20.2.06

Tiedäksä kuka mä oon?

Noniin, aika aikaa kutakin sanottiin kun kuoppaa joka toiselle kaivettiin.

Jo muinaiset Foinikialaiset pohtivat bloggaamisen jumaluutta ja sitä että tulisiko blogia kirjoittaa omalla nimellä vaiko mahdollisesti nimimerkillä. Oma nimi toisi todennäköisesti uskottavuutta taikka uskottomuutta riippuen nimestä taikka oikeammin kuka nimen takana olisi. Nimimerkki puolestaan toisi valheellisen anonymiteetin ja suojan muinaista hakukonetta, googlea vastaan.

Ja niin on siirrytti nykypäivään, jossa bloggaajat kamppailevat yhä samojen ongelmien kanssa kuin aiemminkin. Tulisiko banaani kuoria kokonaan vaiko puoleen väliin sitä syödessä? Ja sen lisäksi tietenkin tuota anonymiteettiasiaa. Ja varmaan muitakin, tärkeitä asioita pyörii ihmisen mielessä. Iltaisin.

No nyt kirjoittamisen ammatti-ihmiset jo kehottavat ihmisiä kirjoittamaan nimellä kuvalla. En saa ihan selvää mitä tuossa lukee.. ehkä että en ole aikaisemmin lukenut blogiasi, mutta oletpas sinä mukava ja nätti tyttö.. taidanpa alkaa seuraamaan.. olisikohan netissä kenties muitakin... P.S. KUVA OIS KIVA

No eihän siinä noin lukenut tietenkään. Sairaan kaunis mieleni sen vain keksi. En vain usko että esim. allekirjoittanutta olisi kehotettu kirjoittamaan nimellä ja naamalla, päinvastoin. Hyvät neuvot tietty ovat toki aina tarpeen.

Muistanko oikein vai onko printtimediassa eli lehdykäisissä vielä pakinoitsijoita jotka kirjoittavat nimimerkillä? Kuka on Walter de Camp? Olisiko Sellisti vieläkin mielenkiintoisempi jos kirjoittaisi nimellään? (Tiedän muuten kuka sellisti on ja mitä hän teki viime kesänä. Paljastan sen myöhemmin tässä samassa blogissa, samaan blogiaikaan)

Hyvä blogi on hyvä blogi, nimimerkillä taikka nimellä. Kumpikaan tee parempaa jossei pahempaakaan. Valitettavasti ja onneksi.

Ja kuten Mari jo totesikin, niin harva nimimerkki kuitenkaa on enää täysin anonyymi. Ja ihailtavaa on, että ne ketkä kirjoittavat rohkeasti, esiintyvät omalla nimellään. Sopii Janille kuin pipo päähän.

Leikitään nyt vaikka tästä lähtien että on kolme (3) ryhmää. Omalla nimellä kirjoittavat, nimimerkit, jotka eivät siis välttämättä ole anonyymejä sekä sitten täysin anonyymit nimimerkit. Pysyittekö mukana? Hyvä. Vielä pari esimerkkiä, niin pääsee linkittämään. Linkittäminen on kivaa. Teen sitä joskus itseksenikin. Uskon että tekin vaikka ette sitä myönnä. Käärmeet!

Oma nimi: Marginaali ja Jani Uusitalo. Kansalaisjournalismiä parhaimmillaan. Hockeyblog ja rautainen kirkkojournalisti Risto Pakarinen. Pinseri, Sami ja Riitta Köykkä.

Nimimerkki:
Yhden kakkupalan mies.
Kasablogi sekä kasa muita. (eh-eh).

Anonyymit:
Sellisti, jo legendaksi muodostunut ajan pysäyttäjä sekä turistin komm Oikeasti kuitenkin vain pieni eksyksissä oleva joka kaipaa halia.
Ei sinutella. Kun tätä luki aiemmin, kuvitteli tämän olevan keski-ikäisen miehen anonyymiä tunnustusta avioliiton hajoamisesta ja selviämisestä. Romanssista, työpaikasta, elämästä. Se tuntui hyvin kirjoitetulta ja aidolta. Herätti useimpien kiinnnostuksen ja nousi top-listalla kärjen tuntumaan. Myöhemmin paljastui että kyseessä oli toisen bloggaajan fiktiivistä tarinointia. Listasijoitukseen tunnustus ei ole vaikuttanut.

Ymmärrättekö?

Ihan helvetin hieno juttu.

Ai niin. Jos haluatte lukijoita, niin laittakaa kuva blogiinne. Jos olette nainen. Jos olette viehättävä. Mutta kyllähän te tuon tiesitte.

11 comments:

PA said...

Jos olette nainen. Jos olette viehättävä

Että silläkö mielellä Matti tuon Marinadille sanoikin.

Mari(nadi) Koo said...

JS:En vain usko että esim. allekirjoittanutta olisi kehotettu kirjoittamaan nimellä ja naamalla, päinvastoin.

Nooh, ehkei kukaan mies sulle tuota vinkkiä antaisi, sillä ei kai kukaan halua, että naiset sitten vain jumiutuisivat lukemaan Just Sopivaa. Kun täällä olisi nähtävillä niin komea ja ihana mies!

PA: Tjaa, en minä nyt ihan noin usko. Helpommalla pääsisi, kun vain ottaisi minusta digikuvan ja ihailisi sitä sitten kotikoneellaan päivät pitkät (mutta ei kai kukaan niin tee?!)

justsopivasti said...

En usko. Varmaan jotai hienompaa ja ylevämpää on tarkoitettu tällä. Oikeasti siis.

Olisihan se nyt ihan hullua kuvitella että maailma toimisi niin naiset hyötyisivät viehättävyydestään. Eiku.

justsopivasti said...

Marinadi: Noooh... Ja ei, kukaan ei ottaisi digikuvia. Ja ihailisi niitä. Tai lähettäisi niitä toisille. Tai mitä ikinä.

Se se vasta outoa olisikin.

Helen said...

No johan monilla on nyt se aapeli-kuva näkyvillä, eikö kelpaa vai? Paitsi justsopivasti jostain blogeista puuttuu sekin!

Ja olen muuten ihaillut digikuvia joita mari on minulle lähettänyt!

PA said...

Yksi vaihtoehto on tietenkin, ettei ota itse kuvaa ja että tekee sillä vielä kelpo bisnekset. Tällä kertaa minulla oli lupa ja kaikki.

PA: saat toki vapaasti kuvaani ihan mihin tarkoitukseen ikinä haluatkin. Vaikka kaupallisiin. Mitä en puolestasi tekisikään?

justsopivasti said...

Helen: Työn alla. Ja muistaakseni joku kuva joskus olikin. Näköinen tai ei.

Ja muille julistetaan tasapeli. Ah, kuinka auvoisaa onkaan viaton leikkisän lasku.

Tyytyväinen olen.

Mari(nadi) Koo said...

PA: Pitäähän minun jotenkin tukea vähävaraista nuorta opiskelijaa, jotta hänellä on riittävät resurssit blogin kirjoittamiseen. Muistat minua vain sitten juhlapuheissasi ja -kirjoituksissa tärkeänä tukijanasi ja innoituksen lähteenä.

JS: Vai tasapeli, höh! Vaadin kunnon kisailua!

justsopivasti said...

Tuossa nokitettiin jo riittävästi. Menee tylsäksi.

Game on!

Anonymous said...

Nimimerkillä bloggaaminen on melko nössöä. Oma nimi antaa potkua itsensä häpäisemiseen.

justsopivasti said...

Eikun nimellä bloggaaminen vasta nössöä onkin. Eiku!