23.12.09

Kurvin joulu

Piipahdin lähikauppaan ja reippaan vartin seikkailun aikana piti todistaa kähinän alkua, myymälävarkaan painia sekä yksi liukastunut auto jalkakäytävälle, ei henkilövahinkoja.

Joulu se on kurvin parasta aikaa!

22.12.09

Uuden vuoden lupaukset

"Lupaan, että en enää lupaa yhtikäs mitään!" Vitsi on vanha ja silti toistuu joka vuosi.

Vaan lupauksista tuli mieleen, että miten niitä tulisi asettaa (jos siis aikoo itselleen jotain luvata). Tulisiko lupauksen olla tavoite vai tekeminen?

Lupaan nostaa penkistä 120 kg vai lupaan käydä tänä vuonna 3 kertaa viikossa salilla.

Lupaan laihtua 10 kiloa vai lupaan noudattaa terveellistä ruokavaliota 6 päivää viikossa.

Lupaan olla parempi ihminen vai...

Jos olette tehneet lupauksia, ovatko ne enemmän tekemistä vai tavoitetta?

20.12.09

Medialukutaito

Oppitunti medialukutaidosta.

Ensin hesari julkaisee artikkelin, missä yhdeksäsluokkalaiset kertovat epäsuosioon johtavia asioita. Asiaa puidaan facebookissa hetki toisten, ihmisten toimesta, miten kaikki nuoret ovat ahdasmielisiä ja lopuksi nettiin ilmestyy kuvakaappaus kyseisten nuorten mietteistä artikkelin jälkeen.

Hassua, miten mielipiteisiin voi vaikuttaa.

16.12.09

Fenno-kukki

Ihan pakko.

Kuvittelin tuossa suomeen palattuani fuusioivani suomalais-korealaiskeittiötä ja tänään melkolaillla onnistuneesti tuo tapahtui.

Possua, lanttua, porkkaaa ja tuhti ripaus koreaa.

Tulista hyvää riisin ja kaalin kera. Tästä on hyvä jatkaa kokeiluja.

15.12.09

Työhakemus

Siitä voisi olla enemmänkin kerrottavaa, mutta nyt alkuun.

Jokaisella kiskalla on hieno nettijuttusysteemi, jonka kautta haetaan jotain tiettyä tehtävää.

Ja jokaisen kiskan omaan juttuun syötetään samat jutut, koulutus, työkemus, plaa plaa.

Mitäs jos vaikka "lähetä CV ja hakemus"?

Joka olis paras. Tietty.

2.12.09

Tavaran paljous

Muuttui elämä paikasta toiseen viikonloppuna.

Olen ottanut tavakseni kauhistella tavaran paljoutta. Älkäätten ymmärtäkö väärin, tavara itsessään ei siis ihmetytä. Ylimääräinen tavara kylläkin. Pikkupilpe, paperisotaa vuosien takaa ja ylimääräiset liina- ja vaatekerrat.

Vaikka veden keittää kattilassa ja ruuan pannulla, niin silti mietin, ettäkö vedenkeitin? Mikro jääköön toistaiseksi odottamaan parempaa/huonompaa huomista. Enpä sillä mitään oikeaa ruokaa muista tehneeni koskaan ja ehkä lämmittäminen sujuu pannulla.

Mutta sanokaa nyt, mitä ihminen tarvii?

20.11.09

Sielunmaisema

Siis hei ihan tosi. Katson ulos ikkunasta ja jotenkin se nyt vaan kuvastaa oman olotilan kanssa kaiken tarpeellisen. Marraskuu, vettä sataa, valo on harmaa. Kroppaa särkee, paikat on rikki, pää sinnittelee huminan alla. Vaikka mielellään tekee kaikenlaista, niin kalenteri on täyttynyt oudosti.

Matkustaja omassa elämässä. Ainakin hetken.

30.10.09

Nimien tasa-arvoa tai -arvottomuutta

Mitäs jos?

Vastaisuudessa ihmiselle annetaankin kaksi nimeä, miehen ja naisen nimi. Joko säädellysti siten, että ensimmäinen nimi on oman sukupuolen mukaan taikka sitten säädyttämästi siten, jolloin nimistä muodostuu ajan myötä sukupuolettomia.

Kimmo Maria Virtanen
Mari Petteri Järvinen
Hanna Juhani Mäkelä
Matti Vilhelmiina Korhonen

Mites suhtautuu haastelija hakemuksiin, joiden sukupuolesta ei tiedä. Entäs artikkeleihin? Mihin vaan?

Jännää, väitän.

28.10.09

Asuntokämppäkoti

Haussa ja tiedustelun alla olisi asumismuoto kantakaupungin alueella.

Edulliset yksiöt, kommuunit, kimpat ja muuten vaan erikoiset järjestelyt huomioidaan kyllä.

Just sopivasti on just sopivasti sisäsiisti, rauhaisa ja monessa liemessä keitetty huomioonottava ja luotettava asuintoveri.

Ideoita ja ilmoituksia osoitteeseen justsopivasti@gmail.com

Kiitos kaunis etukäteen.

21.10.09

Luovuttaminen

Elämässä luovuttaminen on vähän sama kuin olisi yksin eksynyt labyrinttiin.

"Okei, tää on liian vaikeaa. Mä luovutan. Hei..? Jätkät..? Onko täällä ketään?"

Sitten vaan joutuu jatkamaan tarpomista niin kauan kunnes löytää ulos. Omaan tahtiin.

14.10.09

Tuoreempaa ruokaa?

Vaihda tuoreempaan ruokaan?

Nyyh, seksistinen mainos telkkarissa missä muoti-ilmiöksi noussut "puuma" heilastelee tuoreemman miehen kanssa. Ja sekös suututtaa.

Kielikuva.

Jos en ole onnellinen, niin olenko onneton?

Elämä pelissä - onnellisuustesti.

Olettko onnellisia? Miksi? Miksi ette? Mikä tekisi onnelliseksi? Mikä ei?

5.10.09

Amppari

Uskokaa tai älkää.

Mutta eilen amppari täsmähyökkäsi peiton alle kanssani ja pisti pakaraan.

Heitin kaverin ulos välittömästi.

Amppari. Peiton alla. Pakara. Naurattaisi, ellei pistäisi.

3.10.09

Aksentti

Lehtomäki hämmästyttää sillä, että hänellä on oikea aksentti, vaikka hän ei olekaan asunut Britanniassa.


En tiennyt, että aksentti voi olla väärä. Tiesin, että se voi olla.

23.9.09

Rannekoru

Rannekoru vaikka lahjaksi.

Hoikat ihmiset, hoikat talot. Koreassa oli joitain samantyylisiä, muttei kyllä ihan tuolta kapeimmasta päästä.

Muse puijaa.

17.9.09

Pirkka tykkää

Pirkan pilalle menneet.

Ja internetin näkemys samasta aiheesta.

Huono uutinen


Mutta mikähän se hyvä uutinen on?

Buah hah haa.

16.9.09

Päivitykset

Niin, harvemmin päivittyy. Jos tämä oli ennen ajankohtaistakin ajankohtaisempi linkkiblogi, niin nyttemmin taitaa kerääntyä viikon varrelta omat vanhat facebook-postaukset.

Facebookissa se nyt vaan toimii jotenkin paremmin, liitä, julkaise ja katso, välitön palaute kanssalaisilta. Ehkä jopa pientä vuoropuhelua ihmisten kesken.

Pitää keksiä jotain. Ja ajatella. Ruudulle.

15.9.09

Palaute on tärkeää

Hjallis tiputti Markuksen. Markus ei ymmärrä miksi.

Hjallis: Vittu saatana vittu!
Johtoryhmä: Niin, tämä tehtävä ei nyt ihan menn..
Hjallis: Paskaa kaikki vittu saatana!
Johtoryhmä: Tässä on ilmeisesti rik..
Hjallis: Saatana!
Johtoryhmä: Ja on valeh..
Hjallis: Perseenvittusaatana!
Johtoryhmä: Ari, sä olit projektijohtaja. Ketkä tulee sun kanssa viimeiselle tuomiolle?
Ari: Markus ja Markus. Tai siis Markus ja... noooh.. vaikka... Nooh, vaikka Eero.
Hjallis: Vittu mitä paskaa! Markku sä putoot nyt.
Marko: Anteeks, en nyt ymmärrä. Mä myin eniten kukkia ja hoidin käytännössä koko homman yksin sillä aikaa ku muut istu kaljalla.. Voitko kertoa miksi mä nyt saan potkut? Ja sitäpaitsi mun nimi on Marko.
Hjallis: Marko? No, oli miten oli. Kun tää päätös on tehty ni on ihan turha jauhaa tätä paskaa.

10.9.09

Monenlaisia kuvia

25 kodittomien kylttiä.

Walmartin porukkaa.

Peloittavia kuvia.

4.9.09

Perinteiset perjantain linkit

Startroopersit vapaalla.

Tasa-arvoyksikkö

Organisoi ryöstösi.

Aurinkovoimaa.

Ilkeä ikea.

1.9.09

Millainen Kiesi olet?

Ensin Audin myyntijohtaja Esko Kiesi kertoo naiskuvastaan.

Ja myöhemmin VW-auton toimitusjohtaja ja Eskon esimies, pahoittelee alaisensa puheita.

28.8.09

Ei me mitään olla

Eilen oli ilmassa tälläistä.

Tänään ihmetellään, että mikäs väärinkäsitys se tämmöinen.

On se, jännä.

Tulee mieleen vaan äkkiseltään, että helppo jauhaa ihmisoikeuksista, että kaikki samanlaisia, kaikki samanarvoisia. Mutta todellinen karvan väri näkyy sitten, kun asiat ovat omalla takapihalla. Taikka tässä tapauksessa viereillä jalkapallokentällä.

27.8.09

Jänniä aikoija

Toisaalla on Kontioniemen tapaus, missä rajoitetaan turvapaikan hakijoiden liikkumista. Ja sitten on District 9, elokuva missä muukalaiset siivotaan omiin slummeihinsa häiritsemästä tavallisia ihmisiä.

