Tuon niminen elokuva oli joskus. Ei kovin erikoinen, taitaa löytyä itseltä vhs-pinosta. Muistatteko? Sellaiset isot kasetit, huono kuva, huono ääni.
Tulin ajatelleeksi, että täällä meidän ihanassa lintukodossa, internetissä, olemme enemmän tai vähemmän toistemme kanssa tekemisissä blogien, kommentointien jne kautta. Osa blogeista kuitenkin lakkaa toisinaan päivittämästä. Syy voi olla kovinkin arkinen, ei jaksa/huvita, mutta ei myöskään jaksa tehdä numeroa lopettamisesta tai edes poistaa blogiaan. Se vain loppuu. Mitäs jos syy päivitysten loppumiseen onkin se, että kirjoittaja kuoli?
Muistokirjoitus lukee sitten kommenteissa
Linkkejä, perkele!
Oletteko miettineet?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
8 comments:
Olemme miettineet.
http://varovaan.blogspot.com/2004_05_01_varovaan_archive.html#108431579440433402
Linkkejä perkele!
Muistokirjoitus on entry jos muistaa tehdä sukulaiselle/kaverille käyttäjätunnuksen ja testamentata salasanan ;)
Hui kun meni vakavaksi. Mutta oikeastikin olen miettinyt, että jollekin pitäisi kertoa että mitä kaikkea "päiväkirjanomaista" tietoa olenkaan ripotellut ympäri intternettiä, jotta osaisi ne tiedot sieltä korjata talteen vaikkapa jälkipolville muistoksi. Siitä nekrologista en niin tiedä, toisaalta ehkä ainakin joissain paikoissa sekin voisi olla tarpeen.
Mitenköhän tämän oikeasti käytännössä voisi hoitaa, sillain diskreetisti?
Pienoinen bisneskeissihän tässä muhii. Kyllä joku sen kohta keksii, miten tää hoidetaan ja hinnoitellaan.
Minäkin mietin samaa aikoinaan Marginaalin kommmenttilaatikossa.
Ei minulla muuta tällä kertaa ollut.
No en varppina ota teitä ainakaan Nekroblogiin, jos ette ole naamallanne bloganneet!
Piti ihan kaivaa esiin tuo merkintä, johon PA mainitsemansa kommentin aikoinaan muljautti.
Kutri kirjoitti monta kuukautta sitten niistä, jotka lakkasivat päivittämästä tsunamin jälkeen. Osa oli kertonut hakevansa passin. Tuli ihan perkeleen surullinen olo pitkäksi aikaa.
Toisaalta, mitä MULLE sillä on väliä mitä mun kamoille tai blogeille tai muulle tapahtuu kun olen kuollut. Ei kovin kauheesti liikuta enää siinä vaiheessa, arvelisin.
Minä aina jännään, kun läheiset matkaavat pitkiä reissuja autolla tai lentokoneella (Jani on noteerannut jännäämiseni ja lähettää usein Oulun-reissuiltaan Perillä ollaan -kuittauksen). Viime kesänä toinen läheinen blogaileva henkilö lähti lomareissulle ja siinä aamukahvipöydässä hystereerasin itseni ihan itkuun miettiessäni, miten kahlaan hänen linkkilistaansa läpi ja kerron surullista uutista.
Ajatus tulevaisuuteen siirretystä s-postiviestistä on spuuki! Minähän en pidä edes uuden vuoden juhlinnasta ja inhoan kalentereita. Joka vuosi on jollekulle viimeinen. Ei huvita miettiä etukäteen, elän hetkessä. (net kun joutuu tekemään kanssani hommia arvostaisivat kyllä minulta edes hiukan suunnitelmallisempaa otetta aikaan!)
Post a Comment