Mitä sitä sitten isona?

Sitä aina joskus miettii, että mitä tekisi. Nousee pöntöltä ja pesee kädet. Kuivaa ja astelee isompaan huoneeseen. Muistaa sitten, että mietti, että mitä sitä sitten tekisi, elämällään.

Melkeinpä sitä haluaisi tehdä jotain hyvää, sellaista mikä auttaisi ihmisiä välillisesti taikka välittömästi. Vähemmän mieli tekisi tehdä pahaa, ampua ihmisiä tai valmistaa aseita. Vaan hyvää mieluummin, ehkä parantaa ihmisiä.

No sitähän voisi tehdä lääkkeitä, tuumailee taas vessassa istuessaan. Lääkkeitä, joilla ihmiset paranee. Eikö se olisi hyväntekemistä viimeisen päälle? Nyökyttelisi itselleen samalla kun pesee käsiä, että lääkkeitähän ne.

Lääketehtaallehan sitä sitten menisi töihin, mutta siinä kohtaa otsa rutistuisi, että eihän sitä osaa niitä lääkkeitä tehdä. Lukiossa kemian numero oli 6. Ja fysiikkakin jäi siihen yhteen valinnaiseen. Ei sillä pohjalla ole ymmärrystä lääkkeitä tehdä, siinähän menee molekyylit ja asetyylit sekaisin. Ei sellainen lääke toimi. Ei parane yskä, ei tokene tauti.

Päätyy sitten johtajaksi tehtaalle. Osakkeenomistajien painostuksesta sanoo irti 76 työntekijää tehtaalta. Käsiä kuivatessaan puhuu peilikuvalle, että olisipa hienoa, jos keksittäisiin lääke syöpään.

Nyökkää ja miettii, että melkoinen filantrooppi olet, kuomani.