26.8.09

Painajaisia

Kutakuinkin tälläisistä portaista minä näen painajaisia. Ja liian ahtaista oviaukoista. Siinä unessa sitten ihmettelen, että vittu, ei onnistu. Herään myöhemmin.

Älä kilpaile Jeesusta vastaan.

Markkinatalouden lyhyt oppimäärä.

25.8.09

Jos nauraa yksin kirjastossa

Tiedättekö mikä on hauskaa?

Kun kirjastossa hiljaisuuden vallitessa katsoo parit videot ja sen jälkeen pidättelee naurua naama punaisena.

Se on hauskaa.

Maximum level

Kun saavutat täyden tason, pysy siinä!

Kehonrakennusta.

Huippupeli, pornstar or potato?

Otoksia julkimoista vapaalla

24.8.09

Julkiset mokat facebookissa

Ensin tuli vastaan tämä ja melko pian tämä.

Mitäs salaliittoteoreetikot ovat mieltä?

21.8.09

2940

Siinä se, keskipalkka. Lähempänä kolmea tonnia.

Vai nostaako tässä pari pörssiyhtiön toimaria poskettoman kuukausipalkan ja loput alle toimeentulorajan?

Keskiarvon lisäksi mediaanipalkka olisi mielenkiintoinen tieto.

19.8.09

Luojan tähden

Herramunjumala! Paperimiehet on menossa lakkoon! Nyt herätys suomen kansa! Tämä ei saa tapahtua! Jos nämä ukot menee lakkoon, niin voi tulla lama ja...

Ainiinjoo.

14.8.09

Eiku siis

Lehti väittää, että Ferrari maksaa Räikköselle puolet hänen ensi kauden palkastaan, jotta hän ei ajaisi ensi kaudella.

Jokin tuossa ontuu. En usko, että formula 1 tai moni laajasti seurattu urheilu tms. tuntuisi niin velvollisuudelta, ettei sitä tekisi. Varsinkin kun on voimassa oleva sopimus, niin eiköhän tuo ajane ja nosta koko palkan.

Hän kertoo tapaavansa mielenkiintoisia miehiä harvoin. Kiinnostus lopahtaa hänen mukaansa usein viimeistään siinä vaiheessa, kun mies avaa suunsa.
Olen sanaton.

11.8.09

Asiakas on aina

Haluan ostaa googlen.

Twitterin virhe.

Mitä tapahtuu, jos on liikaa aikaa käsissä?

Korealainen baari.

7.8.09

Väistäisitkö

Isovanhempi-ikäinen pariskunta ja pieni jälki-jälkikasvu rattaissa. Junan pysähtyessä ulostautumisyritys, mutta oven pielessä seisoo tyttö tatuoitu. Näkee ihmiset ja laiskasti väistää, ei tarpeeksi. Mummi ja ukki puhisevat hissukseen ja ahtauvat ohitse. Pihalla puhistaan lisää hiljaa itsekseen.

Tuli mieleen ote lapsuudesta, kun osuuskaupan ovella puliveivari lorvi oven edessä. Vaari, sodankäynyt mies, lauhkea kuin leijona, sihahtaa: "Nyt vittuun siitä!"

Olisi toiminut tänäänkin.

Judo

Tappava judo!

Kuinka päästä eroon gmail mainoksista?

21 juomatapaa

Pissaa suihkuun.

5.8.09

Jääkarhujen Helsinki

Kouluttauduit etkä saanut duunia? Haastappa koulu oikeuteen.

Jääkarhujen polskintaa.

Hyvästi Jar-jar!

Venäläinen lemmikki.

Kipeä kepponen.

Windowsmuzak.

Sitä mustempaa huumoria

Pää-asioita.

Sanonko väärin, jos että Suomen Red Meat?

3.8.09

Lippuja saatavilla

Tunnetun artistin liput myydään loppuun tunnissa. Parin viikon sisään lippujen hinnat nousevat taivaisiin. Viikkoa ennen esiintymistä ihmiset kauppaavat lippujaan facebookissa omakustannehintaan tai alle.

Jännää ainetta.

31.7.09

Selainikkuna kilkutin

Tiedättekö mitä ois tehosurffarin kätevä työkalu?

No, sellainen missä nappia painamalla se tallentais sen akkunan jonnekin jemmaan.

Ai sellainen on jo? Missä?

Itsella pakkaa aina vuosien varrella jäämään tabeja auki, jotka sitten pitää sisällään ties mitä. Tässä ote heistä

Laser-koira.

Saku heitti papaatin järveen.

Näin käy jos kiroilee.

Seksikäs Madonna.

NG hienoja kuveja.

Muna-muna.

Herkullista.

Hootersin tyttö ratsastaa tuolilla.

Mitä uutisankkurit tekevät tauolla?

Linkeist kiitos Sakulle.

28.7.09

Joe Sakic

Mielenkiintoinen juttu Joe Sakicistä. Mies kun oli paljon muutakin kuin tulinen rannelaukaus.

Tälläistä johtajuutta olisi hienoa nähdä yli rajojen. Ihan vaikka yrityksissäkin.

27.7.09

Mikael Jungner

Tuota noin, minkäslainen kuva teille tulee Ylen pääjohtajasta, Mikael Jungnerista kun katseleepi näitä videoita?

Ja mitäkä olette mieltä tuon kalliin kurssin ajoituksesta tuohon pestin loppuun?

23.7.09

Turhimoiden taustat

Kattava paketti nykyisistä ja menneistä turhimoista ja taustoista.

Itä-Helsingin Beatles.

Etelä-Korean sivistynyttä päätöksen tekoa.

22.7.09

Kotus interruptus

Lukijaan oli kertynyt aimo nivaska lukemattomia postauksia. Muiden mukana Kotus-blogista.

Sieltäpä poimin muutaman aatoksen, ihan teille vain.

Minun kohdallani vieras kieli on käytännössä yhtä kuin englanti, tuo maailman käytetyin vieras kieli. Englantia solkatessani lohduttaudun ajatuksella siitä, että englantia äidinkielenään puhuvat ovat tuon kielen aktiivikäyttäjien joukossa vähemmistö. Minun englantini on kuitenkin kaikessa kömpelyydessään ja virheellisyydessään yleisempää kuin se englanti, jota kieltä äidinkielenään puhuvat.

Hänellä itsellään oli uskottava vastaus siihen, mihin hänen kielitaitonsa perustuu: itsekritiikki puuttuu. Liiallinen kriittisyys saa liian monet meistä sulkemaan suunsa. Olen yrittänyt soveltaa viime viikkoina isoenoni oppia ja puhua sitkeästi ruotsinkielisille kollegoille ruotsia. Säälin työkavereitani mutta minulle kielikuuri on tehnyt hyvää.

Pois kritiikki puhumisesta (kirjoittamisesta?), siinäpä sitä oppii ja saattaa ajatuksena ilmoille.

Vessa ja äänet

Otetaanpa niinkuin ennen vanhaan, sen kummemmin miettämättä, tekstiä ruutuun vaan kaiken muun ohessa.

Tiedättekö, pieni asunto ja vessa siinä paperiseinän takana. Sitten menee sinne ja otsa hiessä miettii, että saatana. Vettä vähän hanasta ja paperivuoraus pönttöön, ehkä pari aariaa hyvää yskäkohtausta sopivasti loiskien.

Siis mitä vittua?

Vai onko joku joka ei tiedä mitä siellä vessassa tapahtuu?

Niinpä. Ja kyllä, siitä aina toisinaan aiheutuu myös meluhaittoja mahdollisten hajuhaittojen lisäksi.

Missä kohtaa teitä lakkasi hävettämästä käydä paskalla?

Vai onko hyviä kikkoja paljastaa ihmisille, jotka vievät toisian ihmisiä kotiin ensimmäistä kertaa ja sitten käyvät vessassa "vain pesemässä" kädet?

20.7.09

Seksikkäimmät rantajellonat

IL-lukijat ovat äänestäneet seksikkäimmät rantaleijonat. Listoilta oli tänäkin vuonna tipahtanut just sopivasti...

Saatanalliset viestit rock-musiikissa. Itse kuuntelin kaiken jo nuorna vitsana, kun etelä-pohojammaalla helluntainuoret tutkivat asiaa pitkin ja poikin

Liiku ja pelaa. Kuulemma kiva. Onko joku käynynnä? Kertokaapa.

17.7.09

Joogan suosio kasvaa

Joogeja löytyy nykyään monesta sosioekonomisesta luokasta.

Raamatullinen vuosi.

Maksu puoli.

Yhden miehen joukkoliike.

16.7.09

Whack a kitty

Tätä kun pääsis mätkimään!

Entisiltä kotiseuduilta on tehty elokuva. Elokuvan nimi lienee "Day after Kim jong Il"?

Joku eksyi aiemmin.

15.7.09

Jack the Stripper

Jack the Stripper

Karhu vs. Jellona.

Totuus kuuluu lasten suusta.

"Pikkuinen" nukkuu. Awwwww.

14.7.09

Kuin kaksi

No mutta! hehän ovat kuin.. kaksi rokkaria!

Epävirallista videokuvaa Pohjois-Koreasta.

..joka mainostaa myös olutta! Join kerran Pohjois-Korealaista sojua (riisiviina) ja jos tuo olut on tehty vastaavalla taidolla ja tunteella, niin näkö lähtee.

Ohjaajia, näyttelijöitä ja kirjoittajia twitterissä.

Harmia ja murheita.

Taidetta riisipelloilta.

8.7.09

Turvatarkastus ja mekaanikko

Samaan aikaan kun rahvaalta takavarikoitiin turvatarkastuksissa 2 mm kynsiviilat, pullonavaaja, piilolinssit, 3 raamattua sekä helvetin rumat nahkasaappaat, niin lentokenttähenkilökunta kuulutteli, että osaiskos joku vähän korjata tuota meidän dc-10, kun meidän oma väki ei nyt ihan tiedä missä vika piilee. Onni onnettomuudessa, paikalla nimittäin oli Khalid El Osama Hussein, joka ilmoitti tulkin kautta osaavansa korjatakin koneita.

