyä. Aamulla ennenkuin lähtee liikenteeseen niin lämpöhaudetta ja illlalla kun tulee riennoista niin jääpussia. Ja sitten välillä noita myrkkyjä sopii hieroa kohteeseen.

Ja sitten tosiaan lapset, jos oikeasti sattuu niin kuunnelkaa ja kyselkää lääkäriltä. Täällä kun ei oteta hoitovastuuta kenestäkään.

Kill Bill's Browser

13 hyvää syytä vaihtaa firefoxiin.

7. It will make Bill Gates soooooooooo mad.
Seriously-- super, super mad. And even more than Bill, let's think about Steve "I'm going to fucking kill Google" Ballmer for a second (actual quote). If there's anyone that's going to absolutely blow a gasket when they see this website, it will be him. (video proof of Steve Ballmer being a crazy, sweaty man.)
Jepjes.

20.11.05

teevee-kanava-ralli

Nyt kun on banaaninjämät saatu vekepois repusta niin on aika löytää seuraava ongelma.

Maanantai-ilta.

Kakkoselta tulee blogipiireissäkin jo suosiota saavuttanut hetimiten, neloselta tulee täydelliset naiset, toisinaan kolmoselta tulee joku kelpo elokuva ja ykköseltä joskus katsomisen arvoinen kotikatsomo.

Vaikkei televiisuria nyt muutenkaan tule paljon katsottua, niin pitääkö ne muutamat ohjelmat vielä laittaa esitettäväksi samaan aikaan? Ennen kaikki oli kyllä paremmin. Tehtiin käpylehmiä ja hiihdettiin rukisilla suksilla naapuriin kuuntelemaan radiota.

Susanna Tervaniemi juontaa älypeliä. Miten tavataan sana ironia?

18.11.05

Fiksu Jokerifani käyttäytyy tilanteessa kuin tilanteessa


Kukas Curren jälkeen?

El diablo bananas

Vaikka tuo keltainen ruohokasvi onkin suosikkihedelmäni heti makkaran jälkeen, niin kyllä jo vituttaa kun laukkuun laittaessa eväsvaranto on kaksi keltaista muhkiaa banaania. Ja jos eväät jää syömättä, niin illalla laukusta löytyykin kaksi mustaa kevyesti vaurioitunutta ruikkendaalia jotka päätyvät roskikseen kulkematta lähtöruudun kautta. Mahdollisesti ovat vielä sotkeneet vähän repun sisältöä. Tyhmät banaanit!! *huutaa banaaneille kotona yksin*

Blonde Star

Blonde Starin seikkailut. (video)

J. Ruutu näyttää miten nolataan vastustaja.

Muikea trap-peli. Italialaisile autovarkaille.

17.11.05

Ihmisen parasta aikaa

Istun luennolla ja käsivarsiani palelee. Edestä kuuluu jotain mutinaa ja samalla kalvolle ilmestyy nopeassa tahdissa paljon tekstiä ja sekavan näköisiä kaavoja. En kuule kunnolla, mutta se ei paljon haittaa koska en myöskään tajua. Väki on vähentynyt ensimmäisestä luennosta, mutta nämä bileet eivät kyllä ole parantuneet. Tuskastuneista ilmeistä päätellen en ole varmaan ainoa joka on pihalla tästä luennosta. Osa varmaan ulkona koko kurssilta. Silti sitkeästi kuten suomalaiset he löytävät tiensä tänne kerta toisensa jälkeeen. No, illalla tuntuu että on tehty taas jotain kun on päivä kulunut muualla kuin kotona. Jos olisi vaihto-oppilas maassa minkä kieltä ei ymmärtäisi, voisi tuntemukset olla samanlaisia. Luulisi olevan raskasta. Varmaan siksi opiskelija ei nykyään voi hyvin. Liekö koskaan voinut? Paineet tulevat valtiolta, kotoa, itseltä ja muualta. Silti vaan hokien mantraa juostaan luennolta toiselle, tehdään ryhmätöitä väärien ihmisten kanssa ja mietitään että gradukin pitäisi tässä vielä. Tämän lisäksi naisopiskelijoiden pitää vielä näyttää hyvältä. Kun unicafen alehintainen, mauton ateria on syöty hyvässä seurassa luentojen välissä, käydään vessassa oksentamassa. Purkka suuhun ja luennolle. Ystävät tietävät, muttta kukaan ei sano sanaakaan. Kirjoittavat päiväkirjaan ja toivovat parasta. Päivät kuluvat ja pikkuhiljaa arvokkaita opintopisteitä kertyy ilman kompetenssia. Pian sitä sitten onkin jo paperi kourassa ja valmis töihin. Jos vaan joku palkkaisi. Melkein täydellisia lauseita, joissa on pilkku ja piste, osaa kirjoittaa.

Opiskelu on ihmisen parasta aikaa.

Mitä seurasi kopiosuojauksista?

