16.8.07

Niin siinä sitten kävi

Siinä minä olin, pitkästä aikaa koneen ääressä paheksumassa tekemisiäni.

Kävi kuulkaas niin, että otti ja lähti. Sanoin itseni irti alkuviikolla ja sitten tallattiin korkin päälle ja mentiin lujaa. Olisi varmaan jännää kuulla kaikesta, mutta totuus on se, ettei puolestakaan ole muistikuvaa. Kerran heräsin Espoossa, kerran Lauttasaaressa ja sitten virsta väärään ja itäiseen helsinkiin. Huh huh. Nyt on pakko ottaa pari tasoittavaa, jottei tule vuoden kestävää krapulaa.

No jos noin kävisi, niin kirjoittaisin jo pian runokokoelman ja kulkisin niitä lausumassa illoissa jossain. Nimi kulkisi "Bukowskin myöhempi tuotanto".

Vaan pieni totuudensiemen tuoltakin löytyi. Nimittäin se, että työelämä jäi taas pitkän harkinnan jälkeen taakse. Ehdin ihan yön yli miettiä mielenkiintoista käännettä, joka ei ole ihan lopullisen varma vielä. Mutta jahka varmistuu, niin kuulette. Jos ei, niin ette. Ehkä.

No toki kiirettäkin on ollut, kuinkas muuten. Kummipoika täytti vuoden, yritti halia kissaa ja puhaltaa kynttilöitä. Eräät sedät täyttivät 30 ja jättivät kynttilät puhaltamatta. Tiistaina istuskelin kallion portailla kuunnellen salamia taivaalla ja jutustelua riitti kohtuudesta ja nautinnosta. Keskiviikkona kuuntelin käytännön asioita henkistymisestä ja myöhemmin onnittelin mainonnan ihmelasta lähes pyöreistä vuosista.

Nyt ootellaan tovi.

4 comments:

Qimki said...

Just eilen melkein kirjoitin jotain jossa olisin linkittänyt tänne viitteellä missä-toikin-luuhaa, mutta sitten tuli jotain muuta.

Mutta että, vai niin, jaaha. No ehkä kuulemme. Luemme.

*Kissan haliminen on kivaa!

Sun äitis said...

Oho, heti kun olen viikon epäaktiivinen blogilukija (inhottavia nuo työelämäesteet), niin heti mennään tekemän radikaaleja tekoja! No, se ei sitten varmaan ollut sua varten.

Yksivuotiaat ovat ihania, mutta olisin minä kolmikymppistäkin halannut, jos olisi tiennyt ja tavannut!

justsopivasti said...

Saattoi ollakin, mutta tein niinkuin naiset miehille. Vaihdoin parempaan.

Tosin epävarmaan vielä.

Anonymous said...

Wouhouhou! Onnea! Siitä siis maireat ilmeet kun yllättäen nähtiin! Tuu toistekin moikkaan, oon aika usein siellä "toimistolla" eli Luftis.