Turvallisuusvastaava soitti Khalidin serkulle Akhmarille, joka kertoi miehen olleen lapsuudesta asti olleen kiinnostunut kaikista teknisistä härveleistä ja osaisi melko varmasti tehdä koneelle jotain.

Kun lotto ja lisänumerot olivat arvottu, pääsi kone viimein lähtemään turistien suosimasta rantakaupungista. Khalid sai ansaitusti aplodit koneessa ja lennon jälkeen kuljetuksen "kammarille".

Matkustaja korjasi koneen.

Kim Jong-Il ja uusi kesätyyli

(Pingpong) Kim Jong-Ill on huhujen mukaan aloittanut uuden, vähähiilihydraattisen dieetin, jonka ansiosta painoa on pudonnut lähes 10 kiloa. Lisäksi kansan rakastettu johtaja on vaihtanut hiustyylin keveämpään, kesätyyliin.

"No aika tukkoinen olo oli aiemmin. Pelkkää riisiä ja sitä saatanan kaalia. Nyt voi syödä lihaa enemmän. Suolikin toimii paremmin", vuodattaa suuri johtaja intoa täynnä.


Vai miten se nyt meni?

Huumorintaju

Voiko huumorintajulle asettaa hintaa?

Kesä koetteli omaani, kun takki jäi kotio ja sade alkoi. Ja muuttui kylmemmäksi. Suomen kesä, mikä ihana tekosyy lorvia peiton alla.

7.7.09

Kuravettä akkunaan

Helsingin ulkomaalaiset kerjäläiset ovat keksineet uuden rahankeruukeinon. He tarjoavat tuulilasinpesua itse sotkemilleen autonikkunoille.

Kun autot pysähtyvät liikennevaloihin, auton tuulilasiin heitetään kuravettä. Tämän jälkeen ikkunan sotkija tarjoutuu pesemään "ennestään" likaisen ikkunan maksua vastaan, kertoo Ilta-Sanomat. Tapauksia on esiintynyt ainakin Helsingin Sörnäisissä ja Lahdentien jatkeella Kustaa Vaasan tiellä. Poliisi on sakottanut kiinni jääneitä liikenteen häirinnästä.

Koko juttu.

Pian lööpit huutanevat otsikoita "Kerjäläinen pahoinpideltiin", "Kuski ajoi kerjäläisen päälle!" ym.

6.7.09

Turvallisuus ennen kaikkea

Sodassa, rakkaudessa ja turvallisuustiedotteissa lähes kaikki on sallittua. Vaan keskittyykö ihminen viestiin vai mahdollisiin vilahduksiin?

Miesten muotia 90-luvulta. Niin niin, nyt naurattaa, mutta silloin se nyt vaan oli niin helvetin viileetä. Ja taas 20 vuoden päästä nauretaan jollekin nykyihmeelle.

Sanotaan Stubbista mitä sanotaan, (niin, mitä siitä sanotaan?) mutta kyllä teräsmieskisasta suoriutuminen on vaan kova juttu.

3.7.09

Sarasvuo, anaaliseksi ja varusmiesjohtajat

Koko jutun luette pää auki/kiinni -blogista.

Jos siitä voi maksaa, niin miksi tehdä ilmaiseksi?

Siis hetkinen mitä?

Piilotettuun blogiin kaivattiin rss-syötettä ja internetin ahkerat sen sitten tekivät tuosta noin vaan hups. Myöhemmmin virasto virallisesti vastasi, että köh, selvitys kesken köh, pitää tuumata köh, jotta, köh, alustavasti selvitetään.

Näinhän se, ei uutta auringon alla meille muille.

Linkkejä, perkele

Kuvia julkkiksista naamat ylösalaisin.

Kuvia ennen heviä!

Jos David Lynch olisi ohjannut Dirty Dancingin.

Elämän pieniä ihmeitä.

Sekä-että?

En voi tälle mitään!

22.6.09

Kanavista

Niin, tänne ei ole paljon liiennyt. Tuntuu, että jokainen juttu jää turhan lyhyeksi ja ne pidemmät ei koskaan ehdi valmiiksi, kun ajatus on jo vanhennut tai jotain muuta sellaista.

Linkkejä olen merkinnyt jonkin verran twitteriin. Tosin en ole ihan täysin vakuuttunut, pitäisikö ne olla siellä vai täällä. Vai kenties facebookissa, jonne osa teistä ei pääse. Sinnekin nimittäin on päätynyt osa.

Kultakutri ja kolme karhua.

Maria Bros -taidetta.

4.6.09

Vain tärkeitä asioita

Ihmisen tuotoksista avaruuteen näkyy kiinan muuri ja eläinten tuotoksista pingviinin kakka.

Apinat, ne ne ovat sitten hassuja.

Nettimainontamysteeri.

Terminator-aikajana.

Ja lopuksi Matti Kyllösen parhaat.

3.6.09

Huonekaluhankinnat

Susanna Kuparisen artikkeli Paavo Voutilaisen huonekaluostoksista.

2.6.09

Uusi mahdollisuus

Jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Myös afro-ninja.

29.5.09

Kristillisdemokraattien tehtävä Eu:ssa

KD Goes Sin City.

Nälkä ja jano

Yritin syödä, mutta ei ollut nälkä. Yritin juoda, mutta ei ollut jano.

Eka levy

Taikka niitä oli kaksi. Jostain pienemmästä putiikista ostin ollessani käymässä pikaisesti Helsingissä tuttujen juttuja moikkaamassa.

Foo fighters: Foo fighters.

The presidents of the united states of america: The presidents of the united states of america.

Liekö ollut ajan tapa sitten tuo tuommoinen.

20.5.09

Ajo

Kartta sanoo, jotta 7 h 44 min. Ja se kai pitää ajaa pötköön, jos tuossa ajassa aikoo.

Ouluun.

19.5.09

Peukalo

Tiedättekö, kun leikkaa kynnen hivenen verran liian lyhkäiseksi?

Ei parane tökkiä.

14.5.09

Tulta munille ja päin pläsiä

Ja jätkä vaan nauraa.

Sanoman uudet tuulet

Sarjakuvaa aiheesta.

Ja kysehän on siis Sanoma Newsin avustajien uusista sopimusehdoista.

Sopimusehdot.

13.5.09

Seuralainen

Suorat seksipalvelut eivät kuitenkaan kuulu valikoimaani.


Entäs epäsuorat?

Mutta siis kysehän on seuralaispalvelusta, naisille.

Sanokaap, jos siis lukijakunnasta löytyy kohderyhmäihmisiä, että harkitsisitteko?

Ja jos, niin kysykää tarjous!!

Yritys EI irtisanonut tai lomauttanut

Takana on kohtalaisen hyviä vuosia, joten ei ensimmäisessä heikommassa tilanteessa voi kohdistaa toimia henkilöstöön. Se on johdon vastuulla, että markkinat pelaavat. Kyllä yrityksen on osattava varautua huonoihin vuosiin jo ennalta, Lahtinen sanoo.

- Yritys ei ole vain kasvoton kone, jonka ainoa tehtävä on tuottaa voittoa. Ei kaikkea mitata rahassa.

Lue koko juttu.

Kiitos. Iso kiitos. Josko tarvitsisin kala-asioita, niin taatusti hankkisin ne Kalasilta.


12.5.09

Wanhan ajan mainontaa

Hieman seksistisiä, vaiko mitä luulette?

Unoset

Olen näemmä vasten tahtoani alkanut kirjoittaa unistani. Tänne ja harvoin. Muutoin pidän ne omana tietonani.

Pari yötä sitten minulle selvisi, että kuka on Jeesuksen mummi!

Viime yönä sitten yritin päästä kotiin yli kasteisten vuorten ja kappas, pian pesukarhut yrittivät allekirjoittaneesta illallista. Karhuilla oli lisäksi apunaan pieniä tipuja. Noh, luulin heränneeni tästä kun huomasin, että sängyn vieressä on iso seitti. Kas, seinällä roikkuu sellainen jalkapallon kokoinen sammakko, joka nyt aivan varmasti tuon seitin oli kutonut.

Ja sitten heräsin ja päädyin kirjoittamaan tätä merkintää. Toivottavasti nyt en enää herää.

11.5.09

Monikanavaloukku

Yksi "nokkela" sutkautus yhteen, toinen statuspäivitys toiseen, linkki ehkä kolmanteen ja...

Jos oli ennen monen laatikon sähköpostiloukkuja, niin taitaa sosiaalisen median eri palvelut viedä tuon ajan nykyään.

Tavallaan.

10.5.09

Ilkeät captchat

ilkeät CAPTCHAT.

Ikea-ohjeet.

8.5.09

Wii r my

Armeijassa Wiin avulla kuntoon.

Anteeksi nyt vaan, mutta mitä vittua?

Wiin ostaa pariskunta, joka haluaa vähän peleilla yhdessä kotosalla, sohvaperuna joka ei ehdi/kehtaa/halua mennä bodypump jumppiin tai melkein nyt kuka tahansa mainonnan "uhri" joka haluaa päästä "kesäkuntoon" helposti ja mukavasti. Tai ainakin yrittää.

Mutta että varuskunnat ja? Älkääs nyt, varusmiesten rapakuntoon tarvitaan muutama innokas ylikersantti ja pari persettä nuoleskelevaa 19 vuotiasta ryhmänjohtajaa. Siinä sitten läskit juoksee aamulenkkiä klo 5:30 ennen normaalia palvelusta ja kappas kun kunto nousee.

Wii too tis tugetör!!

Nyt sitä ryhtiä, saatana!

Maailman vaarallisimman saalistajan ongelmat

T-rex, mikä mättää?

7.5.09

Traileri

Kaikki ovat trailereita nähneet, joten kuvitelkaapa tämä

Tänä keväänä...

..hän oli uskomattoman haasteen edessä.

Jokaisella meistä.. tulee hetki elämässä.. jolloin on jaksettava silloinkin kun se ei enää ole mahdollista..

Vain yksi mies.

Vain tunti aikaa.

Armoa ei anneta.

Armoa ei pyydetä.

Just Sopivasti...

in

BodyPump - Ultimate story of Just Sopivasti

*räjähdyksiä*

Juu, kävin semmoisella bodypump -tunnilla ensimmäistä kertaa elämässäni ja olin ainoa mies siellä. Seuraavaksi saatan kokeilla afrobalettia.

