31.8.07

Yksi pikainen, kiitos

Yksi pikainen, aito, raaka ja yhdeltä istumalta kirjoittu merkintä tähän väliin. Ai niin, mutta niinhän ne kaikki. Tai ainakin pitäisi.

Kuulkaas enot, nyt vituttaa. Myös se, että eilinen PMMP keikkatarjous meni sivu suun, kun piti odotella melkein-uutta-vuokralaista katsastuskierrokselle. Lisäksi tavaran paljous ja jossain määrin turhuus. Ja kaikesta pitäisi päästä eroon asap. Ja kaikkea ei kehtais suoraan heittää roskiinkaan, jos nimittäin tulee joskus takaisinkin vielä. Voi olla käyttöä vaikka puvulle taikka asiastolle.

Taisinpa haukata liian ison palan.

Nimittäin c-vitamiinivalmistetta. Tuntuu, että on pala kurkussa. Ikkettää.

30.8.07

Hyvä työ

Hyvä työ päivässä, parhaassa kaksi. Kelpo motto itse kullekin. Eilen mummon auttelu pois ratikan oven välistä, tänään toisen mummon kävelytys Kalliossa. Tai mummovauhtisen, siis.

Nyt odotan, että karman laki pakkaa tavarat laatikoihin ja kuljettaa ne jemmaan odottamaan uusi aikoja.

Saa suorittaa.

Mitä seuraavaksi?

Tuossa jokunen viikko takaperin sanelin itseni irti sen hetkisestä työpaikasta. Sittemmin olen kuullut useamman kysymyksen koskien tulevaisuutta. Että mitä nyt ja mitä seuraavaksi?

No, ensin ajattelin lähteä opettamaan aasialaisille hieman heiltä lähtöisin olevaa taistelulajia. Tämän jälkeen mahdollisesti opetan eskimoille iglujen rakentamista, brasilialaisille futista sekä kanadalaisille lätkää. Ja takaisin kotomaahan palatessa oma radio/tv-ohjelma ois kiva.

Maailma on mahdollisuuksia täynnä.

28.8.07

Kännissä olette ääliöitä

Panimoliitto on julkaissut kampanjan kohtuullisesta juomisesta.

Ajatus on mielestäni kelpo, niin nuoremmille kuin vähän vanhemmillekin. Kohtuuttoman juomisen pitkäaikaisvaikutuksia kun saa todistaa naapurustossa jokainen päivä. Kyllä, Helsingin Kallio on oivallinen valistaja siihen tarkoitukseen.

Lisäksi kamppis on nostanut karvat pystyyn raiskatuksi tulemisen ja kännin yhdistämisestä. Aiheesta ovat jo kirjoittaneet turisti, birdy, varahvontta, pörrö sekä iltasanomien keskustelut.

Kyllä, raiskaus on väkivaltarikos eikä se ole uhrin syy koskaan. Ja niin suomessa kuin missäpäin maailmaa tahansa tulisi olla oikeus kulkea mihin aikaan tahansa, missä tahansa ja minkälaisessa kunnossa tahansa, ilman pelkoa väkivallasta.

Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole, joten jokainen taivuttakoon universumia mahdollisuuksien mukaan suotuisampaan suuntaan. Joskus sekään ei riitä.

27.8.07

Joka tuutissa

Siinä missä Janne oli ennen median lempilapsi blogien suhteen, on paikan hitaasti(?), mutta varmasti ottanut MariKoo. Harvassa on haastelu blogeihin liittyen, missä ei Marilta jotain kommenttia kysyttäisi. Ja sepäs toisinaan myös kummastuttaa toisia bloggaajia.

Niinkuin Mari(1) jo kommenteissakin totesi, että on syistä ja seurauksista esillä. Oma nimi, naama, ollut aiemmin jne. Eikä myöskään vähiten siksi, että pystyy kommentoimaan useammasta näkökulmasta. Komsiikomsaa, eipä varmasti ole ainoa siihen pystyvä, mutta nyt pinnalla, eikä se huono asia ole.

