6.9.06

Pyyhkeitä teille

Joskus pikkupoikana muutamia vuosia sitten ihmettelin pyyhkeiden taiton saloja. Ainakun itse viikkasin niin pyyhkeisistä tuli kovin epätasaista reunamaan joita sitten oli vaikea sovittaa vaatekaappeihin tai hyllyihin. Toisinaan tyttösten kaapposia nähdessä tuota ongelmaa ei juurikaan ollut havaittavissa. Ei tosin aina. Mutta olen myös rohkaissut viattoman mieleni joskus ja kysynyt, että miten nuo sitten kuuluu taitella siten, että ovat oikein?

Ei kuulemma ole oikeaa tapaa.

Tajusin silloin, että sehän on kuin elämä. Senkin mielellään sovittaisi sillä hetkellä sopivaan paikkaan siten, että sopisi sinne päikseen, hienosti ja tasaisesti. Joskus onnistuu, toisinaan ei.

Yksi opittava taito olisikin sen sijaan, että osaa taitella pyyhkeet siististi, olisi oppia elämään epätasaisten reunojen kanssa. Siinähän sitä sitten jo onkin taas hetkeksi.

Ihan oikeasti piti kyllä kirjoittaa siitä, että viimeinkin löysin tavan taitella pyyhkeet oikein, mutta tuntui, että tänää tuokin sopi aiheeseen.

Vaaka - pysty - vaaka - vaaka.