Fuck it!

Sepäs se.

Vittuakos tässä.

6.5.09

Kahden viikon bileet

Mystinen mainoslause.

Ja sitten ne bileet.

5.5.09

Netin päässä

Melkein kuin pyykiä.

Mutta nyt läks netti. Taas kun on tsempannut pari viikkoa, että sitten pian kyllä maksan, laskuja ja laittaa kaiken valmiiksi, niin eikö tiedonvaltatiellä palakin punainen valo. No palaa!

Siinä sitten pakko läksiä keskustaan, rahvaan pariin, laskuja maksamaan.

4.5.09

Pyykiä

Sen verran kun ottaa laiskuusakselia niskaperseotteella ja näyttää närhen pappilat, niin johan lyö vastaan ihmislasta.

Aamulla kukonlaulun aikaan laskeutuu riepu alas morlokkien luolaan pyykkikoneella, täyttää koneen täyttymyksestä ja palaa takaisin kotkanpesään. Niin siinä vaiheessa hoksaa, että jäi se paita. Ja se pyyhe. Ja ne sukat.

Ensi kerralla sitten.

3.5.09

T-paitoja ja huppareita

Näitä joskus arvoinkin ääneen, että paljonko mitä missä?

T-paitoja 54
Hupparitakkeja 11 (mukana parit verryttelytakit)
Farkkuja 10.
Kauluspaitoja 12

Ei tarvitse ihminen tuollaista määrää. Tai minä en.

Hevirotaatiossa farkuista pyörinee kolmet, hupparijutuista saman verran ja t-paidoista ehkä 6-7.

Vai onko tuo edes paljon? Paljonko teillä on vastaavia ja tuntuuko se paljolta? Entäs "mökkipaitojen" ja käyttöpaitojen suhde?

Luulen, että tässä saattaa piillä syvempikin totuus.

30.4.09

Hyvä sinänsä

Heitin eilen jotain, mikä kuulosti nykäseltä. Muistaakseni jotenkuten näin.

"Tiesin mitä tiesin ja tiesin mitä en tiennyt. Tiesin kuitenkin mitä laittaa niihinkin."

Se tekee niinku siitä sen.

Sikaflunssa

Näin se tapahtuu. Tapahtui. Siis, olisi voinut tapahtua.

29.4.09

Hyvälle mielen

Ei voi mitään.

Katselin tämän stand by me version ja tulin kyllä paremmalle mielelle. Joskin ainahan sitä, hyvillä mielin.

Kyllä kuulkaa tää tästä, vielä.

Piraatteja ja kalliita toimistokalusteita

Olisiko tämä verrattavissa tunnustukseen pilvenpoltosta? Tai niinkuin sanotaan, kerran kokeilin, en pitänyt, enkä vetänyt henkeen.

Lisäksi lataan aika usein musiikkia ja elokuvia netistä.
Pirate Bay on suosikkini, mikä tuskin on yllätys.
Miten on? Julkisesti tunnustan kävelleeni päin punaisia, ajaneeni ylinopeutta tai ladanneeni/jakaneeni tekijänoikeuslain alaista materiaalia, voidaanko rankaista jälkikäteen? Pitäisikö?

Kohtuus sen sijaan on kaukana sosiaalijohtajan työtilojen uusimisessa. 72 000 euroa ja työtilat uusiksi. Ilman kilpailutusta (tässä olisi kiva tietää tilaajan ja toimittajan välinen suhde).

Josseivät eroa, pitäisikö erottaa?

28.4.09

Salille mars

-Katos moi, mitäs Pirkko?
-No mitäs mätäs. Treeniä treeniä vaan.
-Jaa jaa, no mitäs meinaat tehdä tänään?
-No jalkoja aattelin. Prässiä ja sitten vatsoja. Jalkoja ja vatsoja, joo.
-Taas?
-Nojoo, niitä on niin mukava tehdä.

27.4.09

Sukella

Taas yksi syy, miksi luontodokkarit on kova juttu.

Lumisukellus.

26.4.09

Pohjois-Korea

Jos haluaapi vältellä muita turisteja, niin sinne. Vbs.tv esittelee asiaa.

Ensimmäisessä jaksossa vieraillaan Etelä-Korean kautta DMZ:lla, jossa itsekin piipahdin viime vuonna.

24.4.09

Twitter

Kyllä, se on nykyaikaa nykyään. Ja ehkä ennenkin.

Plastiikkia joka tupaan.

Tahtoessaan voi seurata osoitteessa:
http://twitter.com/justsopivasti

22.4.09

Vappukin vielä

Onhan se nyt vituttanut, kun suomalaisen työnpäivänä ei oo tohtinna läväyttää känniä, kun jo on seuraavana päivänä pitänyt kammeta ittensä sorvin ääreen.

Vaan joko huomasitte, että tänä vuonna aatto on torstai? Tarkoittaa sitä, että osa kansasta on juovuksissa torstain ja sunnuntain välisen yön!!

Mitäs me/te tehdään vappuna?

Vessapaperia kengässä

Kuuletteko kun nauran. Itselleni.

Eilen kirjoittelin merkintää ja vastoin parempaa, eli omaa tapaa, editoin hieman lennosta ja vanhat aatokset jätin sinne merkinnän alareunaan. Josta ne oli siis tarkoitus poistaa ennen postausta.

Nyt sitten poistin ne.

Eipä tuo nyt niin vakavaa, varmaan.





Pitäiskö tänne jättää taas jotain höpöhöpöä? Vahingossa.

21.4.09

Haluaako joku lainata kirjoja

Palvelu on nimeltään bookabooka ja ideana on, lyhyesti, saattaa yhteen ihminen joka tahtoo kirjan ja ihminen kenellä tuo kyseinen kirja on ja on siitä halukas luopumaan hetkeksi (vuokraamaan) tai kokonaan (myymään).

Eli jonkinsortin virtuaalinen kirpputori.

Mutta eihän tämä nyt liian helppoa voi olla. Nyt TTVK (tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus) haluaa panna pisteen palvelulle.

TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen mukaan kirjavuokraus on hyvä idea. Netissä teosten tarjoaminen vaatii kuitenkin lupia, joita Bookabookalla ei ole. Kotilaisen mukaan luvat pitäisi sopia samaan tapaan kuin elokuvavuokrausalalla.

- Vuokraaminen loukkaa kirjantekijöiden oikeuksia, kun teoksia tarjotaan lainaan netin kautta isolle yleisölle. Se on julkista levittämistä. Naapurille lainaaminen ei riko tekijänoikeuksia, Kotilainen linjaa.

Ymmärrän tavallaan ei-julkisen kaveri/naapuripiirin, jossa kirjoja, leffoja, muuta lainataan (harvemmin vuokrataan) ja saadaan lainaksi. En tiedä kuinka suuressa määrin TTVK olisi kiinnostunut, jos yksittäiset ihmiset ilmoittelisivat netissä lainaavansa kirjoja kaikille halukkaille omissa blogeissaan, foorumeilla tai yhteisöissä. Vai olisiko kiinnostuneempi, jos lainaamiseen sijaan vuokrattaisiin?

Tässä kohtaa on tietysti helpompi älähtää, kun yksittäisen toimijan sijaan kyseessä onkin liiketoiminta. Kirjojen vuokraus laajenee ja suurempi osa kakusta jääkin nyt saamatta.

Onko elokuvat rinnastettavissa kirjoihin? Taas edelleen tuo lähipiiri (naapuri, kaveri, mikälie) lasketaan ulos, mutta jos minulla olisi kasa elokuvia ja ilmoittaisin lähikaupoissa, että minulle entuudestaan tuntemattomat ihmiset voivat niitä minulta vuokrata, onko se laillista ja/tai hyväksyttävää? Vai tarvitsenko siihen esim. jotkut luvat? Ja sama juttu, jos muutetaan elokuvat kirjoiksi.

Vai onko tämä kaikille muille täysin selvää?

EDIT: Poistettu ajatushöpötykset lopusta.

20.4.09

Jokisen pudotuspelit

Onko tämä Jokisen pudotuspelikokemattomuudesta kertova artikkeli edes ihan vähän vähättelevä?

17.4.09

Lannistumaton Luke

Jätkähän on kuin nuori Paul Newman elokuvassa Lannistumaton Luke.

Tai sitten ei.

16.4.09

Lue tenttiin

Vaikka.

Mutta joka tapauksessa tuttupiiriä kuunnellessa ja omia tapoja tutkiessa on huomattu jotta, ihminen on aktiivisimmillaan silloin kun pitäisi tehdä jotain aivan muuta.

Jos pitäisi lukea esim. tenttiin, käy opiskelija lenkillä, kaupassa, siivoaa ja järjestelee musakirjaston uusiksi.

Entäs te, siellä?

15.4.09

Onko joku pelannut rugbya?

Minä nimittäin en.

En ole säännöistä ihan varma, mutta ilmeisesti alkuvihellyksen jälkeen, laitetaan "pallo" peliin muutamaksi sekunniksi, jonka jälkeen tavoitteena on ahdistaa vastustava joukkue omalle kenttäpuoliskolleen lyöden ja potkien.

Rugbyn perusteet.

14.4.09

Lyhyesti ja ytimek

Ehkä jopa niin, että otsikko jätetään kesk

Sen sijaan, että vieläkään purkaisi mikä oikeasti mieltä painaa, niin totean, että keitän perunoita. Pitkästä aikaa. Ajattelin vielä paistaa ne hyväkkäät ja sitten herkutella.

Haluaisin kirjoittaa jotain pikkureseptihärdelliä, nyt kun ruoka ja sen laittaminen on alkanut kiinnostaa. Muutos lähinnä tapahtui tuolla pitkällä reissulla, jossa tuli syötyä terveellisesti ja kohtuullisen tuoretta enemmän kuin kotosalla. Omat kokkaukset ja sitä kautta ruokavalio pitäisi olla suhteellisesti kaikkea. Ja helppoa. Mielellään myös edullista.

Mutta nyt niitä perunoita.

