25.4.06

Kumppanin koulutus

Kuinka suuren merkityksen annatte koulutustaustalle kumppanin valinnassa?

Ja miksi?

17 comments:

Toivon äiti said...

Joskus kuvittelin että kumppani on oltava ns. alemmalta koulutustasolta kuin itse on (ehkä jotta pääsisi retostelemaan tiedoillaan (suunnittelin itselleni kirvesmiestä)).
Nyt pidän välttämättömänä että samalla tasolla ollaan. On niin paljon helpompi jakaa vaikka työmurheet, kun on toinen jo puolesta sanasta tietää missä mennään. Eli minusta paras puoliso on toinen samanmoinen. Ainakin jos tasa-arvoisessa suhteessa elää tahtoo. Ugh.

galious said...

Kumppanin koulutuksella ei ole juurikaan väliä. Kliseisesti sanottuna ihmisellä on.

Tosin koulutus jossain määrin saattaa heijastaa ihmistäkin. Jos nainen ei ole koskaan ollut kiinnostunut minkäänlaisesta opiskelusta, eikä ole mitään ambitioita elämässä, ei kyseinen nainen todennäköisesti ainakaan itselleni olisi sopivaa seuraa pitkällä tähtäimellä. Kaipaan omillaan tulevan itsenäisen naisen, enkä miehen elätettäväksi haluavaa bimboa. Uskon jossain määrin löytyvän korrelaatiota tämän bimbouden ja kouluttamattomuuden välillä, muttei mistään ehdottomuudesta ole tietenkään kyse.

Jos joskus tekisin deitti-ilmon, niin sieltä ei lyhennettä ”akat.” löytyisi. Moisen lyhenteen tai sanan käyttö deitti-ilmoituksessa on lähinnä luotaantyöntävää.

Oma kumppanini on minua korkeammin koulutettu, eikä se miehistä itsetuntoani maahan lyö. Hienoa kun tästä parisuhteesta löytyy edes yksi fiksu puolikas. Ei mikään bimbo vaikka blondi onkin.

Sun äitis said...

Mulla ja Gorballa on yhteinen opiskelutausta. Uskon sillä olleen merkitystä tässä parisuhteessa. Kun opiskeluaikana oppi pitämään kumppaniaan ihan täyspäisenä, on myöhemminkin ollut helppo jakaa ajatuksia, kysyä neuvoa, kinata vivaihteekkaasti...

Gorballa esmerkiksi on niin monta arvoperustaani järisyttävää näkemystä ja ärsyttävää tapaa, että muuten tämä liitto olisi kariutunut jo vuosikymmeniä sitten! (Yhteisen taustan takia, tai jotain, G ei ole koskaan suhtautunut minuun alentuvasti. Joihinkin muihin naisiin kyllä. En olisi kestänyt hetkeäkään sitä, että minuun suhatudutaan alentuvasti)

Valkoturkki said...

Itse haeskelin paria keskustelutaidon perusteella, kuten niin moni muukin. Mielestäni suhteen kehittymisen ja elämisen kannalta tulee erittäin tärkeäksi kyky keskustella asioista.

Osuin samalle koulutustasolle (vaikken alalle), koska sattumalta meillä homma natsasi. Molemmat pystyvät perustelemaan kantansa, eikä itsetunto romahda, jos jossain asiassa toinen taipuu yhteisen hyvän edessä.

Helpottaa kummasti, kun voi puhua ihmiselle, eikä tarvitse elätellä stereotyyppistä mielikuvaa tai kuvitella mitä toinen ajattelee. Olen tosin seurustellut samaa koulutustasoa olevien naisten kanssa, joiden kanssa en tullut juttuun eli ei se koulutustausta autuaaksi tee.

variaalto said...

Elämänarvot ja kyky ymmärtää asioita tuskin on riippuvainen koulutuksesta. On sinäänsä hölmöä ajatella, että maisteri tarvii maisterin. Tokihan on mukavaa, että toinen ymmärtää mistä puhuu, mutta onko sen oltava niin vallitseva elämän kaikilla osa-alueilla - ei kiitos. Ja oppiihan sitä kuuntelemallakin!
Luovalla alalla ainakin olisi hyvin merkillistä, jos esim. vaikka kuvataiteilija sanoisi avokki ehdokkaalleen: "Että käyppä kuule ny joku muukin kun kansalaisopiston piirustuslinja, ei me muuten ymmärretä toisiamme ollenkaan."

Anonymous said...

galious: Kumppanisi ei ilmeisesti siis pidä sinua bimbona, vaikka sinulla on alempi koulutus?

galious said...

Hyvä anonymous,

Tuskinpa tuo bimbona pitää vaikka blondi olenkin.

Hmm, olenkohan haistavinani pientä provokaation tuoksua? Äh, kuvittelen varmaan.

marinadi said...

On helppo sanoa, ettei koulutuksella ole väliä. Eikä se tietysti kaikkea kerro, saati määritä ihmisarvoa.

