24.8.07

Taiteiden yö

Äkkiseltään kello olikin jo puoli kuusi ja kiirehän siinä tuli. Ensin neiti Marinadin kanssa kuuntelemaan kun don Haakana haasteli mediapulisonki Veijo Hietalaa. Tirkistely, porno, väkivalta ja jotain muuta eli Hietalan uuden kirjan esittely. Väkivaltaa on aina katseltu ja tullaan kaiketi katselemaankin. Ja hyväksyttävin muoto väkivallalle on rautalangasta väännetty hollywood-spektaakkeli jossa pahis tekee ensin pahuutta hyvikselle ja sitten hyväkäs saa oikeutetun koston ja lahtaa kakki pahantekijät. Katsoja oikeuttaa ja tuntee hyvää mieltä. "Joutikin kuolla", niinkun vaimo Hietala sanoi Likaisen Harryn jälkeen kun konna horsmaa päällensä puski.

Vaan onneksi tätäkin mustavalko-asetelmaa on jo onnistuttu hieman tölvimään tuomalla vääränlaisia sankareita ja ehkä jopa samaistuttavia konnia. Ristiriitaisuus kun pakottaa tutkimaan vähän sitä omaa suhdetta asiaan kuin suoraan valmiiksi annosteltu soosi.

No seuraavaksi kiriravia kohti eduskuntataloa, jossa taidetta oli ensin ahtautua ruuhkassa johonkin suuntaan katselemaan kun ihmislapset heiluvat kepin nokassa. Paikkavalinta osoittautui virheelliseksi ja bussi blokkasi mahdollisen näkyvyyden kokonaan. Todettiin, että Olli Sulopuisto on Vantaan Cinessä. Eikun Espoon. Ja että tarvitsisi lisää ninjapisteitä facebookin. Ei meitsi, vaan seurue.

Siinähän sitä sitten olikin jo vanhemmalla ikää riittävästi ja eikun kaupan kautta kotiin. Juhlat jatkuvat vielä keskustassa. Sinne vaan jos siltä näyttää.

2 comments:

Ana said...

Viihteenä mielellään otan valmiiksi annosteltua soosia. (No ehkä en aina, mut useimmiten kiitos.)Oikea elämä kun tarjoaa enimmältään sitä ristiriitaisempaa puuroa, jota pitää aina ajatella ja miettii ja kaikkee niin että hiki tulee. Semmoisesta saa kyllä rahaliikenne käydä sieltä ulkoa mulle päin, eikä just päinvastoin. Piste.

Anonymous said...

Höh, vai menee joku varta vasten katsomaan Veijo-setää. Täällä Turussa sitä näkee liiankin kanssa. Kun on ollut yhdellä pulisonkimiehen luennolla, on ollut kaikilla. Siitä puhe, mistä porno. Eiku.