31.10.07

Supereista superein

Ken on heistä kaikkein kaunein.

30.10.07

Aamuvilla

Tuntuu, jottei olisi pahitteeksi jonkinmoiset villa-asiat jalkaan aamuisin. Ja ehkä iltaisinkin. Silti päivät ovat vielä hämmentävän lämpimiä. Menöö termostaatti sekaasi!

29.10.07

Look

Halloween-kekkereihin onnistui pukeutuminen Clark Kentin lähes paljastettuun salaiseen identiteettiin.

Pari nappia auki, jotta vilahtaa.

Ja lasit piti ostaa.

26.10.07

Fiivis

Yhdellä tunnilla on mukana kehitysvammainen tyttö. Aiemmin toinen opettaja on leikkinyt hänen kanssaan ja itse olen kirmannut muiden kanssa. Tänään tyttö sitten oli oman onnensa nojassa, kunnes sain hänet ovelasti mukaan harjoitukseen. Juostiin yhdessä parit pätkät käsi kädessä ja tehtiinpä muutamat lyönnit ja torjunnatkin. Sitten kuulin naurun ja näin sellaisen riemun silmissä, että.

Meinasin pillahtaa itkuun samantein.

25.10.07

Sohva

Pari viikkoa sitten perhe makoili illat lattialla katsellen telkkaria.

Viime viikolla tänne hankittin sohva. Ihan hieno, musta, nahkainen, moderni.

Tällä viikolle perhe makoili illat lattialla katsellen telkkaria.

24.10.07

Riisiä

Aamulla riisiä. Päivälliseksi riisiä ja illalla riisiä.

Täällä kuukaudessa enemmän kuin Suomessa vuoden aikana.

Lopuksi klassikko.

"Vertauskuvallisesti"

23.10.07

Moskiitto

Eilen valmistauduin. Tutkailin huonetta jumalan valossa, suunnasta jos toisesta, valmiina hävittämään jokaisen elikon mikä luvatta siellä majaili.

Ei mitään, ei ketään.

Myöhemmin pimeyden laskeutuessa, ja kun oli uni jo melkein päästä kiinni, niin ini-ini.

Näkymättömät tappajamoskiitot olivat iskeneet jälleen. Saatana!

21.10.07

Ilta ja aamu

Jos perjantai-ilta päättyy lauantaiaamuun ja takana on raakkumista karaoken muodossa ja liian monta pulloa paikallista riisiviinaa, niin voitte kuvitella hapen heikkouden lauantaina illemmalla.

Täällä meillä oli sitten jonkin sortin perhejuhla kun hiivin varovaisesti vessaan. Vessan ovi aukeaa juurikin olohuoneeseen ja kappas, naapuriperheen vesa päätti avata oven kesken kaiken meikäläisen toimien.

Onneksi en ollut pas

20.10.07

Somi

Minä suomi ja english menee huonompi koko ajan. vitu.

15.10.07

Pitäisikö Peter Nyman häätää suomesta?

Onhan se kyllä rumaa kiroilla. Ja vielä suorassa lähetyksessä. Ja vielä niin, että ihmiset kuulee. Ja..

Sanotaan nyt vittu, se ruma sana sellaisena kuin se on.

Aamiaiseksi

Aamiaiseksi paahtoleipää, munia, pekonia ja kahvia. Kunnon kahvia. Lisäksi brownies-jäätelökombolla suu makeaksi.

Kun on syönyt riisiä aamuisin, päivisin ja iltaisin, niin edellinen oli pala taivasta. Joka maistui suussa pitkään.

12.10.07

Karaokebaarista seksia

Siis mita helv?

11.10.07

Lukuja

100-96-94

Eipäs! Kun paino kiloina viimeisten viikkojen välein. Tosin huomenna vasta virallinen punnitus.

Jos moinen tiputtaminen kiinnostaa, niin anna kalenterisi toisen henkilön huomaan ja pyydä häntä ilmoittelemaan sinulle sovituista tekemisistä milloin mihinkin aikaan, mielellään just ennen. Tee pirusti hommia ja syö vähän korealaista ruokaa, kimchiä (chiliä ja kaalia) ja omenoita.

Mitä lie nesteitä, mutta hupaisaa silti.

6.10.07

Lokalisointi

Onhan se tietty ihan kiva, maassa maan tavalla. Mutta kun toivoisin omanlaisia kirjaimia webbisivuille, kun niille toisinaan taalta poikkean. Onneksi jotain muistaa, etta mista kohden sivua tapahtuu mitakin. Tai kayttojarjestelmassa. Yritys-erehdys on ennenkin tuottanut tuloksia.

Nuorten paikallisten peliluola ei muuten ole optimaalinen paikka, jos edellinen paiva on ollut pitka, ruokaa vahan ja olutta.. sopivasti.

Karsi karsi, kirkkaimman kruunun saat.

5.10.07

Tappaamine

Tanaanko oli joku blogitappaamine?

En paase paikalle, on treenit. Kaukana.

4.10.07

Salaliitto

Kaikenlaisia sitä.

Lähettäisin kuvia täältä, mutta minulla ei ole kameraa...

Offline

Silloin tällöin kun ehtii juomaan teetä kustaan ikkunan alle, niin onkin jo kiirus taas.

Toiset blogit jää nyt lukematta. Ellei sitten olisi joku kätevä härpäke, millä voisi lukea off-line.

Onko muka?

2.10.07

Kärsivällisyys

Lueskelin moleskinistä thaimaa-aatoksia ja ikäväkseni ja huvituksekseni huomasin suurimman osan olevan melkoista huttua. Olematonta päiväkirjailua vailla sen kummempaa ajatusta. Tosin pari ajatustakin löytyi. Jossain kohtaa olin merkannut, että kärsivällisyys on uskomaton hyve.

Ja uskokaa, että sitä koetellaan välillä.

Lajien kehitys

Nyt kun täällä vieraalla maalla kaukana on jo jonnin verran tarponut suuntaan ja toiseen, niin on huomattu, että koko niemimaa on yhtä vuorta, mäkeä ja kukkulaa. Ei ihme, että on takkyeonilla (potkimisasioita) ollut otollinen maaperä kehittyä, kun jokaisella löytyy ruista reidestä kuin pienestä kylästä. Tästä sittemmin on kehittynyt nykyisin ihmisten taekwon-dona tuntema laji jota harrastetaan innokkaasti ympäri maailmaa.

Pohjanmaalla sen sijaan, jossa on aakeeta laakeeta, niin tuhansia vuosia sitten kehittyi toisentyyppinen laji. Siinä otettiin miehestä mittaa paiskomalla tätä ympäri lakeuksia mennen tullen. Lajin muinainen nimi oli Notta Paenitaan-Ko. Hieman myöhemmin laji levisi eurooppaan ja kreikkaan, jossa laji kehittyi modernimpaan muotoonsa ja sai nimekseen paini.