Mutta kun mietin elämässäni olleita tärkeitä seurustelukumppaneita, niin heistä jokainen on ollut lukion käynyt ja amk- tai yliopistotasolla. Vaikutuksensa on nimenomaan sillä, että tapa ajatella ja käsitellä asioita on helpommin yhteneväinen, kun koulutustaso on samankaltainen.

Yliopiston käytävillä vaeltaessa sai toki todeta, ettei akateeminen väki sen ihmeellisempää ole.

Jos siis pistettäisiin valitsemaan maisterista ja ajoneuvoasentajasta, niin ennakkoluuloisena ottaisin ennemmin sen maisterin, kaikesta huolimatta.

Helen said...

Ennemminkin kysymys on kai siitä, että millaisessa seurassa sitä yleensä liikkuu ja millaisia ihmisiä tapaa. Paras parinmuodostusikä on yleensä se aika kun opiskelee, ja silloin luontevasti tapaa ihmisiä samassa tilanteessa. Sen jälkeen onkin kinkkisempää ;-)

Aika harvoin tulee tilanne että olisi valittava kahdesta (tai peräti useammasta) "ehdokkaasta" että kumman kaa.

Joten vastaan että samantyyppinen tausta, koulutussellainenkin, ajaa ihmisiä tilanteisiin jossa syntyy seurustelulle otollisia mahdollisuuksia.

justsopivasti said...

Hyvä Helen!

Olin juuri kirjoittamassa kun vastauksesi pöllähti esiin.

Eli opiskelu/ympäristö luo todennäköisyyksiä jossa kohtaa "samankaltaisia" ihmisiä ja mahdollistaa parinmuodostuksen.

Ehkä ajatuksenani oli myös, että jättääkö joku tutustumatta/ihastumatta/kiinnostumatta muuten potentiaalisesti kumppanista vain siksi, että ei ole oikeaa koulukuntaa?

justsopivasti said...

Veikkaisin myös että menneiden kumppaneiden muistelu varmistaa sitä, että on opiskeltu samoissa kouluissa, liikuttu samoissa piireissä.

Ja tuon allekirjoitan, että akateeminen maailma pitää sisällään kyllä melkoista.. väkeä.

Useimmiten akateemisuus/korkeakouluttautuminen käynee käsikädessä tulevaisuuden tulotason ja sitä kautta perheestä huolehtimisen kyvykkyyden kanssa. Tämä tietenkin on myös aihe itsessään.

marinadi said...

Ensimmäistä kommenttia kirjoittaessani mietin sitäkin, missä menneet poikaystävät olen kohdannut. Ainoastaan lukioaikainen poikaystävä oli koulussa kohdattu: muut olivat sitten ihan muualta matkaan tarttuneet (kuten netistä, heh), joten sinällään omalle kohdalleni kumppanin valinta omista opiskelu- tai työympyröistä tai edes tuttavapiiristä ei ole kovin tavallista.

Helen said...

Minä olen kaikki (todella valtava määrä, toim. huom.) menneet poikaystävät kohdannut koulussa, opiskeluympyröissä tai töissä. Pienet piirit pyörii. Ainoa poikkeus on aviomieheni, mutta se kohtaaminen onkin ihan eri juttu, silti luulen että koulutustaustallakin oli ainakin jotain tekemistä sen kanssa että huomio yleensä kiinnittyi.

TURISTI said...

Itse en tuijota titteliin. Minulla on itselläni tutkinnot sekä yliopisto- että ammattikoulutasoilta. Miehellä on koulutuspohjana vain ammattikoulu. Pikemminkin omalla kohdallani ratkaisevat sosiaaliset taidot ja elämänarvot, kuin se mitä koulua on käynyt ja mitä tutkintoja suorittanut.

Ja vaikka onkin totta, että tittelin mukana voi hyvinkin tulla taloudellista turvaa, en perusta siitä paskaakaan, sillä oma perskohtainen talouteni kestäisi vallan mainiosti parinkin ihmisen elättämisen. Voisin siis helposti olla siinä asemassa, missä miehet perinteisesti ovat olleet perheen elättämisen suhteen.

Mutta mä olenkin nuuka friikki.

Timo said...

Exän kanssa oltiin sama tasoa (ja koulua) muttei siitä liiton pelastajaksi ollut, nykyinen vaimo on akateeminen eli oman opistotasoni yläpuolella, mutta taitaa se koulutustausta pohdituttaa aika vähän kun niistä ajoista on toistakymmentä vuotta...

Nyrkkisääntönä :) ajattelisin, että ei kai sitä itseään hölmömmän kanssa jaksaisi olla - välkymmän kyllä.

Jani said...

Ei se koulutuksen taso vaan sen laatu. Tekniikan ja hoitoalan ihmiset keskenään, opettajat keskenään ja silleen.

yllatystytto said...

Itse arvostan hirveästi sitä, että toinen osaa huolehtia käytännönasioista ja tehdä juttuja käsillään. Nähnyt liikaa hieman tumpelonpuoleisia akateemisia, tahtoo oman duunarin.

Ja ehkä ihan vähän vaan yleistän. :)