25.4.07

Muistatko sen kesän?

Joskus erheellisesti ajatellut, että itsellä on hyvä muisti. Uskomaton määrä kasvoja, paikkoja, tilanteita, sattumuksia, omia tekemisiä ja toisen sanomisia päässä. Vaan aina eivät yhdisty sitten paikkaan, aikaan tai avaruuteen. Ja nimet, nimet pakkaa unohtumaan. Taikka siis eivät koskaan edes pääse muistiin saakka. Ja neljättä kertaa aina ei viitsi kysyä, että niin sanotko vielä, nimesi.

Luin kätevästi nimittäin juuri vinkkejä muistamiseen liittyen. Mutta koska en niitä muista kuitenkaan, niin röyhkeästi kopioin ne tänne. Kiitokseksi liitän linkin iltalehden artikkeliin.

Nimet

Liitä ihmisen nimeen visuaalinen mielikuva. Jos haluat painaa nimen mieleesi, katso ihmistä, tee nimestä assosiaatio, jonka liimaat nimeen. Käytä

keinona jotain kasvonpiirrettä jos tapaat esimerkiksi Matin, siitä tulee mieleen harjattua terästä oleva taskumatti. Sijoita taskumatit mielessäsi vaikka ylösalaisin Matin korvien paikalle ja ajattele, miten toisesta taskumatista valuu viskiä ja toisesta konjakkia. Kuule lorina ja tunne tuoksu. Muistat nimen, kun tapaat Matin uudestaan.


No pitääpä kokeilla. Mutta jos en muista tätä, niin teen kuten ennenkin ja kysyn kolme kertaa peräjälkeen, että mikä sun nimi on, mikä sun nimi on, mikä sun nimi on?

Joskus kävi niin, että unohdin tunnusluvun pankkikortista. Voi olla, että osansa oli ajalla ja omalla tilalla.

Numerot

Ajattele, että jokainen numero tarkoittaa tiettyä esinettä. 0 voi olla esimerkiksi jalkapallo, 1 kynttilä, 2 joutsen, 3 avoimet käsiraudat, 4 purje, 5 ongenkoukku, 6 norsun kärsä, 7 kirves, 8 lumiukko, 9 golfmaila toisinpäin.

Ajattele nollaa selkeänä, isona ja jonkin värisenä, esimerkiksi punaisena. Siirrä mielikuva jalkapallosta nollan päälle ja pidä mielessäsi muutaman sekunnin ajan. Toimi näin jokaisen numeron kohdalla.

Ota mukaan kaikki aistisi eli kuule norsun kärsän törähdys, lumiukon kylmyys, purjeen lepatus jne.

Jos sitten olet esimerkiksi tankkaamassa autoa, käytä menetelmää, jotta muistat tankkauspisteen numeron. Jos se on 6, kuvittele, että lorotat bensaa norsun kärsästä. Jos se on 3, kuvittele, että olet käsiraudoilla kiinni autossa. Jos se on 2, kuvittele, että joutsenen kaula on kiertynyt bensaletkun ympärille.

Jos ystäväsi taas on pyytänyt ottamaan sinut kakkosen ratikan, muistat numeron, kun kuvittelet, että ratikka on täynnä joutsenia. Mitä liioitellumpaa mielikuvaa käytät sitä paremmin muistat. Ratikka voi esimerkiksi olla täynnä parittelevia joutsenia.

Jos haluat painaa mieleesi pankkikortin tunnusluvun, esimerkiksi 7029, visualisoi itsesi pankkiautomaatin eteen. Kuvittele, että pankkiautomaatin edessä on ihmisen kokoinen kirves, otat sen käteesi ja halkaiset sillä pankkiautomaatin päällä olevan jalkapallon, jossa on sisällä joutsen, joka kirkuu päästessään vapauteen ja pudottaa suustaan ison golfmailan.



Jep. En enää muista mikä oli kolmonen. Joutsen? Nakki? Jari Kurri?

Noniin, oli tähän merkintään jotain asiaakin. Kirjoitan sen sitten myöhemmin, jahka muistan mitä se oli.

2 comments:

Anonymous said...

Ota mukaan kaikki aistisi eli kuule (...) lumiukon kylmyys

Siitä ei kaikki osaakaan! Kuulla kylmyyttä nimittäin.

ASMEO said...

Kaverini käytti erinomaista muistikeinoa opettaessaan brittiryhmiä hiihtämään. Hän yhdisti esim. Jamesin aina Bondiin, Charlesin prinssiin, Agathan dekkari-Christieen, jolloin kaikilla oli omat roolihahmot. Tämä kikkakolmonen onnistui (häneltä) erinomaisesti.

Itse en tosin ole voinut käyttää ko. niksiä, koska jotenkin vaan uusia ihmisiä tavatessaan on niin poissa normaalitilasta, että kuulo lakkaa toimimasta, tai ylipäätään vastaanottokyky. Siihen ei auta edes muistisäännöt. Eikä siihen, ettei brittien nimistä saa mitään selvää kun ne mumistaan murteellisesti kasvojen eteen kännetyn takinkauluksen ja kaulaliinan takaa.