Suosituimpien blogien harmauteen voi sanoa, että makuasia. Toinen äidistä, toinen jne. Eipä siellä kylläkään omiakaan suosikkeja ole. Ennen, kun piirit olivat pienemmät, niin blogisuosion nousu saattoi selittyä kissanristiäisissä näyttäytymällä. Mutta tuskin 20-30 ihmisen humalahenkisessä tapaamisessa nykyään kovinkaan suurta nostatusta onnistuu saamaan. Ainakaan pidemmäksi aikaa.

Voisi tietenkin kritisoida tilaajia, että miksi tilaatte, mutta se lienee kuin huuto tuuleen. Enemmän voisi miettiä blogilistan mittareiden toimivuutta. Vaikka aikanaan on tehty hieno pioneerityö asian eteen, niin blogilista ei blogien esittelijänä välttämättä ole enää toimivimmasta päästä. Onneksi tätäkään ei ole mistään suunnasta rajattu, etteikö toisia listoja voisi kuka tahansa kehittää koska tahansa. Kenttä on vapaa.

Kuka ensin?

(1) Juu kyllä, kirjoittaja tuntee Marikoon.

24.8.07

Taiteiden yö

Äkkiseltään kello olikin jo puoli kuusi ja kiirehän siinä tuli. Ensin neiti Marinadin kanssa kuuntelemaan kun don Haakana haasteli mediapulisonki Veijo Hietalaa. Tirkistely, porno, väkivalta ja jotain muuta eli Hietalan uuden kirjan esittely. Väkivaltaa on aina katseltu ja tullaan kaiketi katselemaankin. Ja hyväksyttävin muoto väkivallalle on rautalangasta väännetty hollywood-spektaakkeli jossa pahis tekee ensin pahuutta hyvikselle ja sitten hyväkäs saa oikeutetun koston ja lahtaa kakki pahantekijät. Katsoja oikeuttaa ja tuntee hyvää mieltä. "Joutikin kuolla", niinkun vaimo Hietala sanoi Likaisen Harryn jälkeen kun konna horsmaa päällensä puski.

Vaan onneksi tätäkin mustavalko-asetelmaa on jo onnistuttu hieman tölvimään tuomalla vääränlaisia sankareita ja ehkä jopa samaistuttavia konnia. Ristiriitaisuus kun pakottaa tutkimaan vähän sitä omaa suhdetta asiaan kuin suoraan valmiiksi annosteltu soosi.

No seuraavaksi kiriravia kohti eduskuntataloa, jossa taidetta oli ensin ahtautua ruuhkassa johonkin suuntaan katselemaan kun ihmislapset heiluvat kepin nokassa. Paikkavalinta osoittautui virheelliseksi ja bussi blokkasi mahdollisen näkyvyyden kokonaan. Todettiin, että Olli Sulopuisto on Vantaan Cinessä. Eikun Espoon. Ja että tarvitsisi lisää ninjapisteitä facebookin. Ei meitsi, vaan seurue.

Siinähän sitä sitten olikin jo vanhemmalla ikää riittävästi ja eikun kaupan kautta kotiin. Juhlat jatkuvat vielä keskustassa. Sinne vaan jos siltä näyttää.

Oma kaupunki

Käyttelevät tekevät sisältöä.

Omakaupunki.

Miksi en päivitä

Kotisivuani, jos olisin yritys.

"No, ne nyt vain ovat siellä kun on pakko. Kun kerta muillakin on."

Niinpä.

23.8.07

Seksiä kertaa 50

50 elokuvien parasta seksikohtausta.

Ykkösen ansiotkin mielestäni ehkä enemmän pelottavana elokuvana, kuin seksikohtauksena.

Sloggi

Nettimetsästys pöyristyttää.