10.4.09

Photoshop auttaa ikääntymiseen

Vai mitäs sanotte?

Itsekuri

Meneekö liikaa aikaa faceborno-sivuilla?

Kun itsekuri ei riitä, asenna koneelle itsekuri.

9.4.09

Kääntäen

Tuli yhtäkkiä mieleen, jotta.

Jos tulevaisuudessa nämä automaagiset kääntäjät alkavat toimia paremmin kuin hyvin, niin voimma kirjoottaa omaa äirinkiältä ja se toinen lukoo omaansa.

Tosin. Murre. Ei. Välttämättä. Toimi.

7.4.09

Homepää

Eilen lähtiessä töistä, laitoin mielestäni auton avaimet naulaan ja poistuin kustannuspaikalta. Myöhemmin illalla aktiivien jälkeen sitten kotiovella ihmettelen, miksi taskussa on yhä auton avaimet, mutta ei kotiavaimia.

Voi saatanan saatana.

3.4.09

Bruno

Ensin Borat, nyt Bruno.

1.4.09

Edustusvaimo ja omena

Edustusvaimoksi?

Älä maista omenaa!

Uusi ravintola

Pitäisköhän perustaa ravintola? Korealaista ja fuusiokeittiötä tarjoileva syöttölä?

Tai ehkä myöhemmin.

27.3.09

Huvittaa - ei huvita

Onko sillä edes väliä?

Välillä tuntuu, että elämä ei ole fiilislaji. Pakko tehdä, halusi tai ei.

Nämä ajatukset tarjottiin aamuntunteina, tiskatessa ja pyykätessä.

Mitäs ite teet, vaikkei huvita?

25.3.09

Lost in Garfielation

http://garfieldlostintranslation.blogspot.com/

Ensin käännetään japaniaksi, sitten takaisin enkuksi.

Herätysvalo

Jos nukkuu verhot auki, tahalteen tai vahingossa, niin herätys tullee siinä seiskan jälkimainingeissa. Jos sitä ennen on ehtinyt sahata halkoja 7-7,5 tuntia, niin melko kivuttomasti tapahtuu herääminen.

Vaan jossei ole, niin ei tapahdu.

Lopuksi diskohattu.

24.3.09

Voi ookko sä taas kipiä?

Ennoo!

Mutta nähtävästi konsepti hanskat, pipo ja muut arktisen vyöhykkeen hyödykkeet eivät ole palautuneet mieliin. Välillä menee takki auki (ei vertauskuvannollisesti) ja pian onkin sitten köh köh. Viime viikke hoituikin vetelänä, pois jäi urheilusuoritteet ja tilalle tuli ensin runsas syöminen, sitten runsas einesten syöminen. Ja kas, kuinka äkkiä hyvistä tavoista voikaan oppia pois.

Ja nyt kuvitteli palaavansa takaisin ruotuun, kun jo kurkkua taas kutittaa. Eihän tämä näin pitänyt.

Vaan nyt lupaan, pukeuden lämpöisesti. Ja teen itse ruokani. Juuh.

Kyllä tää tästä.

Aamukahvike

Sen sijaan, että juo aamuisin mustaa valmispaskaa, voikin juoda vaniljavalmispaskaa hunajalla.

Että näin.

Tämä mietitytti minua hieman.

22.3.09

Ei kesätyöntekijöitä

Fortum ei palkkaa kesätyöntekijöitä.

No ihan järkeenhän se käy. Lama ja kaikki, pakko se on säästää. Ja palkkakuluistahan se onnistuu helposti.

Mutta jos yritys nyt oikeasti haluaisi säästää palkkakuluissa, niin sen tulisi hankkiutua eroon kaikista työntekijöistä! Kaikista! Laskevassa pörssimaailmassa tälläinen osake olisi haluttua tavaraa sijoittajain keskuudessa varmasti.

21.3.09

Tietokoneen muistinmenetys

Kaikki vuosien aikana jemmaantuneet asiat ovat nyt poissa. Selain on kuin dementoitunut kumppani, jollepitää ne kaikki tutut jutut selvittää ihan alusta alkaen.

Hyvä sinänsä!

Sama juttu toki muiden ohjelmien ja juttuloiden kanssa. Ja varmaan jonnekin katosi nyt se julkaisematon mestariteos (siinä oli ropotteja, mutta oikesti se oli vain aikamme vaatimaton kuvaus), patenttihakemus lentävälle autolle, testamentti ja ehkä jotain muutakin.

No, niitäkin voi kirjoitella aina uusia.

Loppuun linkki, sitä odotitte kuitenkin.

Kostajan paluun kosto!

19.3.09

Tietokoneasioita

Niin niin, tuossa aiemmin kuviteltiin, että ostellaan saatana tontit, veneet ja kaikenmaailman tietokoneet, mutta ruma totuus on se, että rahat hädin tuskin riittää ruokaan. Terveelliseen ainakaan. Kävin sitten lidlissä hakemassa parit lihapiirakat ja asennuspitsat.

Homman jujuhan on se, että ajattelin uudelleen asentaa tämän "vanhan uskollisen" eli ibook 1,33 ghz plaa plaa ABS intercoolerin ja katsoa, että auttaako asiaan. Nimittäin niinä tuoreina hetkinä kun vajaa 4 vuotta sitten tämän purin pakkauksistaan, niin ei se ihan näin tahmainen ollut. Siis tuo järjestelmä, syntiset!

No, tehty mikä tehty. Tuntuu jouheammalta. Siis ainakin tuntuu. Edelleen tulikettu näyttää vievän kaiken mahdollisen prossutehon ja muistit käynnissä ollessaan, safari 4 ei suostu pysymään käynnissä puolta minuuttia kauempaa.

Jossei muuta, niin tuli ainakin siivottua taas se "tärkeä" tavara jonnekin kovalevyn kulmaan ja sieltä käsin sitten voi palautella "tärkeät" asiat myöhemmin. Eli ei koskaan.

Muistilla kai voisi puhaltaa hetkeksi puhtia tähän, mutta vanhaa kun on, niin hinnoissaankin sitten. Ja ottia tuota, meneekö ihan tekohengittelyksi?

Josko tässä koittaisi vielä elää hetken, kärsivällisesti tämän kanssa, nukuttaisi sitten pois kun on siihen uuteen oikeasti varaa.

Vai mitä?

18.3.09

Uimarit ilkosilleen

Therese Alshammar menetti maailmanmestaruutensa, koska piti kahta uimapukua päällekkäin.

Kyllä tässä kaikkitietävän tuomarin (minun) mielestäni on vain yksi vaihtoehto, jatkossa kilpauimareilla ei tule olla mitään asusteita. Näin taataan kilpavarustelun loppu ja varustelun näkyvyys.

17.3.09

Disney copy/paste

Menestyksen kaava. Kopioi ja liitä.

12.3.09

Tähän on sitten tultu

Pitäisi varmaan lukea Haakanan mikrobloggauksen perusteet (onko sellaista? jos ei, miksei?) jotta ymmärtäisi, mutta nyt tuntuu, tämä ns. mikrobloggaus on seuraava SE. Uutta palvelua puskee ovista ja ikkunoista. Kaikki uudet (twitbear, qaiku) ovat kuin ne vanhat(twitter, jaiku) , mitkä oli jo ennen, mutta tässä uudessa voi [lisää haluamasi toiminto]. Ainakin paremmin kuin niissä vanhoissa. Viimeisimpänä nyt vaikka tuo facebookin uudistus.

Ja kaikki tuntuu kuitenkin vastaavan lähinnä tarpeeseen kertoa, että mitä käyttäjä tekee juuri nyt. 160 merkillä.

Bloggaus on kuollut, kauan eläköön mikrobloggaus.

Miksi?

Tavallinen bloggaus on liian vapaata (lue: vaikeaa) rajoittamaton määrä tekstiä ja aihe on vapaa. Ei kykene ihmeinen siihen pitkäksi aikaa. Blogeja aloitetaan innoissaan ja.. sitten ne unohdetaan vähemmän innoissaan, kun loppuu sanottavat. Tai tulee olo, että toistaa itseään. Toistaa itseään. Itseään.

Mutta mikrobloggaus! 160 merkkiä ja aihe valmiiksi annettu.

Mitä teet juuri nyt?

Täydellinen konsepti! Kaikki kun näemmä tykkäävät ilmoitella. Helppoa, nopeaa eikä minkäänlaista kynnystä julkaisuun.

*lukee kirjaa ja juo teetä
*vihaa Mikkosia. Äräärrärä!
*lähtee bisselle
*palssssssssi baaristsa
*potee krapulaa

Ja niin edelleen.

No, otetaan sen verran takaisin. Ei bloggaus mihinkään ole kuollut. Vaan se voipi muuttaa hieman muotoaan. Parempaan.

Facebook muuttui, taas

Facebook muuttui taas. Äkkiseltään näyttäisi, että nyt se on vain yksi iso twitteri (vai jaiku?). Kirjoita mitä on mielessä ja se sitten näkyy omalla "seinällä" ja kavereiden "seinillä" ja sitten se tekee niinku siitä sen.

*Just Sopivasti taitaa mennä nukkumaan
*Just Sopivasti heräsi ja juo kupin kahvia =)
*Just Sopivasti on ihan että aarrgh, pankkitunnukset ei toimi =(
*Just Sopivasti shares a link www.kittyporn.org
*Just Sopivasti kirjoitti www-osoitteen vahingossa väärään paikkaan
*Just Sopivasti lähtee vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta

11.3.09

Perinteinen linkkimerkintä

Jotain vuosien varrelta, eli tarkemmin sanottuna parilta viime päivältä.

Motivaatio-Susi.

Elokuvat takaperin.

Eri näppäriä NFL-pelaajia.

The Crisis of Credit Visualized, part 1

The Crisis of Credit Visualized, part 2

Unista

Eihän näistä nyt normaalisti, mutta tämä oli melko huvittava.

Se oli joku tälläinen trendipaikka Helsingissä. Vessoja ei enää ollut, vaan pöntöt olivat siinä kaikkien nähtävillä ja vapaasti käytettävissä. Lisäksi viereiseltä pöydältä saattoi ottaa ipodin lainaan ja kuunnella samalla haluamaansa musiikkia kun istuu sontimassa.

