15.11.07

Oma ja toisten

Juu kyllä, se samainen meili on myös tavoittanut meikäläisen konttorin. Eikä siinä mitään, rahaa ja julkisuuttahan se rivibloggaajan mieli halajaa enembi kuin mitään muuta. Paitsi sitä. Vaan olisipa tehnyt mieli kysyä, että miksi tämä blogi? Laatuahan ne halusivat? Että joskus jossain listan kärjen tuntumassa, kun nyt sattui olemaan liikaa aikaa koneella ja linkit tulivat vuoren luokse, pyytämättä ja täytenä yllätyksenä.

Vaan nykyisin harva päivitystahti, sekin ympäripyöreää huomiontapaista, vieraalta maalta kaukaa. Että ei taida sellainen kuitenkaan olla se juttu, millä niitä lukijoita ja sitä kautta mainostuloja hankitaan. Että kerros perkele nyt, millä kriteereillä tämän blogin valkkasit? Kai kuitenkin luet tätä aktiivisesti?

Ei sillä että rahasta kirjoittaminen jotenkin vastenmielistä olisi. Päinvastoin, maistuis varmaan mullekin. Toki ehdot pitää neuvotella ensin. Meikäläinen kun tykkää olla päällä ja määrätä tahdin. Hyvä sinänsä.

1 comments:

Anonymous said...

Minulle tänään vastattiin siihen kyselymailiini, jonka kyseiselle taholle lähetin. 35 blogaajalle oli mailattu, ja ihan itse olivat valinneet sellaisia, joista tykkäävät. Siis sinustakin!