On muistettava, että kuvat voivat päätyä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja yhteyksiin. En usko, että ihmiset tajuavat tätä, kun he osallistuvat tällaisiin kisoihin, sanoi Anders Ahlqvist Ruotsin keskurikosspoliisin internet-rikososastolta Svenska Dagbladet -lehdelle.


Vähä niinku nuoret typyt galtsussa.

Ja se Sloggin saitti.

Aika paljon arkea

Poikkeuksellisen paljon arkea viime aikoina täällä. Vaikka itse arjessa ei sitten ole paljoakaan. Tulevaa odotellessa. Tavaroiden perkaamista ja säätämistä mahdollista tulevaisuutta odotellessa. Kohtuullisen paljon tekemistä, yllättävän vähän aloitettavaa.

Eilen myräköi. Tosin myrsky tuli ja meni. Sitten taas suomen kansa jatkoi kuin aina ennenkin. Ei järjestetty keräystä myrskyn uhreille, tarjottu apua kotinsa menettäneille. Että mikä myrsky?

22.8.07

Poikkeuksellisen kova

Poikkeuksellisen kova tuomio.

Ruotsalaismiehelle langetettiin tiistaina poikkeuksellisen kova tuomio lapsiseksistä. Boråsin käräjäoikeus tuomitsi 46-vuotiaan miehen 14 vuoden vankeusrangaistukseen useiden lapsien ja nuorten törkeistä raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeuden mukaan miehen teot olivat omiaan vahingoittamaan vakavasti kaikkien uhrien itsetuntoa. Mies oli muun muassa pakottanut erään tytön harrastamaan seksiä koiran kanssa.


Miksi tuota pidetään poikkeuksellisen kovana ottaen teko huomioon? Jos olisin kävellyt päin punaista ja saisin vuoden ehdollista, olisi se poikkeuksellisen kova rangaistus. Useiden lasten ja nuorten raiskauksesta 14 vuotta ei pitäisi olla poikkeuksellisen kova rangaistus, vaan ehkä kohtuullinen? Jopa lievä?

Kuin kuvassa

Kun tässä oikein havahtui, niin tajusi että ulkona on hämärää ja uhkaavaa. Kuten tuossa blogin yläkuvassa.

Aika on tullut.

Keittää aamupuurot.

21.8.07

Parit hassut laatikot

Ja kas, kaupasta jäi mukaan pari hassua banaanilaatikkoa ja ruisleipää. Tänään sitten mustasuinen säkki nautti rätei ja lumpui aamiaiseksi, lounaaksi ja vielä päivälliseksi. Edistyy, mutta hitaasti, jutut.

Hitaasti painui silmätkin kiinni vaikka piti olla jossai ihan muualla ilta-aikaan. Pahoitteluni. Lähinnä itselleni.

20.8.07

Kameran kätköistä


Jos ahtaanpaikan kammo iskee vessassa kantsii kokeilla hesarin pönttöä.


Kassakone kyseli eräänä yönä.


Berocca. Hänelle.

Ja lopuksi virtahippo lähettää terveisiä.

Ulkoasuset

Marinadi sähläsi onnistuneesti uuden ulkoasun blogilleen. Tuollainen pelkistetympi, vähän enembi web 2.0:mainen. Vaan onko edes väliä? Suurin osa lukee kuitenkin jorinoita syötteiden kautta, joten meneekö hienot ulkoasusädöt harakoille? Aiheeseen liittyen, kun itse miettinyt moisia. Lähinnä siksi, kun tuo blogspotin kusinen vanha malli on vielä käytössä ja kaikkien lisäkikkareiden asentaminen on joltisestikin vaikeampaa. Ei maistu. Ehkä joku päivä uusiksi kaikki.

Kevyt henkinen velttous valtaa ihmisen kun tulevaisuus on tuntemattoman peitossa. Pitäisi sitä ja tätä, voisi tuota, mutta kun varmuus puuttuu, niin tulee olo, jotta turhaako vain? Tarttis tehrä jottai. Luulen ja tiedän, että jahka, niin tää täst.

