31.12.05

Apteekkipalvelua

Vielä loppuvuodelle yksi merkintä ja tietenkin helkkarin negatiivinen. Mutta ei auta, vääryys on kohdattava ja sitä vastaan tulee taisteleman kaikissa käytössä olevin keinoin.

Kärsin tuossa eilisestä lähtien päänsärystä joka ei suostunut edes yön aikana talttumaan. Huomasin kuitenkin, että ibuprofeiinilla tuo pahin jomotus talttuu joten eikun täydentämään varastoa jotta illalla liikkuminen olisi mahdollista.

Apteekin ovella tultaessa ovi pysyikin tiukasti kiinni. Sisältä vielä vilkuttelivat ja asiakaskin siellä vielä oli. Katsoin ovea ja sulkeutumisaika oli kello 15. Oman kellon otettua esille muuttoi aika juurikin samaiseksi. Kirosin tietenkin paskaa ajoitusta. Samantien kuitenkin tuo asiakas oli tulossa ulos ja apteekkari itse tuli saattamaan kun ovi aukesi niin tuskin ehdin tiedustella josko yhden paketillisen olisin vielä särkylääkettä saanut kun jäätävä ääni totesi että apteekki on nyt kiinni ja kassat on jo ajettu alas.

Selvä. Ihan just ajoit kun edellisen asiakkaan saattelit ovelle? Voi nyt vittu. Ymmärrän kyllä jos vaatekauppa tai mikä muu liekään naputtaa juhlapyhänä ovet kiinni ja toivottaa vitun hyvää uutta vuotta, mutta jumalauta apteekki joka panee ovet kiinni ennen aikojaan kun joku voisi oikeasti saatana tarvita helpotusta. Ei se nyt oikeasti olisi kova homma ollut edes kysyä, että mitä olisit halunnut ja sitten tehdä päätös että viekö liian kauan apteekkarin arvokasta aikaa. Turistin sanoin: Voi nyt isäkissan vittu. Oikein

Tämän loistavan palvelun teille tarjosi Helsinginkadun apteekki.

3 comments:

justsopivasti said...

Sain onneksi-onneksi muutaman pahimpaan hätään. Ja vanhan lännenmiehen tavoin lääkitsin itseni oluella ja viskillä.

Seuraavaksi poistan apteekkarin ampuman luodin ruudilla.

Hyvää uutta vuotta mussukat!

Mari(nadi) Koo said...

Hyvää uutta vuotta sinnekin! Otetaan sitten rauhallisesti sen viskin kanssa!

justsopivasti said...

Hyvin maltillisesti otettiin. Ihan vaan lääkkeeksi.