26.8.08

Onko opettaja surullinen?

Siinä minä olin, mietteissäni salin perällä kun eräskin kyseli, että onko opettaja surullinen? Havahduin ja totesin, että eihän tässä ehdi, kun miettiä pitää asioita. Poika heitti pallon ja sanoi, että hyvä!

Viisi minuuttia aiemmin olin puhelimessa kuunnellut asiaa huomisesta. Että telkkariin pitäisi. Koitin selittää, että onkohan asia nyt loppuun asti ajateltu? Että kun viisumit ja kaikki uupuu? Meneekö perille? Onko ajateltu? Ei mene. Ei ole.

Onneksi itsellä on suunnitelma.

18.8.08

Loman alkutunnelmat

Alkutunnelmat meni sekavasti. Torstina pari lomaolutta sekä kastautuminen sadekuurossa, rumimpia kivitellen. Perjantaina saari jäi haaveeksi paattien ollessa täynnä sekä vaihtoehtoranta autovuokraamon ollessa tyhjää täynnä. Eipä muutakuin kattobileet vanhassa kotikaupungissa sekä siunausta parin tunnin jälkeen kun taivas löi liekkiä.

Lauantaina kielellinen väärinkäsitys, joten isompi saari jätettiin väliin ja paluu kotitantereelle. Jossa sitten väärinkäsitysten selvittely ja ärräpäiden sadattelu. Vaan mitäs pienistä kun eivät nekään. Illallista ja sukkulointia. Sunnuntaina pitsaa. Tänään selvitellään jatkoja ja sitten katsotaan onko meikäläisestä Soul-mieheksi.

14.8.08

Loma?

Ei siina mitaan, etta kaks viikkoa vaihtui yhdeksi ja palkkaa odotellaan taas.

Loma kuitenkin alkaa nyt parin tunnin paasta ja hyva niin. Mahdollista telttailua, rantaa ja suurkaupunkia tiedossa. Tai sitten useita gintonicceja. Mahdollisesti molempia.

Nautitaan nyt hetken pienen verran. Joku kusahtaa kuitenkin silla aikaa.

Lapset asialla ja sit rataa.

13.8.08

Paikkarit

Kympiksi nayttaytymaan kersoille. Sitten tiettari, omaa treenia, lounas, paikkarit. Pari opetustuntia ja sitten kotio.

Helppoa? Sinansa. Tehokasta? Tuskin.

12.8.08

Opastusta

Reilun viikon verran polski heilui paikallisen matkassa. Orientointiaika, kuulin myöhemmin. Eilen otin matkaani tunneille, pistin illallisen ja opastin asioissa. Sanoi sitten saaneensa parissa tunnissa enemmän ja parempaa infoa kuin reilussa viikossa aiemmin.

Oriental orientation. Ei vakuuta meikäläistä.

11.8.08

Itketään muualla

Hassuahan tämä.

Aikansa sitä itkeskeli kotosuomessa maailman pahuutta, eikä tajunnut, että sitähän voi itkeä ihan muuallakin päin maailmaa.

Gintonicin äärellä. Peiton alla. Ilmastointi päällä.

Perusmaanantai.