Mitäs hyvää Sony on meille tuonut tässä viime vuosien aikana? Betamax, minidisc, rootkit..

Kiitos viimeisestä. Ei suoraan koske meikäläistä, mutta ihan vaan periaatteesta pistää vituttamaan.

16.11.05

Me niinku mietittiin jotai yhteisöi

Yhtään konetta ei kuitenkaan vielä ole luovutettu. Alun perin pääpalkintoa ei oltu edes tarkoitettu yksittäisille kolanjuojille.
"Tällaisen määrän saavuttaminen yhdeltä henkilöltä on aika paljon. Olimme lähinnä miettineet koululuokkia, joukkueita tai muita ryhmiä, joille yhteinen tietokone olisi arvokas", Kujala sanoo.

Yhyy. Me vaan haluttiin myydä kolaa ja tehdä maailmasta parempi paikka ja sitten löytyy tälläisiä hulikaaneja jotka niinku ostaa sitä.

Voi voi.

Voi miten kamalaa

Ero on kuin eilisellä päivällä. Tuollaista eilistä merkintää varten voisi olla kyllä joku ihan oma sana. Sana joku kuvaisi ponnetonta, nihkeää merkintää jonka informaatioarvo lähentelee nollaa. Kokböle

15.11.05

Täällä taas

Aloitin tämän merkinnän kirjoittamisen nyt ehkä viidettä kertaa. Tuntuu jotenki hankalalta. Onkohan tämä nyt sitten se writers block?

Tuskin sentään. Tässähän merkintä syntyy kaikenaikaan. Nyt jos olisi joku oikeanlainen opasta millainen blogimerkintä pitäisi olla, niin siellä todennäköisesti sanottaisiin, että älä ikinä kirjoita merkintää siitä miten olet kirjoittamassa merkintää. Nykyään myös moni kirjoittaa siitä, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Luulen, että sekään ei ole suotavaa.

Salarakkaat ryhmään kuuluu melkoinen määrä blogeja. Miksiköhän? Lisäsin sen aikoinaan itselleni kun tuli kirjoiteltua näistä nimeltämainitsemattomista bimboista. En oikeastaan haluaisi. Luulen että paras olisi kun kukaan ei enää puhuisi tai kirjoittaisi heistä mitään niin päätyisivät kasvattamaan susia jonnekkin niinkuin se Suutarin Sanna. Tietääköhän kukaan mitä kuuluu Satu Lapille?

Ei tosin taida vieno, hiljainen pyyntöni kuulua läpi suomen varsinkin kun on olemassa www.salarakkaat.fi osoite jossa markkinoidaan näiden viime kuun puheenaiheiden julkistamaa levyä. Sivusto ei kuitenkaan ole toiminnassa kuukausittaisen liikennemäärän ylitettyä rajat. Luojan kiitos. Klikkaamalla voit vaikuttaa. Lisäksi hiljaisen miehen protestina lupaan, että en osta kyseistä tuotetta. Ikinä.

Mitä kertoo nykyisyydestä se, että nussimalla semijulkkiksia ja siitä meteliä pitämällä pääsee lehtien palstoille? Ei varmaan mitään ylevää.

11.11.05

No se käsialajuttu


Ja samalla tuli mieleen, että koska viimeksi on kirjoittanut kynällä mitään muuta kuin nimensä. En edes muista.

10.11.05

Conan Turkuun?


Conan Turkuun mökkiasukkaaksi? Kaikkea sitä. Voisin kuvitella että piskuinen Suomi kyllä alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän viimeaikaisten tapahtumien (Halonen-yhdennäköisyys, katsojia suomesta jne) johdosta Conania. Mieshän teki taannoin viikon lähetykset Kanadasta joten tiedä vaikka..

Tarvitsen kyllä jonkun fiksumman tavan postata kuvia joille en oikeastaan jaksa keksiä mitään sanottavaa. Vai onko parempi sanoa, että julkaista kuvia? PA? Kielipoliisi? Äiti?Paras vaihtoehto olisi tietysti olla hiljaa ja vetää johto seinästä, mutta tässä ei nyt ole sellaisia.

Eilen illalla tai sitä edellisenä harmittelin tuota kommenttiosuutta kun siellä ei suoralta kädeltä näy että kuka on kommentin kirjoittanut. Unessa sitten joku olikin ehdottanut, että voisin kysyä neuvoa täällä puolella. Mutta vain siinä tapauksessa, että kestän vittuilun jos en osaa neuvoista huolimatta sitä onnistuneesti koodata(?). Ehkä kestän, ehkä en. Neuvokkaat laittaos postia.

Muuten oon tykänny.

9.11.05

1000 pulloa Pepsiä ja 13,3 Sony vaio?

