15.1.07

Lorun loppu

Eilen myohaan yolla, vahan Khao San roadista joelle pain, tapahtui ikava valikohtaus. Olin ilta/yokavelylla, kun kolme paikallista nuorukaista paatti kartuttaa elakerahastoaan matkakassani kustannuksella. Koska en ole sankari, paatin suosiolla luovuttaa vahaisen, mukana olevan matkakassan. Selitin rauhallisesti, etta panen kaden taskuun ja otan rahat sielta, ei hataa. Jostain syysta ensimmainen kaveri paatti kuitenkin hyokata teraaseella, tulokseni kohtuullisen kokoinen avohaava vasemmassa kadessa, hieman ranteen ylapuolella. Toisen iskun onnistuin vaistamaan ja ohjaamaan veitsin tyypin omaan reiteen. Toinen hyokkaaja tuli kohti, joten tonaisin ensimmaisen hanta kohti, tuloksena onnistunut kaato. Kolmannella hyokkaajalla ei ollut veista, joten hanen tullessa paalle paasin antamaan onnistuneesti polven palleaan.

Ensimmaisen iskun jalkeen olin jo alkanut huutaa apua ja jatkoin tilanteen rauettua yhtalailla. Huomasin kuitenkin, etta toinen naista keilatuista sailytti nyt omaa veistaan kylkiluidensa valissa. Otin samantien veitsen pois ja koitin tyrehdyttaa verenvuotoa. Pian paikalle tuli myos muita ja lopulta poliisit. Sairaalan jalkeen kyyti poliisiasemalle ja siella selvitys tapahtuneesta. Kaveri joka sai puukon kylkeensa, menehtyi myohemmin yolla.

Nyt mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, etta nama kaksi kaveria kertovat jotain ihan muuta kuin mina. Eli otettuani puukon pois, puukotin tuon menehtyneen. Kaksi paikallista vastaan turistin kertomus. Passi on nyt poliisin hallussa ja huomenna jatkuu kuulustelut. Arvioivat, etta jos pahin tapahtuu, on 8-10 vuoden ilmainen yllapito Bangkokin vankilassa taattu.

...

Ei nain tietenkaan tapahtunut, mutta tuli vaan mieleen, etta mita jos.

Ei kylla naurattais. Paljoa.

17 comments:

Anonymous said...

Näin jo ne lööpit. Just Sopivasti 1 - Minä 0.

Sun äitis said...

Sori vaan, mutta minä lakkasin uskomasta siinä vaiheessa, kun yksinäsi aloit selvitä kolmesta päällekarkaajasta. (Sitä ennen olin parin ensimmäisen virkkeen ajan ollut ihan sydän syrjällään!)

Anonymous said...

Mä kyllä olin tunnelmassa mukana ihan loppuun asti. Kolme vastustajaa, pah, sä olet muutenkin ihan ninja mieheksi.

Anonymous said...

Mä oon Äidin miehiä: sen toisen vielä sulatin, mutta että kolmaskin...

Anonymous said...

Sun aprillipila on vähän etuajassa, ja mun helposti huijattava herkkä mieleni on ihan rikki.

Ohari said...

Epistä tuommoinen juksaaminen, mutta vielä epiksempää olisi tietty ollut, jos tuo olisi tapahtunut. Niin että olkoon nyt HUUTAMATTA tämän ENEMPÄÄ, PRKL!

Sonjuska said...

Aargh! Oot käyttänyt kaikki aprillis ny!

Minä uskoin, koska Justin on sellanen taistelukala.

Anonymous said...

Kuule

tieän et oot melkoinen satusetä.

Anonymous said...

Turisti puhui puolestani!
Ei juman klavita,ettäs kehtaat!
Ja vielä äitikin lukee tätä..

Qimki said...

[Miten se on päässyt bloggaamaan tästä?!] ...ahaa :D

Mä uskon kaiken mitä täällä kirjoitetaan!

Anonymous said...

VIDDU SENTÄÄ. EI PELLEILLÄ NÄILLÄ ASIOILLA. POLVEA PALLEAAN TULEE KUN USKALLAT TÄNNE TAKASI!!

Hitto. Sydän kurkussa. Huuto meinas tulla, parahus. Hui. Tuu kotio.

Anonymous said...

Mutta puukkoahan ei sitten koskaan saa itse poistaa omasta tai kenenkään haavasta, onko selvä!!! Se pitää jättää sinne kunnes lääkäri tai joku muu ottaa tilanteen haltuun. Jengiä oikeesti kuollu turhaan puukotustilanteissa sen takia että joku avuton pelastaja hädissään nykiny puukon ulos - ja onpa siitä saanut jokunen tuomionkin, kuolemantuottamuksesta. Ettäs sitten tiedät jos sattuu oikeesti....

justsopivasti said...

No hoh.

Pahoittelen, ei tietenkaan ollut tarkoitus juksata. Tuohan oli vain ajatus, etta mita jos.

Juksu se olisi ollut, jossen ois sita kertonut vasta kuin seuraavassa merkinnassa.

Kaikki hyvin nyt siis kuitenkin.

Anonymous said...

Karsee juttu jos olisi totta. Kommentit saivat minut kuitenkin repeämään oikein kunnolla. Kiitos ja sorry, ei millään pahalla ;)

Anonymous said...

Mun tuttavan vaimo on lyönyt ryöstäjältä silmä päästä, iskemällä sivusta korkokengällä kasvoihin sen jälkeen kun se oli viiltäneet kaverin vatsan auki.

Haava ei ollut syvä, mutta komea arpi kaverilla on. Vasemmalta rinnanalta oikealle lantiokaarelle. Olikos se 79 tikkiä?

Anonymous said...

Ja vielä.
Omaiseni, joka on sairaanhoitaja, + melkein kokoiseni kaappi, on nakittanut näköön kolmea gansteria Jyväskylässä. Yksi näistä kaatui taskussaan olleen pullon päälle, jolloin omaiseni asema muuttui ensiavun antajaksi.

Tapauksen nähnyt vartija todisti tapauksen itsepuolustukseksi.

Itse olen saanut turpaani viiden porukalta, mutta toisaalta puolustautunut vammautumatta seitsemää vastaan. Pienemmät porukat ei yleensä yritäkään tämän kokoisen kaverin päälle, joka kantaa julkisesti kättäpidempää.

Anonymous said...

Kaikki on katunu jokka Nurmoosta on lähteny,ja nekin jokka on takaasin tullu. ;)