Don't come knocking

Jostain kumman syystä päädyin torstai-iltana katselemaan ennakkoon Wim Wendersin Don't come knockingia.

Roolisuorituksia, hienoja kameramaalauksia, osuvaa ajankulua, pidättäytynyttä huumoria ja verkkainen tahti. Oli siellä tarinakin. Menneisyyden kanssa tilin tekemistä ja sen sellaista. Been there, donee that. Eikä loppua tule näemmä.

Joku sunnuntai olisin tuon katsellut varmaan mielelläni sohvalla makoillen. Mutta torstai-iltana uni tuli silmään. Vieruskaverille. Minä siis kuitenkin ihan tykkäsin.

Annan tälle kaksi kaksi ja kolmasosa pippurimyllyä viiden ollessa maksimi ja yhden ainokaisen ollessa minimi. Tai sanotaan että kaksi. Kiva tasaluku. Ykkönen kun on yksinäinen.