Mietin jo unessa, että nolostuttaako ihmisiä moinen?

10.3.09

Timo T.A Mikkosen rakastava ja isällinen anteeksianto

Mediapersoona Timo T.A. Mikkonen oli helmikuussa Voice-radiokanavan haastattelussa, jossa Heräämö-ohjelman toimittajat kutsuivat miestä mäntsäläläiseksi. Mikkonen on syntynyt Helsingissä, mutta asui lähes puoli vuosisataa Mäntsälässä. Välissä hän asui myös Helsingissä ja Espoossa. Vuodesta 2002 lähtien hän on asunut perheensä kanssa Myrskylässä.


– En ole käynyt tarkistamassa postilaatikkomme sisältöä. Tällaiset anteeksipyynnöt menevät suoraan ö-mappiin, Mikkonen sanoo Viihdeuutisille.

Hänen mukaansa useiden toimittajien yleissivistyksessä on paljon parannettavan varaa.

– En halua olla tämän tason toimittajien kanssa missään tekemisissä. He ovat hyviä esimerkkejä kid adulteista eli aikuisista miehistä, jotka eivät ole henkisesti edes teini-ikäisiä, Mikkonen sanoo häntä haastatelleista radiotoimittajista.

– Tämä on osaamattomien toimittajien mediakomediaa, hän toteaa.


Koko juttu.

Osaavan toimittajan mediakomediaa on sen sijaan ollut tämä viimeaikainen. Ensin vaimo telkkariin puhumaan natsipäiväkodeista, sitten mies mediaan puolustamaan vaimoa ja kas, näin saatiin perheelle oma telkkariohjelma.

Hyvin toimittu.

Yhden euron lounas

23 -vuotias työtön kirjoitti Helsingin edullisista ruokapaikoista. Juttu itsessään on mainio, mutta kannattaa ajan puitteissa myös tutustua artikkelista käytävään keskusteluun.

8.3.09

Hyvää naistenpäivää


Hyvää naistenpäivää kaikille ihanaisille! Toivottaa Just Sopivasti ja Hugh Jackman.

7.3.09

Ei itketä lauantaina

Hello Ctulhu.

Han Cock.

6.3.09

Vähentäkää

Kulutuksen vähentäminen tekee onnelliseksi.

Siitä en tiedä, mutta ainakaan ylenpalttinen kulutus tuskin lisää onnea.

Mikä maa?

Ihan aamuyöstä kun heräsin, niin meni muutama hetki että tajusin olevani kotona, Suomessa. Nauroin hetken ääneen ja sitten jatkoin unta.

Ei mutta, siis jopa hauskaa miten voi kuuppa olla muutaman sekunnin niin sekaisin, ettei mitään.

Onko muilla kans? Joskus?

5.3.09

Liikaa tavaraa

Tämä on kesken vielä, mutta paljastettakoon jo jotahin. Tietäkäätten, että tavaraa on liikaa. Siis varmaan ihan tavara-tavaraakin, mutta vaatteita ainakin. Sen kymmenen hupparia, farkkuja ja pyyhkeitä. 10 pyyhettä! Minulla! Ja pussilakania. Ei sentään kymmeniä, mutta liikaa silti. Varsinkin kun tottuneesti nukun pienellä patjalla nykyisin. T-paitoja en uskalla edes laskea vielä.

Ja heitä kaikkia niin rakastin. Tin.

Kesä ja kirpputori, oispa jo.

Kuin siellä kaukana, melkein.

Aamulla oli hassun tuttu fiilis, kun pakkautui joukkoliikenteeseen aasialaisten kanssa. Iso nippu heitä.

Japanista olivat ja lopuksi vilkutettiin. Hei-hei.

4.3.09

Paistoin pannun

Niin siinä sitten kävi, että ihan Ikeaan asti piti mennä pannua ostamaan. Ja hakaniemestä lähettävät yhden autollisen aina parin tunnin välein sinne niin. Ja kas, 20 yli Vantaalla ja eikun toimiin, mars. Vertailut, teho-ostot ja sen sellaiset. Niin löytyi pannu, kattilat, tyyny ja jotain muuta. Aikaa kului n. puolisen tuntia. Ikeassa! Vaan ei se haita. Ja seuraavalla bussilla takaisin.

Tänään sitten päivä meni. Tavarat ovat siirtyneet laatikoista lattialle, josta sitten myöhemmin takaisin laatikoihin ja osa kaappeihin. Liika on liikaa, väitän. Tällä kertaa uskon suoriutuvani eroon ylimääräisistä. Jossain vaiheessa. Kirpputori voisi olla kokeilemisen arvoinen?

Kostoksi sitten kokeilun kasaria ja testasin tekemällä tulisen tomaattikastikkeen. Pannu toimi moitteetta ja laiskan hiki tuli(sta) syödessä.

If your problem has a solution
then ... why worry about it?

If your problem doesn't have a solution
then... why worry about it?

Käsi kädestä

En kai nyt niin yllättynyt ole. Mutta siis. Tapahtuiko tässä juurikin se, että jos me äänestetään teidän lakia, niin te sitten äänestätte meidän lakia?

Ja ilmeisesti tänään hyväksytään Lex Nokia.

3.3.09

Animetenavat

Tenavat anime-hahmoina. Miksei?

2.3.09

Paistin pannu

Sanokaas nyt, mitä se sellainen paistokasari maksaa?

No ei helvetissä! Kyllä omissä mielikuvissa riittää, kun parikymmentä eurokaista lykkää tiskiin, niin saa kupelon viedä kotia ja tehdä sitä saatanan iänikuista tomaattipaskaa.

Mutta että lähemmäs 70,- ja enemmänkin, jos siinä pahvissa on se kovanaamainen cowboy. Avaruusteknologia! Voi saatana minkä teit, kun keittööni tulit.

Ja mitä on omassa mielessä liikkunut, kun olen vanhasta uskollisesta luopunut? Että kyllä sitten on rahaa varmasti, uusi ostetaan tosta noin vaan, notta perkele. Ja se helvetti, joka sen pannun sai, ei ole suoritteitaa kirjahyllystä tahi muistakaan tuotteista maksanut, vaikka on pitänyt. Puolitoista vuotta sitten!! "Nyt on asiat vähän kehnosti kun.." Juu, on on, ja pian on vielä kehnommin jonsei monikansallisia ala löytymään.

Väittävät, että raha rauhoittaa.

Uskon.

27.2.09

Kansanedustajien mustalista

mustalista.info

Äänestyslista vielä kehiin, niin se on siinä. Vaalien alla tarkasteluun.

Harmittomia helmiä

Tiina loihe lausumaan, elikkä lainaamaan seuraavaa.

Nauroin itsekin.

Pör.

26.2.09

Meidän mussulle kelpaa vain paras

Vielä kun isi ostais koulun, niin pääsis opiskelemaan!

25.2.09

Tv-korjaaja koputtaa kahdesti?

Kun tv-korjaaja saapui kylään käyttämään erikoistyökalua...

via SchizoBlog.

Tulevaisuuden lentävät autot

Muistatteko vielä ajan, jolloin tulevaisuudesta povattiin, että ihmiset ajavat lentävillä autoilla kuuhun töihin ja syövät aterioiksi pizzan makuisia pillereitä?

Toisin kävi.

Soininvaaran aatoksia

Osmo Soininvaaran aatoksia hyvinvointivaltiosta ja sen alasajasto.

Merteniltä tämän löysin siis.

24.2.09

Teemme kesäbiisin. Tai voisimme tehdä. Jos.

Big Brother -tähdet Henna Kalinainen ja Niko Saarinen haluavat laulajiksi. He haaveilevat pääsevänsä levyttämään.

Minäpä voisin sitten vaikka kirjoittaa kirjan.

Olemme Nikon kanssa päättäneet tehdä yhteisen kesäbiisin. Ajattelimme, että olisi upeaa esiintyä yhdessä. Voisimme laulaa suomeksi tai englanniksi. Haluaisimme tehdä sellaisen vetävän bilebiisin, Henna kertoo Viihdeuutisille.

Minä haluaisin kirjoittaa sellaisen hyvän kirjan. Voisin kirjoittaa sen suomeksi tai vaikka turuksi. Olisi upeaa kirjoittaa sellainen hyvä kirja.

Tarvitsisimme tietysti apua biisin kanssa. Voisimme tehdä joko ihan oman biisin tai sitten suomenkielisen version jostakin tunnetusta hitistä. Mielestäni olemme mahtavia esiintymään. Laulutaidoissamme ei ole välttämättä kehumista, mutta show olisi sitäkin hienompi. Etsimmekin nyt ahkerasti yhteistyökumppaneita. Toivottavasti haaveemme toteutuisi, Henna vakuuttaa.
Koko juttu

Ei se kirja ihan tuosta vaan kuitenkaan syntyisi. Kyllä apu olisi varmaan tarpeen. Voisin kai kirjoittaa ihan oman kirjan tai sitten kopioisin jonkun hyvän kirjan suomeksi. En minä nyt niin kovin kummoinen kirjoittaja olisi, mutta antaisin hyviä haastatteluja luultavasti. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä. Kumpa haaveen toteutuisi. Lisäksi haluaisin ponin. Vaaleanpunaisen.

Mutta arvatkaa vaan saatana.

23.2.09

Blogirieha

Blogiriehatapaaminenjuttu onWeeruskassa ensi lauantaina alkaen kello 18.

Onko odotettavissa jotain ujoja lukijoita paikalle?

Slummien miljönääri

Slumdog Millionaire korjasi potin

Enkä ihmettele miksi. Katsoin kyseisen rainan eilen illalla ja olihan se nyt vaan kerrassaan hyvin tehty. Ja jättää semmoisen toiveikkaan olonkin.

Kyllä.

20.2.09

Leffa ja blogiasuste

Tuossa jo jokunen arvailu tulikin, mutta ehkä kysymys oli niin kryptinen, ettei kukaan hoksannut. Taikka tuo on niin kaukainen, ettei kukaan arvannut. Tai ketään ei vain kiinnosta. No ketään, yhtä ainakin vaivasi vähäsen.

