Meidän mussulle kelpaa vain paras

Vielä kun isi ostais koulun, niin pääsis opiskelemaan!

Viikonloppu pakettiin

Mites täs ny näin kävi? Piti tulla maailmanmestaruus lätkässä ja viisuvoitto, mutta jäikin iso krapula viikolla kärsittäväksi.

Viisuissa palattiin tutulle paikalle häntäpäähän. Lohtua tuo, että ruotsille meni vielä huonommin nimekkäämmästä esiintyjästä huolimatta. Viime vuonna oli selkeä tilaus pyrotekniikalle ja isolle showlle. Tänä vuonna naapurikansoihin ja länsi-eurooppaan iski balladi. Tosin Ukrainan pimputtelu oli lähellä, mutta parempi näin. Osoitti ainakin sen, että ennustaminen on edelleen vaikeaa, ellei mahdotonta. Ensi vuonna karsintojen kautta ja kiva nähdä, kuinka moni tänä vuonna hehkuneista viisukannattajista on lähdössä Belgradiin...

Hoppee ei oo häppee, lätkässäkään. Nyt oltiin ilman jokisia ja isovelikoivuja ja silti raivattiin tie loppuotteluun asti. Ei haitannut pelaajasekoilut (Salmelainen, Koistinen) ja osin oli tuuriakin matkassa. Ainakin USA-ottelun rankut ja kokonaisuudessaan Venäjä-ottelu. Ikävää kuitenkin, että lukuisista loppuottelupaikoista huolimatta kaukalosta poistutaan usein hopea kaulassa. Kirkkain kun on jokainen kerta niin lähellä, mutta meidän tapauksessa niin kaukana.

Tapaus Koistinen oli mielenkiintoinen. Farmiliigassa pelaava Koistinen haettiin Moskovaan lähes pystymetsästä. Ja mies kuitenkin täytti paikkansa loistavasti. Herää kysymys, että kuinka paljon seurannan ulkopuolella on mitat täyttäviä pelaajia, jotka tarpeen vaatiessa pystyisivät venymään jopa parempaankin?

Yhtäkaikki, onnea hopeasta. Ensi keväänä on todennäköisesti kovemmat paikat (ja mielekkäämmät kisat) kun mm-sirkus järjestetään Kanadassa. Sitä kohti sitten vaan.

Mitä sitä sitten isona?

Sitä aina joskus miettii, että mitä tekisi. Nousee pöntöltä ja pesee kädet. Kuivaa ja astelee isompaan huoneeseen. Muistaa sitten, että mietti, että mitä sitä sitten tekisi, elämällään.

Melkeinpä sitä haluaisi tehdä jotain hyvää, sellaista mikä auttaisi ihmisiä välillisesti taikka välittömästi. Vähemmän mieli tekisi tehdä pahaa, ampua ihmisiä tai valmistaa aseita. Vaan hyvää mieluummin, ehkä parantaa ihmisiä.

No sitähän voisi tehdä lääkkeitä, tuumailee taas vessassa istuessaan. Lääkkeitä, joilla ihmiset paranee. Eikö se olisi hyväntekemistä viimeisen päälle? Nyökyttelisi itselleen samalla kun pesee käsiä, että lääkkeitähän ne.

Lääketehtaallehan sitä sitten menisi töihin, mutta siinä kohtaa otsa rutistuisi, että eihän sitä osaa niitä lääkkeitä tehdä. Lukiossa kemian numero oli 6. Ja fysiikkakin jäi siihen yhteen valinnaiseen. Ei sillä pohjalla ole ymmärrystä lääkkeitä tehdä, siinähän menee molekyylit ja asetyylit sekaisin. Ei sellainen lääke toimi. Ei parane yskä, ei tokene tauti.

Päätyy sitten johtajaksi tehtaalle. Osakkeenomistajien painostuksesta sanoo irti 76 työntekijää tehtaalta. Käsiä kuivatessaan puhuu peilikuvalle, että olisipa hienoa, jos keksittäisiin lääke syöpään.

Nyökkää ja miettii, että melkoinen filantrooppi olet, kuomani.

Lapset ja web 2.0

No mistä ne lapset tulee?

Tätä oli kuulemma mietitty neljä päivää web 2.0 Expo seminaarissa San Fransiscossa, joten suuri yleisö voi olla huoleti. Vaikka riskirahaa ei virtaa suuren kuplan jälkeen ihan yhtä runsaasti, niin eiköhän tästäkin ajasta saada vielä loistavia tarinoita nuotiolla kerrottavaksi. Kitaralla säestäen.

Eilen istahdettiin hetkiseksi alas suomen älymystön kanssa, juotiin muutama sponsoroitu juoma ja kuunneltiin Taivas Innovationin (no siihen kuulee se Igglo ainakin) Björn Hammarin ajatuksia sosiaalisesta mediasta (no se web 2.0). Vaikka ajatuksia ole melkoisesti, niin mieleeni jäi päällimmäisenä tuo lapsien tuleminen. Onhan se nyt oleellista, että mistä tulee maksavat asiakkaat (no ne uudet lapset) sitten kun web on jo vaiheessa 49.023.

Ja allekirjoittanut haudassa.

Toinen ajatus minkä nappasin oli (sori, koitin etsiä tuota ajatusta itviikosta, mutta haku meni juntturaan kun kirjoitin siihen Alex Nieminen.) se, että suomalaisissa blogeissa kitistään liikaa. Anteeksi nyt vaan, että tälläisiä täällä ollaan. Kun on saatana pimeää yhdeksän kuukautta vuodesta ja suurimman osan ajasta on vielä kylmää, eikä ole it-kuplasta jäänyt käteen muutakuin känsät, niin kyllähän se elämäntuska sieltä puskee väkisin.

Kyl tää täst.

Hauska keikka siis, mutta tulipa tehtyä. Paikallahan oli koko kerma ja vähän päälle.

Marinadi (kiitos järkkäilyistä), Sun Äitis, Oopa, Turisti, Rappiotäti, Antti, Marjut, pni, PA, Joonas von Tumppu, Tuija, Lostis, Nikke, Veera, Seppänen, Helen, Kari, Kriisi, Pörrö, Janne, Satujatar, Monksu ja Ulla.

Sit ku on lämmin niin sit uusiksi.

Sitku.

Hooka Hey

"heitä on niin paljon, että heidän nuolensa pimentävät auringon"
"no hyvä, sitten saamme taistella varjossa"

Thermopylain taistelu.

TalojaHuviloita

Sami jo kirjoittelikin mökkien koosta ja hönöttämisestä.

Itse voisin sopeutua honkatalon plushuviloihin. Soveltaen itse itselleni sopivan sopen. Ja sopivaan paikkaan tietty. Se se oli tärkeintä. Eiks?