Ihmisen parasta aikaa

Istun luennolla ja käsivarsiani palelee. Edestä kuuluu jotain mutinaa ja samalla kalvolle ilmestyy nopeassa tahdissa paljon tekstiä ja sekavan näköisiä kaavoja. En kuule kunnolla, mutta se ei paljon haittaa koska en myöskään tajua. Väki on vähentynyt ensimmäisestä luennosta, mutta nämä bileet eivät kyllä ole parantuneet. Tuskastuneista ilmeistä päätellen en ole varmaan ainoa joka on pihalla tästä luennosta. Osa varmaan ulkona koko kurssilta. Silti sitkeästi kuten suomalaiset he löytävät tiensä tänne kerta toisensa jälkeeen. No, illalla tuntuu että on tehty taas jotain kun on päivä kulunut muualla kuin kotona. Jos olisi vaihto-oppilas maassa minkä kieltä ei ymmärtäisi, voisi tuntemukset olla samanlaisia. Luulisi olevan raskasta. Varmaan siksi opiskelija ei nykyään voi hyvin. Liekö koskaan voinut? Paineet tulevat valtiolta, kotoa, itseltä ja muualta. Silti vaan hokien mantraa juostaan luennolta toiselle, tehdään ryhmätöitä väärien ihmisten kanssa ja mietitään että gradukin pitäisi tässä vielä. Tämän lisäksi naisopiskelijoiden pitää vielä näyttää hyvältä. Kun unicafen alehintainen, mauton ateria on syöty hyvässä seurassa luentojen välissä, käydään vessassa oksentamassa. Purkka suuhun ja luennolle. Ystävät tietävät, muttta kukaan ei sano sanaakaan. Kirjoittavat päiväkirjaan ja toivovat parasta. Päivät kuluvat ja pikkuhiljaa arvokkaita opintopisteitä kertyy ilman kompetenssia. Pian sitä sitten onkin jo paperi kourassa ja valmis töihin. Jos vaan joku palkkaisi. Melkein täydellisia lauseita, joissa on pilkku ja piste, osaa kirjoittaa.

Opiskelu on ihmisen parasta aikaa.