Miksi nuorisolle suunnatuissa kisoissa pitää olla helvetin tarkkana? Täällä kerrotaan ja täällä näytetään. Putoaakohan päitä? EDIT: Kerronta mennyt rikki(?) ja nyttemmin kerrotaan täällä. Lyhykäisyydessään homman nimi on, että pepsipulloista koodeja keräämällä saa pisteitä jotka voi vaihtaa palkintoihin. Isoimmalla pistemäärällä (1000) saa Sony Vaion jonka arvo on n. 2000 e. Juomalla ei tuota monikaan tee, mutta valopäät laskivat että tuhat pinnaa maksaa n. 600 e. Eli 600 eurolla saa 2000 euron arvoisen läppärin ja pepsiä niin, että napa ruskaa.

Miten niin rotta ja kissa eivät tule toimeen?

Suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, mikä rootkit on, joten miksi heidän pitäisi välittää siitä. Suojaus on puhtaasti sen takia, että rajoitettaisiin mahdollisuuksia polttaa mp3-tiedostoja suojaamattomasti, Sony BMG:n johtajistoon kuuluva Thomas Hesse totesi viime viikolla radio NPR:n haastattelussa.

Samaa kai sanottiin joskus asbestista aikoinaan. Niin tosiaan, miksi pitäisi välittää? Koko juttu täältä.

Kettupoika ja William Shatner

"Ööh, moi. Tota ota tästä flaijeri. Me niinku vastustetaan, öh, niinku turkissomisteita vaatteissa."
"Jaahas, no pitäähän sitä sitten kai jotain vastustaa. Hmm. Minkäs takia sulla on muuten itselläs tuollainen somiste hupussa?"
"Häh? Ai mitäh? Oho. Voi perse.. Ei tää taida olla nyt yhtää uskottavaa enää?"
"Ei ole. Pidä flaijeris, mee kouluun ja hanki sen jälkeen oikeita töitä. Hippi!"
"Sen teen. Kiitoksia."


Ja sitten muualle. William Shatnerin versio elokuvasta "Seitsemän.

8.11.05

Siis mitäs nyt häh?

Tarkkasilmäiset vierailijat ovatkin varmaan jo huomanneet pieniä muutoksia. Aivan oikein! Osoitehan se on muuttunut, kyllä vain. Uusi osoite on trendikkäästi http://justsopivasti.blogspot.com joka takaa menestyksen takuuvarmasti tälle jämähtäneelle merkintäkoneelle. Vihko auki ja osoite ylös jos meinaatte tulla joskus uudemmankin kerran. Ei sitä tiedä kauanko se vanha osoite on olemassa.

Aivan oikein. Ulkoasukin on vähän erinäköinen. Ei välttämättä parempi, mutta.. erinäköinen. Katsotaan nyt kauanko tämän kanssa. Pakko tunnustaa, tyydyin kompromissiin parissa kohtaa vaikka joskus unissani olenkin luvannut etten niihin enää sortuisi. Anteeeksi nyt vaan kauheasti.

Varmaan oli jotain muutakin muttennyt muista. Sillä aikaa voitte katsoa kun kävin kalassa viime kesänä.

Olisittepa nähneet sen joka pääsi karkuun. Ho ho ho!

Ögonaböj - Hetimiten

Tulipa muutaman bloggaajan ja tuttavan suosituksesta eilen katsottua FST:n Ögönaböj ja oli kyllä melkoinen hupailu. Eli talkshow jossa Stan Saanilan johdolla jutustellaan mitä milloinkin mieleen tulee. Vakiovieraina Andre Wickström, Heli Roiha ja Thomas (kuka?). Eilen lähti mopo lapasesta asialla kouluruokainhokki - kanaviillokki - erikoisuudet ilotalosssa - palavat kengät..

Niin, ei se tähän kirjoitettuna ole yhtään hauska. Sori vaan.

Ja Stan, virastoja tämän mukaan on Suomessa n. 100 ja työllistävät yhteensä 20 000 työntekijää. Varmaan paperit pyörivät yhtä tehokkaasti täällä kuin Ruotsissakin.

Jouni Tervo ja blogimania

Miten tuntuu että Jouni Tervo ei ole ensimmäinen eikä viimeinen joka julistaa blogien kirjoittamisen olevan sitä itseään.

Mielenkiintoiseksi herran kirjoittelun tekee mediaviikon aiemmin uutisoima tapaus jossa bloggarien arvostelu kypsytti Jouni Tervon eroamaan journalistiliiton asiamiehen toimesta.

Jouni Tervon artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä. (pdf)
Bloggaajan pitäisi kuitenkin olla aivan erityinen ajatte-
lija, jotta hänen subjektiivisia merkintöjään jaksaisi seu-
rata hetken uteliaisuutta kauemmin. Sellaisia ei valitetta-
vasti ainakaan kotimaan verkosta löydä.

Jep.

Löytyi schizoblog

7.11.05

Uusi alku

Uusi yritys. Tai jotain sinnepäin.

Pieni muutos tekee aina hyvää. Aika kauan tuon vanhan kanssa nyt jo mentiinkin.

2.4.05

just sopivasti

Kunhan kokeilen