Lauantaina juostiin hki-city-maratooni ja totuttuun tapaan osallistuin tapahtumaan. Vesipisteellä. Kannustamassa ja haravoimassa vetisiä pahvimukeja altapois juoksijain jalkain. Myöhemmin ilta jatkui saunomisen merkeissä ilman saunomista ja suositussa musiikki-soitto-ravintolassa. Sunnuntaina asiallinen pulla ja kahvi keskustassa hyvässä seurassa.

Jahas, se olikin Von Hertzen Brothers mitä en tunnistanut. Radiosta just.

17.8.07

Seinä

Seinäkirjoitukset.

Paniikki!

Snap.

Entäs jos lähtee käsistä?

16.8.07

Niin siinä sitten kävi

Siinä minä olin, pitkästä aikaa koneen ääressä paheksumassa tekemisiäni.

Kävi kuulkaas niin, että otti ja lähti. Sanoin itseni irti alkuviikolla ja sitten tallattiin korkin päälle ja mentiin lujaa. Olisi varmaan jännää kuulla kaikesta, mutta totuus on se, ettei puolestakaan ole muistikuvaa. Kerran heräsin Espoossa, kerran Lauttasaaressa ja sitten virsta väärään ja itäiseen helsinkiin. Huh huh. Nyt on pakko ottaa pari tasoittavaa, jottei tule vuoden kestävää krapulaa.

No jos noin kävisi, niin kirjoittaisin jo pian runokokoelman ja kulkisin niitä lausumassa illoissa jossain. Nimi kulkisi "Bukowskin myöhempi tuotanto".

Vaan pieni totuudensiemen tuoltakin löytyi. Nimittäin se, että työelämä jäi taas pitkän harkinnan jälkeen taakse. Ehdin ihan yön yli miettiä mielenkiintoista käännettä, joka ei ole ihan lopullisen varma vielä. Mutta jahka varmistuu, niin kuulette. Jos ei, niin ette. Ehkä.

No toki kiirettäkin on ollut, kuinkas muuten. Kummipoika täytti vuoden, yritti halia kissaa ja puhaltaa kynttilöitä. Eräät sedät täyttivät 30 ja jättivät kynttilät puhaltamatta. Tiistaina istuskelin kallion portailla kuunnellen salamia taivaalla ja jutustelua riitti kohtuudesta ja nautinnosta. Keskiviikkona kuuntelin käytännön asioita henkistymisestä ja myöhemmin onnittelin mainonnan ihmelasta lähes pyöreistä vuosista.

Nyt ootellaan tovi.

10.8.07

Eli koska se eka

Ekoista kerroista ihmeteltiin jo aiemmin. Ja sitten myöhemmin.

Ja nytten taas.

Että toinen menis ja toinen ei. Että riippuu tilanteesta. Ja tyypeistä. Ja kaikesta.

Että olisiko se niin, että jokainen tekee niinkuin tykkää? Ja jos ei toimintatapa tunnu omalta, niin sitten tekee toisin.

Amen.

Smirting

Ensin repesin kepeästi tälle.

Sitä näkee joka paikassa. Metroasemalla. Kadunkulmissa. Kaupan edessä. Ostoskeskusten parkkipaikoilla. Terasseilla. Minne tahansa menetkin, he ovat jo siellä. Smirttaajat (smirting on yhtä kuin smoking eli tupakointi ja flirting eli flirttaus) ovat vallanneet koko kaupungin.


Mutta sittenhän sen hokasin. Kaikkien yhteinen viitekehys, kadotetut sielut ajettu pakosalle ulos polttamaan. Onko tulta? Kyllä tää kesällä toimii, saa nähdä talvella? Onko ollu kiva ilta? Ai mistäpäin? Niinmäkin. Heh hee. Aivan aivan! Hei, tulkaa meidän pöytään!