A good day to be black & sexy.

Ei nämä nyt niiiiiin selviä ole. Eikä pidäkään.

Itse leffa oli muutama pieni tarina aiheesta. Olen nähnyt parempiakin.

Tertun oma asia

Fingerpori 3.4.2007

19.2.09

Mikkosten maailma

Mikkosille oma tv-ohjelma?

Ohjelmassa seurataan perheen arkipäivää ja kuullaan Mikkosten mielipiteitä sekä
kannanottoja ajan ilmiöihin. Perhe muun muassa lukee sanomalehtiä ja kommentoi
niiden sisältöä tuoreeltaan.


No niin sitä pitää! Isäntä edustaa suomen ärsykettä numero 1 ja emäntä puhuu sydämellään suohon kaikki höpöhöpötutkimukset eikä suostu kuuntelemaan mitään tai ketään.

Siitä sitten palkinnoksi tv-ohjelma ja ehkäpä koko sarja.

Ei ole telkkaria, eikä taida ihan heti lähteä hankintalistalle.

Blondin seikkailut Argentiinassa

Mitäs luulette?

Esittääkö vai onko?

Juu, eikai pitäisi linkittää tahi edes lukea. Näistähän ne elävät. En vaan malttanut.

18.2.09

Viestiketjun tykkimies

Seppänen löysi viestiketjuista pienen helmen.

Kompromissien maailma

Tarkalleen en muista, mistä kaikki alkoi.

Oli niitä elokuvateemoja. Joku tuleva raina ja kuvaa valkatan vihjaillen. Jotkut sitten ehkä arvasivat, ei niistä kuitenkaan koskaan huudeltu. Sitten tuli tämä cloverfield. Joka sitten jo pitkään ennen elokuvaa ohjasi jonnekin, josta jonnekin. Ja. Siitä sitten se pitkäaikainen synkeä kaupunki. Elokuva olikin kyllä sitten jotain aivan muuta. Mutta kuva jäi, mies lähti maailmalle.

Nyt paha palasi takaisin. Tarttis tehrä jottai. Ensin siis vaihtoon template. Uusi simppeli, jonne saa näitä näppäriä vekottimia, kuka seuraa ja sitä rataa. Kuva meni tilapäisesti vanhaksi, mutta toki oli jo mielessä, että sitten kun ehtii, niin jotain uutta.

Eilen viimeksi taisin kysellä uusista koneista. Nyt olen entistä varmempi. Tappaa nimittäin lopullisenkin kokeilunhalun asioiden suhteen, kun joka hetki kone sanoo, että venaa venaa mietin mietin että mitäs..

Mitäs...


mitäs..

Puuh.

Mitäs..

Joten kompromissihän siitä sitten. Ehkä seuraava sitten uusin kojein.

Juu, on se joku elokuva taas. Ei pitäisi olla edes vaikea.

17.2.09

Facebook haluaa historiasi

Facebook haluaa ikuisen oikeuden käyttäjiensä sisältöön.

Jahas jahas. Eli sitten kun setä tai täti pyrkii korkeisiin, julkisiin virkoihin, niin kaikki törky julkistetaan. Tupakkaa on polteltu! Naisten kanssa pussailtu! Mitähän löytyy tuosta lasista? Boolia! Sinkku! Ongelmallisessa suhteessa!

Tämä ei ole menossa laisin hyvään suuntaan. Itse ainakin mielelläni pidätän oikeuden omiin hölmöyksiini.

Vaan voisihan tämä muuttaa vähän suhtautumista. Kun nähtäisiin, että nämä tulevaisuden puhtoiset sedät & tädit ovat eleneet välillä niinkuin mekin, pellossa, antaisi se heistä kenties inhimillisemmän kuvan. Että keskiolut tuopin hinnalla on väliä. Että leivän lisäksi pitää olla sirkushuveja. Ja että virheitä on tehty.

Toisin sanoen on eletty sitä elämää.

Tappiin asti ja kontaten kotiin.

Parin viikon aikana

Pari viikkoa ollut nyt maisemissa, joten en minä mistään vielä mitään tiedä.

Töitä hakiessa olen kuitenkin huomannut, että paljosta ei jää paitsi. Mutta jää kuitenkin. Oikeissa töissä haastattelijat kiinnostuu, tykkää ja vaikka mitä. Mutta kun tavallaan kyseessä on pieni työnkuvan päivitys, niin kokemusta tuosta nimenomaisesta ei ole paljoa ehtinyt kertymään. Ja samaan aikaan on aina joku muu, jolla kokemusta on. Ei sille mitään voi.

Koska olen tälläinen näppärä kaveri, niin ajattelin myös, että kaikki työ on arvokasta ja niinpäin pois. Joten hain sitten muunkinlaisia hommia. Ihan tuossa ohessa.

Nähtävästi olen kuitenkin liian kouluttamaton ja kokematon blokkaamaan.

Onneksi just sopiva bloggaamaan. Sentään.

16.2.09

Uusi tietämiskone

Sanokaas nyt, viisaammat.

Kun pitäisi ostaa uusi tietämiskone. Pitäisi olla tehoja riittävästi perusasioihin, pitää pyöriä hyvälaatuiset elokuvat (blueray esim softan kautta) ja ehkäpä pelit. Ei sillä, että niin paljon pelaisin, mutta säilytetään nyt se optiona. Ja jos pyörii pelit, niin sitten riittää yleensä tehot muihinkin asioihin. Riittävän kokoinen kovo (160 tai enemmän) ja näyttö voisi olla minimissään tuo 15,4". Hinta pitäisi pysyä siedettävänä, sanotaan että alle 800.

Tuolla hinnalla katsoin, että löytyisi raahattavia (painavia läppäreitä) pc-konehia. Mutta mitä niissä sitten pitää ottaa huomioon? Kuulin hiljan, että esim kovon kierrosnopeus vaikuttaa oleellisesti muutoin tehokkaaseen koneeseen. Jos nimittäin olisi se 5400 rpm, kun pitäisi olla enemmän. En tiedä sitten.

EDIT:
Joitain mietinnässä olleita ehdokkaita.
Acer Travelmate



Osaako joku sanoa jotain aiheeseen liittyvää?

15.2.09

Koreita pullia

Kävin syömässä laskiaispullia. Kaksi kappaletta. Makoisia olivat.

13.2.09

Huonosti menee, mutta menköön?

Kun työnantaja esitteli säästöpaketin yksityiskohdat, vastaanotto oli surkuhupaisa. Kukaan ei voinut uskoa, että globaali yhtiö säästää kermavaahdossa.


Lisää.

Tästä tulee itselle kyllä äkkiseltään kuva, että menee to-del-la huonosti. Eikai tässä uskalla enää edes ostaa kannettavaa matkapuhelinta kyseisestä putiikista. Mitä jos se menee rikki vaikka viiden vuoden päästä? Saako siihen sitten enää varaosia?

Kuinka suuriin kustannussäästöihin Nokia toimenpiteillä tähtää?

- Sillä emme lähde spekuloimaan. Yt-neuvotteluihin nämä asiat eivät liity.

Ei spekuloida, eikä liity? No voi voi. Ettei olisi koko säästötoimi lumetoimia? Yt-neuvotkin olisi ollut hyvä naamioida tähän, että kaikkemme teemme, ettei ketään tarvitse passittaa kilometritehtaalle, mutta siitäkään ei ollut kyse.

Eikai sitten.

North pole

Opi erottamaan.

Rololo.

Alkoholin vaikutuksia.

Real Ronald.

Tarinoita.

Fail.

Ja loput löytyvät täältä.

10.2.09

Älä kailota

Himpun verran tuumin, jotta miksi näitä älä kailota -mainoksia nyt sitten on. Että eikö ihmisten sovi enää puhua kannettaviinsa mitään.

Sitten matkasin junassa ja tajusin, että mainoksille on kohderyhmänsä. Ne ketkä kovaan ääneen käyvät nimillä läpi tuttujen ripulit, oksutaudut, krapulat ja baarimokailut. Toisaalta tämä henkilö ei säästellyt kyllä itseäänkään.

Siltikään ei minun olisi tarvinnut tietää. Tai kenenkään.

Mitäs jos olisin sanonut hälle, että älä kailota? Olisiko hiljentänyt volaa vai suuttunut ohjeistuksesta?

9.2.09

Polliisista päivää

Hämmentävä tapaus.

Istuksin kampin keskuksessa, odottelemassa linjuria Espooseen, kun nuorempi mieshenkilö, vähän hipakkeen oloinen käyskenteli ohitse. Vajaan 10 m läheisyydessä itsestä, suht skarkin näköinen mies pysäytti nuoremman ja sanoi, että poliisista päivää, vilautti jotain pienen pientä korttia ja pyysi nähdä paperit. Tarkemmin en kuullut, mutta nuorempi oli kovin hämmästänyt, että mikäs tämä ja miksi. Miehen rinnalle saapui lakkipäiset nainen ja vanhempi mies. Jotain henkilökorttia katseltuaan sitten päästivät nuoren miehen matkoihinsa.

Tässä kohtaa tuijottelin jotakuinkin avoimesti huuli pyöreänä, että mistäs tässä on kyse. Kysäisin vielä vieressä istuvalta, että sanoiko tosiaan, että poliisi ja jos, niin miksi tuollainen "tarkistus" nyt tehtiin. Vieressä oleva kuuli saman, mutta ei sitten muuta osannut sanoa, vaan ihmetteli itsekin. Tässä kohtaa nämä lakkipäiset tarkastajat huomasivat ihmettelyni ja poistuivat kauemmas.

Eli siis, poliisi(?) tarkistelee sunnuntaiaamuisin ohikulkevien satunnaisten matkaajien papereita(siis mitä papereita? pitääkö suomessa asuvilla olla joku henkilötodiste aina mukana?)

Kertokaa viisaammat, mistä tässä on kyse.

6.2.09

Lensin kotiin

Taikka ensin Lontooseen potemaan jetlaakin.

