31.7.06

Virgin Oil

Note to self: Älä käy uusissa ravintoloissa.

Kyllähän tämän tiesin, mutta jostain syystä silti askel kulki kohti keskustassa toimivaa Virgin Oil ravintelia. Uusi ravintola kun vielä opettelee toimintaansa, beta-versio jonka bugit korjataan asiakkaiden palautteen perusteella.

Ravintolassa kaiketi ruuan lisäksi pitäisi myös olla suht viihtyisää ja ehkä mielellään jopa pystyä keskustelemaan seuralaisen kanssa. Paikan akustiikka kyllä tappaa tuon huvin melko tehokkaasti. Keittiön äänet kantautuu suoraan saliin, koska seinäähän väliin ei ole rakennettu.

Valaistus on juuri sen verran hämärä, että listan lukemiseen tarvii oman mag-liten.

Ja lopuksi kun ravintoympyrä tuodaan pöytään, on pohja kärtsätty toiselta puolelta yön mustaksi ja maku on sen mukainen. Täytteeksi valitty broileri on kuutioitu ja jälkimaku nostaa oksennuksen suuhun.

Tarjoilija (järjestyksessään 3.) oli erittäin pahoillaan epäonnistuneesta pizzasta ja hyvitykseksi kysyi jälkiruokatoiveita. Laskussa hyvitettiin lopuksi oma ja seuralaisen kahvi, sekä pieni alennus pizzasta. Tuo hyvitys ja tarjoilijan aidon oloiset pahoittelut nostivat kokemuksen helvetillisestä siedettäväksi. Ja mahdollistaa myös sen, että joku päivä tuon paikan voi testata uudestaan. Jos ovat vuoden päästä vielä pystyssä. Ehkä.

1 comments:

justsopivasti said...

Mä uskon toiseen mahdollisuuuteen.