Tätä tarvitaan. Kepeämpää otetta jutustelun aloittamiseen. Joku yhteinen juttuhan on omiaan siihen. Eiks niin? Eiks?

Huolellisesti

Aamun sarastaessa oli toimittava nopeasti. Kokenein ottein sivalsin vyön irti rikkinäisistä housuista ja pujotin tuon housunpidikkeen shortseihin. Kaikki meni suunn

Kunnes töissä valkeni, rikkihän nämäkin. Kalsarituuletuspäivä.

9.8.07

Emmä jaksa kävellä

Samalta pysäkiltä nousi ratikkaan kanssani leppoisa humalainen ja muutama kappale tarkastajia. Lippujen tarkastuksen yhteydessä mies veti suosista henkkarit esiin. Emmäjaksakävellä. Eiookäteistä. Lipun saatuan tarkastusmies ja humalikko muistelivat aikaisempia kesiä, säitä ja haavanpuhdistusta. Hyvät kesät toivoteltiin kurvissa yhteistuumin.

Kaikki peliin?

Taannoin oli keskustelua aiheesta, milloin on hyvä hetki seksille.

-Menimme Heikin kanssa luokseni, tiesin ettei Karoliina ollut kotona. Menimme alas, laitoimme saunan päälle ja otimme kondomit esiin. Laitoin kaiken peliin, Litmanen kirjoittaa.

Kaikki peliin.

8.8.07

Mikä siinä viehättää?

Makuja on monia, tiemmä. Mutta yhden mielipide oli yhtä hajuton ja mauton kuin tämä blogi.

- Ne on vaan niin ihania, hän summaa.


Tuumaa Ossi. Ovat.

Iltiksen juttu.

Mutta mikäs naisissa/miehissä lukijoita sitten viehättää?

7.8.07

Taas yksi

Villi huhu tosiaan piti paikkaansa. Pirkanmaan poikamiespataljoona tosiaankin oltiin lopettamassa ja viime viikonloppuna viimeinen mohikaani keräsi urhoollisesti, mutta epäonnistuen varoja kyseiselle yksikölle.

Mutta ehti toki sankari muutakin. Kyvykkyytensä tuo rastapäinen sankari osoitti mm. haulikkoammunnassa, laulannassa sekä kuolemaa halveksuvassa vesistön ylityksessä. Karkasi sankeri myös allekirjoittaneen pihdeistä kertaalleen.

Helvettiläinen, ehkä sitä joskus voisi itselläkin olla polttarit. Hauskat, meinaan.

Onnea ja tervemenoa satamaan toivotam sankaril. Hyvinhän tuo on sujunu ja taitaa koko ajan mennä paremmin.

6.8.07

Haluaisitteko

"Haluaisitteko kiljua?" Kysyi uhkaavan näköinen laitapuolen kulkija pikkutytöiltä.

3.8.07

Kaikki muut

Nokun. Lomalainen palaa rikospaikalle!

Mut en oo tollane komee rimpula ku tuhdimpi paketti.

2.8.07

Monessa mukana

Mies ehtii joka paikkaan.

Monorail Cat.

Ghostbusters.

Ikkunassa

Työmatkalla erään risteyksen kohdilla istuu mummu ikkunan ääressä seuraamassa liikennettä. Joka aamu.

Tänä aamuna seurana istui nuorempi mies.

Ei omena kauas jne.

1.8.07

Juupas eipäs

Scarlett näyttelee pornotähteä.

Oooh.

Scarlett Johanssonia ei nähdä pornotähden roolissa.

Scarlett ei ole koskaan nähnyt elokuvan käsikirjoitusta, eikä häneen ole oltu yhteydessä sen tiimoilta, tähden edustaja sanoo.

- Hänellä ei ole kiinnostusta näytellä kyseistä roolia.


Wau. Eli kukaan ei enää tarkista mitään mistään koskaan ennen julkaisua?