Sydneystä paikallista aikaa lento 15:20 Kuala lumpuriin, jossa perillä 8 tunnin päästä. Lentokentällä lyhyt 14 tunnin odottelu, jonka jälkeen paikallista aikaa kello 10:50 lento Lontooseen, kesto 13 tuntia. Perillä paikallinen aika oli kello neljä. Ja sisäisestä kellosta oli loppunut patterit. Unta yhteensä n. 4 tuntia.

Nyttemmin nukahdan melko helposti ja heräilen vielä helpommin joka aamu kello 8. No, melkein joka aamu.

4.2.09

Käsitöitä konehuoneessa

No, ei kuitenkaan sitä mitä mietitte. Laisin.

Vaan ihan tätä merkityksentä blogitempletin tunaamista. Katsokaatten kun, jonkinlainen sisäinen nilli ei ole ihan tyytyväinen. Kun kuva voisi olla noin ja taustakuva näin ja joku muu vielä vähän erilailla.

Vaan templatesta löytyy toinen toistaaan.. no, ei nyt just sitä mikä kelpais. Kubrickiin olin tyytyväinen. Tuommoinen, missä yläkuvitusta ja taustaväriä muutelee lennossa fiiliksen mukaan. Riittäis, mutta kun sitten nuo uudet ihana kilkkeet ei toimi. Taikka ehkäpä käsipelillä, mutta niille keksii tähdellisempääkin tekemistä.

Kakspalstainen, muokattava yläkuva, sivun ja tekstiosanvärivaihtopäivät, niin hyvä tulis. Pitäiskö itte? Vai onko tuollainen jossai sokeessa pisteessÄH

Kerro fantasiasi

Lisäksi kannattaa aina kertoa fantasioistasi partnerillesi! Hän ehdotukseesi varmasti suostuukin, koska onnistuessanne seksielämänne paranee huimasti.


iltasanomat.

Entäs epäonnistuessanne?

-Mitäs kultaseni, jos pyytäisit sitä sun kaveria mukaan kun...
*läimäytys*
-Sika/horo!
*oviperästäkiinni*

Vai miten on?

3.2.09

Mitäs jos?

Mitäs jos internet olisi..? Mainio ajatusleikki.

2.2.09

Urkintalaki

Huomio kaikki!

Urkintalaki.fi (aka Lex Nokia) Tv-mainoksista tuli näemmä hyviä.

Uutismokia

MTV-3 uutismokia vuosien varrelta. Varoitus, kahvit tullee nenästä, sen verran voipi naurattaa. via pintaliitodesign.

1.2.09

Jos ny ei tavaksi

Olen pari päivää kokeillut vanhoja huonoja tapojani, höystettynä muutamalla uudella. Ei näitä tavaksi kyllä tule ottaa.

Tämä päivä oli muistutus hinnasta, joka maksetaan hauskasta illasta.

30.1.09

kuvahaaste

Janneli haastoi allekirjoittaneen. Mikä on sikäli merkittävää, että tätä blogia ei juurikaan ole mainittu tai haasteltu mihinkään. Aikoihin. Siitäpä siis innostuneena.


Paikkana Geoje-do, Korea. Kuvassa muistaakseni kello 14 luokka. Oppilaille on juuri jaettu viime viikolla otetut kuvakehykset, joissa he poseerasivat miekan kanssa. Vallan näyttäviä otoksia. Etualalla suosikkityttö, joka väänsi jokaisen luokan pojan solmuun tarvittaessa.

Geoje-dolla aikaa kului tammikuusta huhtikuulle viime vuonna. Kylmää oli.

29.1.09

Spotify

Julkinen kerjääminen kielletty. Ei tänään.

Mistäs sellaisen spotifyn sitten sais?

Selvällä suomella

Tässähän vallan liikuttuu, kun.

Eilen oli sitten opeteltiin taas, junalla keskustaan, tuiskeessa. Hämmennyksen suoritti lähestulkoon jokaisessa virastossa asioinnin mutkattomuus. Toisella kotimaisella, helposti, nopeasti, varmasti. Reippaan vuoden kun on tankannut, ja oletusarvoisesti mikään ei toimi, helposti, on syömmein nyt kevy empi.

Lisäksi tuloaika suomeen pysyi vallan salassa. Jotta pääsisi yllättämään ihmisiä. Yllättyi jopa niin, että ei tuntenut, aluksi. Toisaalla tarkkaan harkittu juoni meni mönkäreelle, mutta jotain nyt kuitenkin. Parempi tietysti olisi ollut painaa suoraan rytmiin, "onko tässä vapaata?". Ensi kerralla.

Lisäksi harrastustoiminnassa yllätyttiin, ainakin tuttuset. Paljon uusia ihmisiä miettimässä, että kuka se on tämä, joka kesken kaiken astelee.

Täällä tullaan, elämä.

Jaa niin, postitse sopii mainita Helsingin alueella sijaitsevista asumismahdollisuuksita. Niitä tarkkaillaan kuin esikoistyttären viikonloppumenoja.

Kiitos.

28.1.09

Takaisin

Niin siinä sitten kävi, että kentällä oli oottamassa sama, joka aikoinaan toivotti hyvää matkaa. Lähtiessä sain suklaatia, tullessa oli talvitakki. Lisäksi toinen ystävä otta suojiinsa siksi aikaa, että löytyy asunto ja ja. Niin, mitä sitä nyt ihminen tarvitsee.

Pikkuhiljaa.

23.1.09

Uutta ja vanhaa

Kun kerran on aikaa liian paljon käsissä, niin sitten pitää tehdä jotain. Tai piti. Pää pörisee kuitenkin siihen malliin, että ei järjellistä.

Tympäännyin jo jossain vaiheessa vanhaan templateen, siihen kun ei mitään kilkkeitä mutkattomasti saanut. Joten nytsitten vaihdoin sen. Samalla lähti se synkkä ja syksyinen tausta-aamu vaihtoon ja tilalle tuli puku. Siitä todettiin aikoinaan, että ihan kuin joku escort-palvelu naisille. Älkääs nyt, sehän on ihan selvästi... Tai siis sehän näyttää... Jos sitä katsoo... kieltämättä... siinä vähän sellainen vivahde näyttää olevan. Olkoot nyt.

Tätä kai aiemminkin jo pohdittiin, mutta mikä se ulkoasun virka nykyjään on, kun suuri osa lukenee kuitenkin jonkin lukijan kautta. Eipä siinä, hienot kilkkeetkin lienee siinä mielessä turhia.

Mutta tulipas vähän klikkailtua, aikani kuluksia kahvin mutteeksi. Hyvää huomenta vaan.

21.1.09

Oiskohan aika

Tehda jotain jannaa?

Mutta ensin kahvia. Ja sushia. Taikka toisinpain.

19.1.09

Joku tietaa jotain

Enemman kuin hakukone.

16.1.09

Uutiset, saa ja maa

Se pitaisi siis olla umlauteilla.

Uutiset.
Eilen myrskysi. Alkoi justsopivasti kun asettui rannalle ihminen.

Saa.
Tanaan paistaa aurinko.

Maa.
Tanaan menen uudestaan rannalle.

Asetin huvikseni seurantaan Helsingin saan, niin ei tarvitse arvuutella.

12.1.09

Eri firma

Astelen ympariinsa. Kassan tapainen loytyy ja kysyn, jotta kahvi ja muffinsi maksaa 4 jotain. Ja etta onko se tuo iso muffini tuo tuossa. On, on se kuuluu vastaus. No mikas siina sitten, pista tulemaan ja kahviin maitoa. Vaan tilittaessa hinta onkin melkein seitseman. Mites se tuo tarjous tuossa, kyselen uusiksi. Se on ihan eri firman tarjous, kertoo ystavallisesti han.

Ahaa.

3.1.09

Ensikertalainen hiusvuolija

Enaa ei kylla.

Useampaan otteeseen on tullut vierailtua hiusleikkaamossa, jota te nuoret leikkisasti kutsutte parturiksi. Ei siina mitaan, mutta kun useimmiten sydammesta ottaa jalkikateen, kun koittaa selvittaa ettei ihan niin paljon olisi tarvinnut ottaa ja joojoo on se nyt kuitenkin ihan hyva ja kasvaahan se takaisin. Ammatti-ihmisia kuitenkin, mutta ei niin ei. Ei kuvin, viittoen taikka suusanallisesti selvittaen.

Ja sitten huviksein, annan ensinkertalaisen harjoitella kulmakarvaveitsella tukan vuolua ja kas, ei ole aihetta enaa ammattisaksille.

Vahan ihan olen yllattynyt.

2.1.09

Rautamuori

Leppoisasti nakkelin alakerran kuntosalilla punnuksia suuntiinsa, kun paikalle pyyhalsi n. 45-50 vuotias aasialainen nuorekkaan oloinen neitirouva. Heipat sanottua neitirouva istahti vatsalihaspenkkiin ja pisti 40-50 toistoa hikea vuodattamatta. Sitten tomerin askelin hiihtostepperiin ja 5 minuutin tehosarja ylamakeen. Ja taas laite nopsaan vaihtoon, talla kertaa vuorossa pec-deck ja snadisti pienemmat painot kuin itsella. Siina sitten riehtoi hymyssa suin kuin ei mitaan.

Tasta on hyva jatkaa.

1.1.09

Ruokaa

Ennyt sano enka kiella, mutta olen taalla maailmalla ollessani herkutellut monin eri muodoin. Vaan naemma nyt on tullut aika maksaa kalavelat perunoina ja tuottaa itse potya poytaan.

Allekirjoittaneen huippusalainen tomaattitonnikalapaskakastike(typo, jatin huvikseni) on jo testattu ja hyvaksi havaittu, mutta muutakin tarvitaan.

Pitaa olla helppoa ja voisi olla jollain tapaa skandinaavista tahi suomalaista, tavallaan.

Riisipuuro, perunakeitto, porkkana- ja makaronilaatikko. Tuollaisia mietin.

Mikas muu ois kiva?

Helpompaa tietysti olisi olla paikanpaalla suomenniemimaalla ja vieda ihmeiset syomaan suomalaista perinneruokaa eli kebabbia ranskalaisilla ja kinkku-tonnikalapitsaa.